Uskonpuhdistuksen muistopäivä, isänpäivä, Matt. 16: 1 – 4, Kari Tiirola

Pikkupojille tuli hiekkalaatikolla riita ja uhkausten tueksi otettiin käyttöön järeät aseet.
”
Minun isäni on
hammaslääkäri ja se kyllä poraa teiltä hampaat
”
, aloitti ensimmäinen.
”
Minun isäpä onkin poliisi ja se vie
teidät kaikki vankilaan
”
,
pisti toinen heti paremmaksi. Mutta kaikki hiljenivät, kun kuultiin kolmas uhkaus:
”
Minun isäpä onkin pappi ja se hautaa teidät kaikki
”
. Siihen loppuivat paukut jokaiselta.
Millainen
sankari riittäisi meille? J. Karjalainen laulaa, että
”
me ollaan sank
areita kaikki
”
. J. Karjalainen
laulaa elämän sankareista ja siinä hän on aivan oikeassa. Jokainen elämä ja elämän taistelu on jo sinänsä
sankaruutta
, mutta eikö sankaruudesta haeta kuitenkin jotain enemmän? Sellaista, joka olisi esikuva ja jota
voisi seu
rata? Joka olisi jotakin enemmän ja parempaa ja suurempaa kuin tavallinen arkielämän sankaruus?
Sellaista, jota voisi ihailla ja jonka voisi nostaa jalustalle ja tehdä siitä patsaan.
Jonkinlainen sankaruus on
kai ainakin jokaisen pikkupojan unelmissa läsn
ä ja ensimmäiseksi esikuvaksi kelpaa usein oma isä.
Näiden päivien sankareita ovat ne, jotka ovat verotilastojen kärjessä. Heitä kadehditaan, mutta samalla
ihaillaan ainakin salaa. Ja kyllä suurin osa heistä on ansainnut omaisuutensa ja suu
ret tulonsa aivan
rehellisillä keinoilla ja työllistäneet yritystoiminnallaan satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä. Tai sankareiksi
ovat nousseet tiedemiehet, jotka osaavat kertoa vakuuttavasti avaruuden äärettömyyden ilmiöistä tai
kehittävät parannuskeinoj
a kauhistuttaviin sairauksiin. Ja
edelleen voimissaan ovat
vanhanajan elokuvien
sankarit, j
otka jahtaavat kaduilla roistoja,
pelastavat maailman massiiviselta tuholta
tai voittavat
keihäskultaa suurilla areenoilla. Sankareiksi voidaan tulla nykyisin hetk
essä julkaisemalla hyviä
kakkureseptejä netissä tai kipuamalla laulu
–
tai taitokilpailun voittoon täydestä tuntemattomuudesta.
Mutta sankari voi nykyisin myös unohtua hetkessä. Julkisuus repii yksityiselämän kappaleiksi tai firma
menee konkurssiin. Sank
aruuden viitta revitään ja poljetaan marraskuiseen loskaan.
Pikkupojankin
sankaruus voi kokea yllättävän lopun. Tyttövauvan synnyttyä, pieni poika tokaisi pettyneenä.
”
Tuoko se on
nyt tämän talon sankari?
”
Sankareiden etsiminen ja seuraaminen eivät tiet
enkään ole vain tämän päivän ilmiöitä. Jokainen aika luo
omat sankarinsa. Me muistamme varsinkin näinä aikoina usein kiitollisina niitä isiä, jotka jout
u
ivat
jättämään perheensä vuosikausiksi, kun isänmaa kutsui ja niitä poikia, joilla ei koskaan ollut ti
laisuutta tulla
isäksi sen vuoksi, että he lepäävät nyt siellä, mitä me kutsumme aiheellisesti sankarihaudaksi
.
Tämän päivän evankeliumissa ollaan myös sankarijahdissa. Teräsmiehistä tai tutkimusmatkailijoista ei juuri
unelmoitu, mutta vahvoista Jumalan
miehistä ja suurista sotapäälliköistä kyllä. Monet seurasivat Jeesusta.
Ihmiset kuuntelivat hänen puheitaan taivaan valtakunnasta ja näkivät, miten hän paransi sairaita ja teki
muitakin ihmeitä. Jeesus oli juuri ruokkinut suuren joukon ihmisiä seitsemäl
lä leivällä ja muutamalla kalalla,
kun hänen luokseen saapui vaikuttava lähetystö tarkastelemaan, olisiko tästä miehestä sankariksi.
Fariseukset ja saddukeukset, jotka olivat aikansa mahtimiehiä ja
kansanedustajia
,
kyselivät Jeesukselta,
voisiko hän näytt
ää taivaan merkit. Mitä lie ollut miehillä mielessä, mutta jotakin suurta ja näyttävää
spektaakkelia he olivat vailla.
He kaipasivat todistusta
siitä, että Jeesus oli todella Jumalan mies ja jopa
luvattu Messias, kuten hieman ounasteltiin. Pettymys oli
kuitenkin suuri, kun Jeesus pisti toiveet leikiksi.
Katselkaapa
miehet
aamuruskoa
ja iltaruskon kauniita värejä!
Siinä on taivaasta merkkiä tarpeeksi. Sen
avullahan pystyy ennustamaan jopa säätä. Sen jälkeen Jeesus kuitenkin sanoi jotakin arvoituksellis
ta: On
tarkkailtava Joonan merkkiä. Siinä kaikki, mitä hän suostui sanomaan. Ei tulta taivaasta, ei enkelien
sotajoukkoja, ei edes pienen pientä ihmettä. Joonan merkki. Katselkaa sit
ä!
Emme tiedä, käsittikö lähetystö mitään Jeesuksen puheista, ymmärsi
vätkö edes opetuslapset. Kristityt ovat
sen kuitenkin myöhemmin ymmärtäneet. Muistamme varmaan Vanhan testamentin hurjan kertomuksen
profeetta Joonan kutsumuksesta. Jumala pisti vastahakoisen miehen käännyttämään Niniven
suurkaupunkia
. Matkalla Joona j
outui suuren kalan vatsaan kolmeksi päiväksi, kunnes kala ymmärsi
oksentaa kiukkuisen profeetan kuivalle maalle. Joonan kertomus sisältää kristillisen perinteen mukaan
vertauskuvan Jeesuksen hautaamisesta ja ylösnousemuksesta. Samalla tavalla Jeesus nous
i ylös haudan
pimeydestä kolmannen päivän aamuna.
Raamatun Jeesus
ei näyttäisi olevan kummoinenkaan sankari. Kohta me taas kuulemme, miten adventin
Jeesus ratsastaa kaupunkiin aasilla, vaikka kansa laulaa Hoosiannaa, kuningashymniä. Ja se on vasta alkua
kaikelle nöyryytykselle ja tappiolle, joka huipentuu pitkäperjantain ristillä. Silti virsikirjassa uskalletaan
laulaa juuri syvimmän tappion hetkellä:
Nyt liehuu viiri kuninkaan
tai
jopa
suorastaan
voitonsankarimme
suusta Golgatalla kajahtaa.
Risti on v
oiton sotalippu ja sankaruuden syvin merkki. Syvin tappio onkin
suurin voitto. Jeesus on selvästikin toisenlainen sankari, jos sankaruudesta voi
daan edes puhua.
Jeesus kääntääkin katseemme kokonaan toisenlaiseen sankaruuteen. Kyllä me varmaankin tarvit
semme
esikuvia ja ihanteita, mutta pian tämän päivän evankeliumin tapahtumien jälkeen Jeesus näyttää, millainen
pitäisi olla todellinen elämän esikuva. Ei suinkaan superkonnia jahtaava supermies eikä edes tiikereitä
metsästävä presidentti, vaan sellainen,
josta Jeesus sanoo:
Totisesti ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi,
te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten
valtakunnassa. ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen
, se ottaa luokseen minut
.
Isänpäivänä on helppo muistaa lapsia, sillä ilman lapsia ei olisi isiäkään. Vasta lapsi tekee isän.
Lapsen
sankaruus ja esikuvallisuus on luottamuksessa. Hänellä on lupa ja oikeus odottaa
vanhemmiltaan pelkkää
hyvää. Samalla tavalla me elämän kuopissa kolhiintuneet ja pettymyksissä arkiintuneet saamme odottaa
Taivaalliselta Isältämme pelkkää hyvää. Jeesushan on kulkenut saman tien, elänyt saman elämän
.
Jumalan
edessä meidän ei tarvitse
tavoitella ulkoista eikä edes s
isäistä sankaruutta. Se virsi, joka puhuu
voitonsankarista, sanoo myös
:
Täytetty jo kaikki on! Siihen tyytyy rauhaton.
Niin on hyvä. Kaikki on jo tehty
meidän puolestamme