Täällä Saksassa olen miettinyt paljon aikaa. Miten erilailla sitä on, kun oman kodin velvoitteista ei voi eikä tarvitse huolehtia? Miten erilaista aika on, kun työpäivät eivät täyty työkaverien kanssa kohtaamisista? Miten aika venyy pitkäksi kuin purkka, kun omat ystävät ovat kiireisissä arjissaan kaukana kotimaassa ja itsellä ei ole niitä tavanomaisen elämän puuhia, joihin aika normaalisti menee?
Aikaa mietin myös, kun valmistauduin pääsiäisen jumalanpalvelukseen. En ole aikaisemmin pohtinut, miten yhdistetään samaan palvelukseen palmusunnuntai, pitkäperjantai ja pääsiäisen sanoma, niin kuin tänään teen.
Kirkkokäsikirjan viikko viikolta etenevässä Jeesuksen elämän muistamisessa on puolensa. Rytmikkyys antaa vakautta elämään ja vuosi vuodelta toistuvat samat kohokohdat tuovat uskoa tulevaisuuteen, jossa seuraavanakin vuonna juhlitaan samoja juhlia.
Tiukasti kirkkovuoteen kahlittu rytmi ei kuitenkaan toimi siellä, missä yhteistä omankielistä pääsiäistä juhlitaan silloin, kun siihen on mahdollisuus. Samanaikaisuus on kristitylle oikeastaan totta joka päivä, vaikkei kirkkovuoden kierto sitä niin selvästi sanoitakaan. Joka päivä Jeesus on jo syntynyt ihmiseksi. Joka päivä hän opettaa meille Jumalan rakkaudesta ja toistemme kanssa elämisestä. Joka päivä Jeesus on ylösnoussut. Hautaan siunaamisissa on toivoa, koska tiedämme, että Jeesuksen hauta oli tyhjä ja hänen oppilaansa tapasivat hänet kuoleman jälkeen. Joka päivä on armo uus, muistuttaa virsi meitä.
Im heutigen Gottesdienst gehen wir von einer Zeit in die andere und auch von einer Stimmung in die nächste. Wir hörten, wie Jesus auf einem Esel in Jerusalem einzog. Danach kam das Leiden und Sterben Jesu und wie die Frauen am Grab erstaunt waren und Angst hatten, so fremd und überraschend war die Situation.
Ich habe hier in Deutschland viel über die Zeit nachgedacht. Es ist, als hätte ich mehr Zeit, weil mein Alltag und meine Verpflichtungen weit weg in Finnland sind.
Die aufeinanderfolgenden Stationen im Leben Jesu zeigen uns, wie das Leben wirklich ist: Aus dem Jubel mit Palmzweigen wird Ablehnung und ein Urteil gegen Jesus, durch das Leiden am Kreuz öffnet sich das Wunder der Auferstehung.
Das Kirchenjahr gibt uns Menschen Zeit, über die Gefühle nachzudenken, die die verschiedenen Ereignisse im Leben Jesu in uns wecken. Aber für Jesus war solches Mitgefühl nicht genug. Der Sohn Gottes wollte nicht nur aus der Ferne auf das Leben der Menschen schauen. Er wurde selbst Mensch, um die Leiden und die Freuden dieses Lebens wirklich zu erleben.
Tämän päivän jumalanpalveluksessa liikutaan paitsi ajasta toiseen, myös tunnelmasta toiseen. Marian uuden elämän iloa täynnä oleva evankeliumi vaihtuu kirjetekstissä ilmenevään Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman muistamiseen. Pääsiäisenä haudalla olevat naiset olivat peloissaan ja ihmeissään, niin outo ja yllättävä oli tilanne haudalla.
Sekin kuvaa ajan luonnetta, tunteet ja tunnelmat vaihtelevat. Tänään ikävöin kotia, kuukauden päästä tulen kaipaamaan tätä hetkeä Neanderkirchen pääsiäistunnelmissa. Vaikeissa elämänvaiheissa kuvittelen, että tuskalliset tunteet eivät koskaan lopu. Elämän hyvissä hetkissä toivon, että kaikki jatkuisi aina samanlaisena, hyvänlaisena.
Jeesuksen elämänvaiheiden asettaminen näin peräjälkeen näyttää todellisuuden luonteen. Marian lapsestaan kokema ilo ja kiitollisuus muuttuu pakomatkaksi Egyptiin vauvan kanssa, palmunoksien riemukkaasta heilutuksesta mennään väkijoukon vihamielisyyteen ja tuomioon, ristin kärsimyksen ja surun kautta aukeaa ylösnousemuksen ihmeellisyys.
Kirkkovuosi antaa meille aikaa ihmiselle samaistua Jeesuksen elämänvaiheiden herättämiin tunteisiin. Tällainen myötätuntoinen lähestymistapa ei riittänyt Jeesukselle. Jumalan poika ei tyytynyt kokemaan empatiaa ihmisiä kohtaan tai katselemaan elämää etäältä vaan hän syntyi ihmiseksi, kokemaan itse tämän aikaan sidotun elämän kärsimykset ja ilot.
Pääsiäisen symbolit kuten pajunkissat ja pääsiäismunat viittaavat uusiin alkuihin. Luonto herää uuteen elämään talven peitosta, tulee kasvun ja kukoistuksen aika, joka jatkuu kunnes tulee taas talvi. Inhimillisestä ajasta puhuminen on puhetta ajanjaksosta, joka alkaa ja joskus loppuu. Elämisen kauneus ja kauheus on siinä, että me saamme elää ja rakastaa ja koska elämme ja rakastamme, kerran myös menetämme. Alkua seuraa kerran loppu.
Nykytieteilijät eivät selitä aikaa tähän tapaan. Fyysikkoystäväni tiivisti ajan tutkimuksen näin: Aika ei ole yksi yhteinen virta, vaan se kulkee eri nopeuksilla riippuen liikkeestä ja painovoimasta. Jotkut nykytieteilijät ovat jopa päätyneet käsitykseen, että mennyt, nykyinen ja tuleva eivät ole erillisiä hetkiä, jotka seuraavat toisiaan, vaan kaikki hetket voivat olla olemassa osana samaa kokonaisuutta.
Man sagt: In Gottes Wirklichkeit gibt es keine Zeit. Deshalb sagt die Theologie, dass wir am Ende von der Zeit in die Ewigkeit übergehen. Welche Hoffnung gibt Gottes Zeitlosigkeit einem Menschen, der in dieser Zeit lebt, die vom Anfang bis zum Ende fließt?
Jumalan todellisuudessa ei ole aikaa, sanotaan. Siksi teologian kielessä lopun tultua siirrytään ajasta iäisyyteen. Mitä toivoa Jumalan ajattomuus antaa ihmiselle, joka elää tätä alusta loppuun virtaavaa aikaa? Mitä toivoa ajattomuus tuo väistämättömiin loppuihin, lasten kotoa muuttamiseen, lemmikkien kuolemaan, rakkaiden ihmisten saattamiseen sinne ajan rajan taakse?
Entä jos vastauksen juuret löytyisivät tieteellisestä ajan käsityksestä? Siitä, etteivät mennyt, nykyinen ja tuleva ole erillisiä vaan olemassa samassa kokonaisuudessa? Was wäre, wenn Zeit und Ewigkeit gleichzeitig nebeneinander existieren? Dann wäre Gottes Ewigkeit wie eine Hängematte, in der der Schöpfer uns alle in seinen Armen hält – Menschen aus der Vergangenheit und aus der Gegenwart, alle zur gleichen Zeit.
Jos olisikin niin, että ajallinen ja ajaton ovat rinnakkain olemassa? Silloin Jumalan ikuisuus olisi kuin riippumatto, jossa Luoja pitää sylissään meitä kaikkia eri ajoissa olevia, menneisyyden, ja nykyisyyden ihmisiä. Silloin lohdutus lopun lopullisuuteen on siinä, että he, joita kaipaamme, ovat tässä lähellä, keinumassa kanssamme Jumalan ajattomassa riippumatossa. Silloin Jeesuksen ihmiseksi syntyminen olisi valinta, joka sitoo yhteen kaksi täysin erilaista, ajan ja ikuisuuden.