Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”
Viime sunnuntaina käsittelimme valvomista. Sen saarnatekstinä oli vertaus ihmiselle annettavista leivisköistä tai talenteista. Tämän päiväntekstimme seuraa Matteuksen evankeliumissa tuota leiviskävertausta.
Tässä meille opetetaan mihin meidän täytyy noita saamiamme lahjoja käyttää.
Tekstin taustalla voimme nähdä itämaisen ajattelun siitä, että perheenpäällä oli velvollisuus ”ruokkia ja vaatettaa” jokainen perhekuntansa jäsen. Sitä varten hän oli saanut valtaoikeuksia mutta hän oli näiden valtaoikeuksien käytöstä myös vastuussa. Koko muinaisessa Lähi-idässä ajateltiin, että tämä sama velvollisuus koski myös heimon sheikkiä ja kaupunkivaltion kuningasta. Sheikki vastasi heimonsa jumalalle ja kuningas kaupungin suojelusjumalalle. Tällainen heimo- tai kaupungin suojelusjumala nähtiin heimon tai kaupungin varsinaiseksi perheenpääksi ja hänellä oli tuo perheenpään velvollisuus. Tämän huolenpitovelvollisuutensa hän oli toki delegoinut alemmilleen ja edellytti näiden toteuttavan tätä huolenpitoa puolestaan.
Silloin kun näin ei tapahtunut, köyhä valitti asiasta omalle suojelusjumalalleen, joka omia jumalten kanavia pitkin välitti valituksen heimon tai kaupungin pääjumalalle. Tämä tietysti vihastui alaistensa välinpitämättömyyttä ja lähetti rangaistukseksi maanjäristyksen, tulvan tai vihollisen rankaisemaan heimoa tai kaupunkia. Koska Lähi-itä sijaitsee useammankin mannerlaatan risteysalueella, maanjäristykset eivät ole siellä mitenkään harvinaisia. Samoin Eufratin ja Tigrisin tulvat ovat ihan varteenotettava uhka. Tästä syystä Joonan kirjassa kerrotaan Assyrialaisten ottaneen Joonan tuomionjulistuksen niin vakavasti, että koko Niniven kaupunki pukeutui säkkiin ja ripotteli tuhkaa päälleen.
Tämä oli se perusajattelumalli Lähi-idässä – ja Israel omaksui ajattelutavan muuten, paitsi, että tulkitsi sitä yksijumalaisen uskonsa näkökulmasta. Vt on täynnä mainintoja siitä, että Jumala kuulee köyhän ja kurjan huokauksen. Eräänlainen uudelleentulkittu toisinto tuosta jumalten kanavista on ajatus siitä, että näiden vähäisten enkeleillä on suora yhteys Jumalaan. Jeesus nimittäin sanoo ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Mt 18:10).
Päivän evankeliumitekstimme taustalla on juuri tämä ajattelutapa: Jumala on Israelin kansan varsinainen perheenpää ja Hänellä on velvollisuus huolehtia kansasta – ja erityisesti ”leskistä, orvoista ja muukalaisista” – eli niistä, joilla ei ole sukua turvanaan.
Tämän saman velvoitteen Jeesus antaa opetuslapsilleen. Jeesus on tuo kuningas ja Hän on delegoinut oman huolenpitovelvollisuutensa seuraajilleen.
Vanhurskaus on sitä, että kaikkien tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Vanhurskaus on sitä, että pidetään huolta kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevista.
Vanhurskaus ei ole sitä, että pyritään varmistamaan omaa taivaspaikkaa hengellisillä riennoilla. Vanhurskaus ei ole ulkonaisesti nuhteetonta elämää. Vanhurskaus ei ole sitä kuinka hyvin kristitty osaa Raamattunsa tai Tunnustuskirjojen sisällön.
Vanhurskaus on lähimmäisestä huolta pitämistä.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Tässä tekstissä ei mainita mitään opillisista näkemyksistä tai Raamatun tulkinnoista. Tässä ei mainita mitään henkilökohtaisesta hurskauselämästä.
Tässä todetaan toisille: te annoitte minulle ruokaa… te annoitte minulle juotavaa…
Toisille taas sanotaan: te ette vaatettaneet minua… te ette käyneet minua katsomassa.
Apostoli Jaakob, jonka kirjettä kaimani Martti-tohtori kutsui ”olkikirjeeksi”, kirjoitti aika osuvasti: ”Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.”(Jk 2:18) – tai kuten vanha käännös sanoo ”minä teoistani näytän sinulle uskon.”
Kristityn usko näkyy hänen teoistaan. Hedelmästään puu tunnetaan (Mt 12:33), kuten Jeesus sanoi.
Mitä tämä sitten tarkoittaa? Onko pelastus sittenkin riippuvainen ihmisen teoista?
Ei.
On huomattava, että tässä Jeesus puhuu ihanteesta. Samanlaisesta kuin mitä hän luettelee Vuorisaarnassa tai Paavali erilaisissa hyveluetteloissaan. Näissä annetaan meille malli toimia. Kerrotaan, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Se, miten vajavainen ihminen tähän kykenee, onkin sitten toinen juttu.
Tässäkin vertauksessa tulee esiin muinaisitämainen kuningasajattelu. Tässä vertauksessa Jumala on kuningas, joka näkee meidän toimineen vastoin hänen ohjeitaan ja julistaa tuomion. Tässä vaiheessa Jeesus kuitenkin astuu esiin ja sanoo, että me kuulumme Hänelle. Hän on jo ottanut vastuun meistä ja on jo kärsinyt meidän rangaistuksemme.
Itse olen ajatellut niin, että kun Jeesus on sanonut tulevansa minun elämäni Herraksi, on Hänen asiansa muokata minusta sellainen ihminen kuin Hän haluaa. Tuossa koulutuksessa tosin tunnustan olevani aika uppiniskainen oppilas. Paavalin tavoin joudun toteamaan: ”Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan.” (Rm 7:21-23)
Me emme voi tässä tilanteessa kuin rukoilla, että Herramme muuttaisi meitä rakkaudellaan sellaiseksi, että Hänen tahtonsa toteutuisi meidän ja yhteisömme elämässä. Tähän Herramme seuraamisen me sitoudumme, kun nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan…