1. Epämuodikasta vastakulttuuria
Tänään ollaan taas epämuodikkaita.
Ei, en nyt arvostele omaa tai etenkään teidän kirkkoon saapuneiden pukeutumista. Tämä toteamus nousee mieleeni tämän evankeliumitekstimme äärellä, tänään Pyhän Kolminaisuuden päivänä. Epämuodikas, ajan henkeen täysin sopimaton teksti. Vallitsevalle henkiselle normistolle ja kulttuurille vastainen, siis vastakulttuurin teksti.
Monelle täällä kirkossa tämä kuultu evankeliumiteksti on myös kovin tuttu. Mehän saimme kuulla Matteuksen evankeliumin lopun, jonka viimeiset jakeet tunnemme kaste- ja lähetyskäskynä. Niissä annetaan kirkolle sen olemuksen määrittelevä tehtävä, opettaa ja kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja näin saattaa koko maailma seuraamaan Jeesusta, hänen opetuslapsinaan. Kyseessä on koko kirkon historian ja elämän sekä sitä kautta myös koko maailman historian kannalta merkittävimmistä, eniten maailmaa muuttaneista Raamatun teksteistä. Ja kuten sanottua, tänä aikana jota meidän osanamme on elää, tämä teksti on muuttunut epämuodikkaaksi, valtavirtojen kannalta vastakulttuurin tekstiksi.
Se sisältää ennen kaikkea kaksi ajatusta, jotka tänä aikana monen mielessä vaikuttavat epämuodikkailta, jopa vastenmielisiltä. Ensinnäkin siinä sanotaan Jumalasta jotain määrittelevää. Siinä ei siis ainoastaan oleteta itsestään selvästi, että Jumala on, mikä sekin tänä päivänä yhä useampaa hämmentää, vaan siinä vielä väitetään, että Jumalasta voidaan sanoa jotain siitä millainen hän on. Että hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki ja että hänellä on tietty tahto ja ajatus tästä maailmasta, joka koskee kaikkia ihmisiä, ”kaikkia kansoja.”
Tällaisen määrittelyn seurauksena kun aina väistämättä on sekin, että samalla sanotaan jotain siitä, millainen hän ei ole ja tullaan väittäneeksi, että Jumalasta voi ihmisillä näin ollen olla vääriäkin käsityksiä ja mielipiteitä. Tämä loukkaa valtavirran käsitystä siitä, että jokainen saakoon itse määritellä jumalansa. Yksilön vapaus, tämän ajan ihanteista korkein, kaventuu.
Kun tähän vielä lisää näiden Jeesuksen viimeisten sanojen varsinaisen pointin, että häneen uskovien tehtävä on jopa levittää tätä sanomaa siitä, millainen Jumalan on ja mitä hän tahtoo kaikkialle maailmaan, ymmärrämme millaisesta skandaalista tässä tekstissä tänä aikana on kyse.
Ja silti se tänään jälleen luettiin. Silti sama teksti luetaan tässä maailmassa aina siellä missä sen mukaan toimitaankin, eli kastetaan ihmisiä Jumalan lapsiksi, siellä missä julistetaan ja opetetaan. Edelleen tämä vastakulttuuri vain olla sinnittelee olemassa. Siellä Annukan työkentällä Bangladeshissa. Muissa maailman kolkissa. Jopa täällä Kotkassa ja Langinkoskella.
2. Pitää määritellä että voi ihmetellä
Miksi näin? Mikseivät kirkko ja kristityt jo vihdoin taipuisi siihen, että ei meilläkään voi olla mitään ”parempaa tietoa” Jumalasta eikä näin ollen myöskään mitään oikeutta uskoamme julistaa minään yleisenä, kaikille ihmisille kuuluvana totuutena? Miksi emme suostuisi muodikkaaseen ja ajan hengen mukaiseen moniarvoisuuteen ja tunnustaisi ettemme oikeasti tiedä Jumalasta mitään?
No, totta puhuen onhan kirkko joutunut julistustaan ja julistuksen tapaa tarkistamaan jatkuvasti historiansa aikana. Useimmiten pyrkimys on ollut kai siihen, että varsinainen sanoma saataisiin kirkkaammin kuuluville kunakin aikana. Sanomasta ei ole tahdottu tinkiä tai luopua vaikka tapaa esittää asiat, painottaa asioita ja soveltaa niitä on läpi historian tarkistettu yhä uudestaan.
Ja varmasti on käynyt niinkin, että aika ajoin itse ydinsanomakin, todellinen puhe todellisesta Jumalasta ja hänen suunnitelmastaan ihmiskunnalle, on pantu piiloon. Tänä aikana ja monta kertaa ennenkin paine tehdä näin, vetäytyä, piiloutua ja antaa periksi on valtava. Mutta lopulta lähetyskäskyssä annetussa tehtävässä on kyse kirkon olemassaolosta. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja tästä uskosta kertominen ja eläminen eivät ole vain kirkon tehtäviä, vaan ne ovat kirkko. Ja siellä missä ne lakkaavat, kirkko aina lakkaa olemasta. Näin on aikojen saatossa eri puolilla käynytkin, ja tulee käymään vastakin.
Mutta silti tulee olemaan heitäkin, jotka yhä uskovat Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Uskovat ja siitä elävät. Heitä, joille ei riitä se ajan hengen viesti, ettei Jumalasta voida mitään sanoa eikä tietää. Heitä, jotka oman elämän kokemuksensa myötä näkevät myös sen, ettei Jumala lopultakaan voi olla jokaiselle eri. Ei se Jumala joka on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Jos jokaisella on oma jumalansa, silloin on itse asiassa käynyt niin, että ihminen onkin päättänyt luoda jumalan omaksi kuvakseen.
Onhan kautta aikojen toki ollut jumalia ja uskontoja ja on tänäkin päivänä, on sellaiset määrät että niistä löytää jokainen itseään miellyttävän. Varsinkin kuin ajan henki rohkaisee myös toimimaan uskontojen äärellä niin kuin buffet-pöydässä: poimi omat suosikkisi ja kokoa itse oma juttusi. Mutta jumala jonka itse teet ja mukaasi poimit on jotain muuta kuin Hän joka lähestyy jokaista ihmistä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Sellainen jumala on epäjumala. Tosi Jumala kantaa sinua. Epäjumala pakottaa sinut kantamaan itseään.
Totta on toki sekin, ettei meillä kristityillä ihmisinä ole Jumalasta sen enempää tietoa kuin muillakaan – itsessämme. Ei sen parempia keinoja. Ei ole jotain korkeampaa tasoa, jonka ihmisinä saavuttaisimme, ei mitään mikä tekisi meistä parempia, viisaampia tai valaistuneempia kuin muista. Mutta koska on Jumala joka itse tulee kertomaan itsestään ihan tänne ihmisen tasolle, siis ihmisen huonouteen, hulluuteen ja pimeyteen, siksi me voimme hänestä tietää jotain. Sen minkä hän meille on ilmoittanut.
Ja sen ilmoituksen jonka olemme saaneet, sen on kristillinen perinne kiteyttänyt tähän tänään esillä olevaan määritelmään Jumalasta: Hän on Isä, lapsiaan rakastava, maailmaa ylläpitävä Isä. Hän on
Poika, syntisten ystävä, syntisten sovittaja ja pelastaja, rakkaudesta ihmisiä kohtaan ristille murtuva Kristus. Hän on Pyhä Henki, alati läsnä oleva virvoituksen, uskon voiman ja uudistuksen lähde. Hän on Kolmiyhteinen Jumala ja hän on täällä.
3. Pitää kertoa jos tietää
Me emme määrittele Jumalaa, vaan otamme vastaan mitä hän itsestään meille on avannut. Me emme tee Jumalaa mutta hän tekee meidät. Me emme itse edes ylläpidä uskoamme häneen, vaan hän ylläpitää sitä. Hän on meissä ja uskoo meissä.
Kun sanomme että Jumala on kolmiyhteinen, kyse ei ole tieteellisesti pätevästä kaavasta, lukkoon lyödystä uskon sapluunasta, vaan silloin puhumme elävästä monipuolisesta persoonasta. Enemmän kuin määrittelemme, me ihmettelemme. Enemmän kuin rajaamme, me ylistämme. Me emme suostu tämän maailman ajatukseen, että jumala on jotain niin suurta ettei hänestä kukaan voi lopulta mitään tietää. Asia on päinvastoin. Me uskomme, että Jumalan on itse asiassa jotain niin suurta, että mekin, hänen luomansa voimme ja saamme hänestä jotain sanoa ja tietää, koska hän suuruudessaan on itse tahtonut että me voimme. Hänen suuruutensa ei ole etäisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Hänen suuruutensa on läheisyyttä ja meidän tasollemme tulemista. Hänen suuruutensa on valtavaa rakkautta meitä Hänen kuvakseen luotuja ja hänelle lunastettuja kohtaan.
Ja koska näin on, ei enää kai ole tarpeen perustella sitä, miksi me hänestä kerromme myös muille. Jos ihmisyhteisö näkee nälkää, ja joku saa tietoonsa salaisen, suuren ruokavaraston sijainnin, miten yhteisössä suhtauduttaisiin siihen, ettei hän kertoisi tuosta ruuasta kenellekään muulle? Tuskin silloin puhumattomuuden perusteeksi kelpuutettaisiin, että tuo onnellinen ruokavaraston löytäjä vain kunnioitti toisten oikeutta olla nälkäisiä ja heidän yksilön vapauttaan niin paljon, että piti ruuat omana tietonaan? Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamisessa ei ole kyse mistään muusta kuin että kerjäläinen kertoo toiselle kerjäläiselle, mistä leipää löytää.
4. Saa turvata vaikkei ymmärrä
Kolmiyhteinen Jumala tahtoo lähestyä jokaista. Tahtoo vapauttaa meidät epäjumalien taakoista ja muista taakoista joita kannamme. Hän on suuri Jumala jota järkemme ja määritelmämme eivät tavoita. Mutta hän tavoittaa meidät. Sinutkin. Tässä ja nyt. Häneen saamme turvata taakkoinemme. Häneen saamme turvata epäilyksinemme, silloin kun emme ymmärrä. Hänen suuruutensa ei ole etäisyyttä, vaan sitä että hän on sinun kanssasi, sinun elämäsi keskellä.