Iäkäs ystäväni kuvasi kaipaustaan vaimonsa poismenon jälkeen näin. ”Näen junan lähteneen asemalta. Se liikkuu hitaasti, vähitellen junan vauhti kiihtyy, mutta se on vielä selvästi näköpiirissä.
Laiturista lähtenyt juna loittonee, kohta on näkyvissä vain lohduton ja hiljainen rata. Tunnen kaipauksen vetävän samaan suuntaan minne rata vie.”
Tunnen kaipauksen vetävän samaan suuntaan minne rata vie.
Kaipaus tyyntyy vähitellen, kun saa kokea toisen ihmisen osittamaa myötätuntoa. Kaipaus myös kantaa meitä. Kyllä se on elämän rikkautta, kun meillä on rakkaita ihmisiä joita saamme tänään, Pyhäinpäivänä, kaivata. Monet hyvä muistot tiivistyvät kynttilän liekkiin. Toivon ja elämän merkkiin!
Pyhäinpäivän raamatunteksteistä nousevat esiin sanat pyhyys ja autuas. Raamatussa pyhyys käsitetään Jumalan ominaisuutena. Ihminen on kosketuksissa pyhään, sillä Jumala on pyhä ja ihminen puolestaan Jumalan kuva. Näin pyhyys on ihmisessä vain Jumalan kautta. Jokainen Kristuksen oma on pyhä, osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä.
Autuas on niin ikään suhteessa Jumalaan, Jumalan onnelliseksi tekemä, onniteltava. Uudessa testamentissa sanalla autuas kuvataan hengellistä, sisäistä iloa. Tätä onnellisuutta Jeesus tarkoittaa vuorisaarnan autuaaksi julistuksissa.
Luetaan evankeliumikertomus Matt.5:1-12
Matteus kuvaa silmiemme eteen portin, jossa Jeesus seisoo toivottamassa tervetulleeksi ihmisiä Jumalan Valtakuntaan. Sanalla ”autuas” tarkoitettiin alun perin pyhiinvaeltajaa, joka saapui Jumalan temppeliin. Hän oli onnellinen ja tervetullut, koska hän sai astua sisälle Jumalan pyhäkköön.
Kuka on se autuas tai pyhä, joka saa astua Jumalan temppeliin?
Jeesus sanoo:
· Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Hengessään köyhä on kaikesta Jumalan edessä köyhä. Ihminen on riisuttu, vailla mitään omaa ansiota tai hyvää Jumalan edessä. Hänelle on jäänyt ainoaksi mahdollisuudeksi odottaa Jumalalta kaikkea hyvää.
Hengellinen köyhyys ei tee meistä autuaita, vaan Jumalan Valtakunta, johon saamme käydä.
Kotikirkkomme alttari on kuin kuva tästä viimeisestä portista. Se avautuu itään. Sieltä nousee aurinko – ylösnousemuksen aurinko. Jumalanpalvelus on odottamista, viipymistä Jumalan edessä. Viipymistämme kuvaavat palavat kynttilät. Pian ne ovat palaneet loppuun. Aika on lyhyt vaikka et polttaisikaan elämäsi kynttilää sen molemmista päistä.
Kaikille jotka tähyävät poismenneiden rakkaittensa jälkeen kuuluu toisen maailman viesti.
· Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Ei siinä, että olemme murheellisia, ole mitään juhlimista. Päinvastoin! On vain niin, että elämän vuodet tuovat vääjäämättä tullessaan myös monia murheita.
Mutta elämä jatkuu siitä, kun tulemme lohdutetuiksi. Monesti sekin on jo lohduttavaa, kun saan kaivata poismennyttä. Hyvä on kaivata heitä, jotka ovat olleet kärsivällisiä, toisia armahtavia tai rauhantekijöitä. He ovat Jumalan valtakunnan perillisiä.
He ovat jättäneet myös meihin kaipauksen – kaipaamme olla heidän kaltaisiaan – kärsivällisiä, toisia armahtavia ja rauhaa rakentavia. Mikä ihmeellisintä – heidän kauttaan tuo tuleva on ollut jo nyt läsnä olevaa.
Jumalan valtakunta on kaiken lohdutuksen valtakunta. Jeesus on lohduttaja. Tässä on murheellisen ihmisen toivo!
Ehkä muistelet näin Pyhäinpäivän aikaan lapsuudenkotiasi, omaa perhettäsi tai ystävääsi. Oli hyvä mennä hänen luokseen tai muistat hyvällä kun hän poikkesi luonasi. Näitä tavallisia arkisia asioita emme monesti huomaa kuin vasta jälkeenpäin.
Tunnet kiitollisuutta siitä, että hän jota kaipaa – niin monet vuodet ruoki, vaatetti ja tarjosi kodin sinulle.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Matt. 25:34 –
Kaikki me olemme kokeneet elämässämme jotain tuosta mitä Matteus evankeliumissaan kuvaa ja sanoo: tämä on Jumalan ihmisten elämäntapa.
Enää ei kuulosta vaatimukselta Jeesuksen sana:
· Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Puhdassydäminen on ihminen, joka näkee Kristuksen kärsivässä lähimmäisessään.
Kukaan meistä ei näe toisen tarpeita, ellei hän ole ensin nähnyt eli vakuuttunut siitä, että Jumala, Jeesuksen Kristuksen tähden, rakastaa varauksettomasti meitä!
Katso tätä rakkautta kotikirkkomme alttarilla. Ylösnoussut Jeesus näyttää meille todellisen rakkautensa merkit. Haavat on lyöty meidän puolestamme.
Palaan iäkkään ystäväni tunnelmiin ja kuvaukseen vaimonsa poismenon jälkeen. Laiturista lähtenyt juna loittonee, kohta on näkyvissä vain lohduton ja hiljainen rata. Tunnen kaipauksen vetävän samaan suuntaan minne rata vie.
Silmiemme eteen avautuu myös toinen näköala. Rohkaiseva ja haikean kaipauksen tyynnyttävä uskon luottamus:
He ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. Ilm.7:15-17