Psalmissa 49 sanotaan: ”…henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta (Ps. 49: 8-9).”
Maria ymmärsi tämän. Jeesus oli herättänyt kuolleista Lasaruksen, Martan ja Marian rakkaan veljen. Palestiinassa ruumis alkoi maatua jo muutamassa päivässä. Kun Jeesus tuli Lasaruksen haudalle, Martta sanoi: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää (Joh. 11:39).” Jumalalle mikään ei ole kuitenkaan mahdotonta, Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, lahjoitti Lasarukselle jo osittain maatuneen ruumiin elinkelpoisena takaisin. Sisarukset olivat saaneet lahjan, jota he eivät koskaan voisi maksaa takaisin.
Tätä taustaa vasten nardus-öljy, joka maksoi 300 denaaria, työmiehen vuoden palkan, oli Marian silmissä pieni uhraus. Olihan Maria täynnä syvää kiitollisuutta. Maria tiesi varmaan jo senkin, että Jeesuksen vastustajat tahtoivat surmata Jeesuksen ja tahtoi siksikin palvella Jeesusta. Mutta – mistä Maria oli saanut sellaiset rahat? Ketkä loppujen lopuksi olivat koonneet nuo rahat? Millainen seurakunta pöydän ympärille oli kokoontunut? Voimme vain aavistella juhlaväen määrää.
Joka tapauksessa juhlapöydän ääreen oli saavuttu hiekkaisia polkuja pitkin. Ajan tavan mukaan isäntäväki pesi aina tärkeimpien juhlavieraittensa jalat. Maria olisi voinut pestä Jeesuksen jalat vedellä, mutta hän tahtoi käyttää kalleinta mahdollista öljyä.
Sen sijaan Juudaksesta oli turha enää tuhlata sellaisia rahoja Jeesuksen jalkoihin. Pianhan Jeesus olisi kuollut. Juudas valmistautui jo kavaltamaan Jeesuksen, 10 kertaa pienemmällä summalla. Juudas olisi pitänyt rahat mieluiten itsellään. Hän moittii Mariaa tekosyyllä, että öljyyn tuhlatut rahat olisi pitänyt antaa köyhille. Jeesus kuitenkin puolustaa Mariaa. Miksi?
Jeesuksen mukaan köyhiä tulee auttaa ja voidaan auttaa milloin vain. Tämä hetki on ainutkertainen mahdollisuus osoittaa rakkautta ja kertoa lähestyvästä kuolemasta. Jeesuksen tukemana Maria jatkoi palvelustaan ja kristikunta yhä jatkaa. Luterilaisuudessakin voidellaan öljyllä sairaita tai muista syistä uskon vahvistusta kaipaavia. Rukoushetken yhteydessä otsaan piirretään öljyllä risti ja samalla lausutaan siunaus.
Olennaista ei ole kallis voide. Marian nöyryys palvella sekä hänen rohkeutensa ilmaista avoimesti kiitollisuuttaan on meille esikuvallista, mutta sekään ei ole tässä tärkeintä. Tärkeintä on se, että juuri Jeesus voidellaan ja Hänen Kuninkuutensa tulee julki. Kaikkein merkillisintä tässä on se, että ennen kuin Maria ehtii edes hipaista Jeesusta, Jeesus on jo voideltu. Pyhä Henki voiteli Jeesuksen jo äitinsä kohdussa. Jeesus on profetioiden täyttymys – Messias, Kristus, Voideltu.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Messias tunnistettiin. Jeesukselle lahjoitettiin kuninkaitten öljyä läpi Hänen ajallisen elämänsä. Idän tietäjät toivat mirhaa vastasyntyneelle. Synneistään armahdettu nainen voiteli Jeesuksen öljyllä fariseuksen kodissa. Ristillä riippuvalle Jeesukselle sotilaat tarjosivat mirhalla sekoitettua viiniä. Pääsiäisaamuna naiset saapuivat haudalle tuoksuöljyineen. Juutalaisen tavan mukaan voideltiin profeetat, kuninkaat ja papit, korkeamman asemansa ja kutsumuksensa merkiksi, mutta myös toimiensa siunaukseksi. Öljyllä voideltiin myös vainajat. Maria voiteli Jeesuksen, sillä hän uskoi Jeesuksen olevan elämän ja kuoleman Herra.
Maria uskoi. Niinpä tässä kohtaamisessa kävi sittenkin toisinpäin – Jeesus voiteli Marian sydämen, Pyhällä Hengellä. Pyhä Henki täytti Marian sydämen uskolla ja ilolla, aivan kuten nardus-öljyn tuoksu täytti koko juhlahuoneen. Meillä ei ole tässä kalliita öljypulloja, mutta – meillä on sydämemme. Herra, saammehan antaa Sinulle sydämemme! Vuodata meihinkin kallis lahjasi, uskon ja ilon lahja! Kristus, voitele meidät Pyhällä Hengelläsi, niin kuin Luojamme voiteli Sinut!
Näin luottavaisesti saamme tänään liittyä Palmusunnuntain kulkueeseen ja tervehtiä Kuningastamme. Osalla meistä on voitonmerkit, palmunlehvät tai pajunkissat, käsissään. Osalla sotajouset, vaikka profeetta Sakarja ennustaa: ” sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa… (Sak. 9: 9-10).”
Kaikkien kansojen ja sotatantereiden läpi Jeesus kulkee kohti viimeisiä pääsiäisjuhliaan Jerusalemissa. Jeesus ratsastaa aasilla Öljymäen rinnettä alas Kidronin laaksoon ja siitä ylös temppelivuorelle, täyttäen Vanhan Testamentin ennustukset.
Suosiostaan huolimatta Jeesus luopuu kruunustaan ennen kuin Hänet ehditään edes kruunata. Alkaa Kunnian Kuninkaan alennustie. Osamme vaihtuvat. Kuten epistolassa kerrottiin, Kuninkaamme ottaakin orjan muodon. Hän tulee Kiirastorstaina vielä pesemään meidänkin pölyiset ja haavaiset jalkamme, jotta jaksaisimme seurata Häntä loppuun saakka.
Annammeko me Jeesuksen tulla meitä niin lähelle? Rohkenemmeko me seurata Häntä? Viatonta Karitsaa, joka uhrataan syntisten sijasta ja joka samalla päättää Vanhan liiton eläinuhrikultin? Mielemme kapinoi. Ajatus viattomasta uhrista tuntuu vastenmieliseltä. Millainen Jumala sellaista vaatisi?
Alussa Jumala loi kaiken hyväksi. Hyvällä ei ollut minkäänlaisia uhreja. Ihmiskunnan syntiinlankeemus kuitenkin särki tuon paratiisin. Meidänkin keskuuteemme levinnyt paha synnyttää jatkuvasti uusia uhreja. Paaston syvetessä mekin itkemme sekä lyöntejä että laiminlyöntejä, jotka niin helposti kiertävät kauttamme.
Ei Jumala tarvitse viatonta uhria. Me tarvitsemme. Vain seuraamalla Jeesusta me voimme nähdä, millaisia me ihmiset oikeasti olemme. Vain seuraamalla Jeesusta me voimme nähdä, miten paljon Jumala kaikesta huolimatta meitä kaipaa ja rakastaa. Pelko tuomiosta karkottaisi meidät vain syvemmälle pimeyteen. Lupaus armosta rohkaisee meitä valoon. Lupaus siitä, että Jumalan rakkaus kestää meidän pahuutemme. Lupaus siitä, että Hän vastaa pahaan hyvällä.
Elämämme lunnaat jäävät meiltä iäksi maksamatta. Ainoa toivomme on, että Vapahtajamme Jeesus Kristus Jumalan Poika maksaa ne ristillä puolestamme. Päivän 1. lukukappaleessa Jesaja rohkaisee eksyneitä: ”Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan (Jes. 54:10).” Päivän epistolasta löytyy yksi varhaisimmista uskontunnustuksista: ”Jeesus Kristus on Herra (Fil 2: 11).”
Jeesuksen armahtava rakkaus on niin valtavaa, että Hän antaa aivan kaikkien olla juhlapöydässään, myös Juudaksen. Mekin saamme olla tänään Hänen juhlapöydässään, Herran Pyhällä Ehtoollisella. Niin kurjaa kulkijaa ei olekaan, etteikö Jeesus viimeiseen asti kutsuisi häntä juhlapöytäänsä. Tuohon suurimpaan iloon ei ole kuitenkaan oikotietä. On vain ristin tie. Herra meitä tähän matkaan vahvistakoon.