Postillat
18. sunnuntai helluntaista, Luuk. 14: 1-6, Martti Muukkonen
Päivän tekstimme käsittelee aihetta, joka on meillekin hyvin tuttu. Meidän kannaltamme siinä ei pääasiana ole se saako sapattina parantaa vai ei. Sen asian kristikunta...
12. sunnuntai helluntaista, Matt. 21: 28-32, Martti Muukkonen
Tämän päivän aihe kirkkokäsikirjassa on ’Itsensä koetteleminen.’ Siten ei ole ihme, että päivän tekstikin on sen mukainen. Se on meitä kristittyjäkin kovisteleva. Vaikka Jeesus...
18. sunnuntai helluntaista, Mark.2:18-22, Pekka Tuovinen
Vanhusten viikko lähenee päätöstään. Viikolla on ollut tilaisuuksia, joissa eri-ikäiset ovat saaneet olla yhdessä. Ennen vanhaan useampi sukupolvi asui saman katon alla ja teki...
Kynttilänpäivä, Luuk 2: 22–33, Jukka Paarma
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli...
Apostolien päivä, Luuk 5: 1-11, Marita Koivunen
Raamatunteksteissä meille esitellään tänään kolme tärkeää henkilöä Raamatun historiassa. Abram, jolle Jumala antoi nimen Aabraham. Hän, jota sanotaan uskon isäksi; hän joka lähti synnyinseudultaan...
11. sunnuntai helluntaista, Luuk 19:41- 48, Marita Koivunen
Jumalan kansa on matkalla oleva joukko, jonka kotimaa on taivaassa. Jumalanpalvelusta sanotaan Jumalan kansan juhlaksi. Tänään täällä kirkossa on kaksinkertainen juhla, kun tässä jumalanpalveluksessa...
17. sunnuntai helluntaista, Luuk 7:11-17, Marita Koivunen
Raamattu kertoo Jumalan suurista teoista ja ihmeistä. Raamatussa on seitsemän vaikuttavaa tapausta, kuinka kuollut herätetään eloon Jumalan voimalla. Ensimmäisessä Kuninkaiden kirjassa luvussa 17 kerrotaan,...
2. pääsiäispäivä, Matt 28: 8-15, Marita Koivunen
Tästä evankeliumikappaleesta voisi tehdä hienon sarjakuvapiirroksen. Rippikoulussa olen monesti antanut tehtäväksi piirtää sarjakuvan jostakin raamatunkohdasta. Näen jo sieluni silmin, kuinka tästä tekstistä valmistuu hienoja...
6. sunnuntai pääsiäisestä, Joh 17: 18-23, Ef 1:16-23, Marita Koivunen
Kuinka pieni on ihminen! Kuinka suuri on Jumala!
Niin, maailmankaikkeudessa on miljoonia tähtisumuja. Eräs pieni tähtisumu koostuu miljoonista linnunradoista. Eräs pienen pieni linnunrata sisältää miljoonia...
5. sunnuntai helluntaista, Luuk 13: 1-5, Marita Koivunen
Jeesuksen luokse tulee ihmisiä, jotka kertovat Pilatuksen hirmuteosta. Jeesus halutaan saada ottamaan kantaa, häntä koetetaan saada ansaan. Asettuuko hän uhrien puolelle roomalaista maaherraa Pilatusta...

