17. sunnuntai helluntaista, Luuk 7:11-17, Marita Koivunen

Marita Koivunen
Loimaa

Raamattu kertoo Jumalan suurista teoista ja ihmeistä. Raamatussa on seitsemän vaikuttavaa tapausta, kuinka kuollut herätetään eloon Jumalan voimalla. Ensimmäisessä Kuninkaiden kirjassa luvussa 17 kerrotaan, kuinka profeetta Elia herättää kuolleista Sarpatin lesken pojan. Toisessa Kuninkaiden kirjassa luvussa 4 profeetta Elisa herättää kuolleista suunemilaisen naisen pojan. Jeesus herättää kuolleista Jairuksen tyttären (mm. Matteus 9), Nainin lesken pojan (Luukas 7) ja ystävänsä Lasaruksen (Johannes 11).

Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoo: ”Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne on, hän on tekevä, sillä minä menen Isän tykö”(Joh. 14: 12). Näitä ihmeitä tapahtui siis edelleen, hänen voimastaan.

Apostolien tekojen 9. luvussa kerrotaan, kuinka apostoli Pietari herättää kuolleista joppelaisen opetuslapsen Tabitan, kreikkalaiselta nimeltään Dorkaksen. Puolestaan apostoli Paavali herättää Trooaassa nuoren pojan Eutykuksen kuolleista, kun tämä tipahtaa kolmannesta kerroksesta maahan, kun iltamyöhällä nukahtaa Paavalin puheen aikana.

Kuitenkin täytyy muistaa, että näiden ihmisten täytyi aikanaan kuolla uudelleen; he saivat lisäajan. Miksi heidät sitten herätettiin kuolleista? Pääasiassa varmastikin heidän läheistensä tähden. Mielenkiintoista on myös pohtia, millaista heidän elämänsä oli kuolleista herättämisen jälkeen. Moni kokee nykyäänkin saaneensa kuin lisäajan, jos on esimerkiksi ollut vakavasti sairaana ja sitten parantunut. He sanovat, että elämän arvon tajuaa silloin ihan uudella tavalla.

Monesti kuulee sanottavan, että eipä sitä tiedä, että mitä kuoleman jälkeen on ja eipä ole tullut kukaan kertomaan. Tai että koska jo tässä elämässä on monilla jo niin paljon helvettiä, ei voi olla enää helvettiä kuoleman jälkeen. Raamattu kuitenkin kertoo meille selvästi ja riittävästi kuoleman jälkeisestä elämästä. Jeesus puhuu siitä erityisen paljon. On taivas ja on kadotus. Raamattu myös sanoo, että tässä elämässä me valitsemme sen, missä vietämme iankaikkisuutemme. Jeesus vakuuttaa: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, se saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh.11.) Ei siis ole arpapeliä ja sattumaa, mihin joudumme tai pääsemme. Se ei ole salaisuus, joka selviää vasta kuoleman jälkeen. Ei tarvitse raastavalla jännityksellä odottaa missä vietämme iankaikkisuutemme. Jeesus ei halua jättää meitä epävarmuuteen ja pelkoon. Hän sanoo selkeästi: Joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. (Joh. 6:47) Jeesus on tullut nimenomaan pelastamaan meitä ihmisiä iankaikkisesta kadotuksesta. Juuri siksi hän kuoli. Juuri siksi hän nousi kuolleista.

Nainin leski oli saanut kokea nyt kaksi suurta surua. Hänen miehensä oli kuollut, ja nyt hänen poikansa kuoli. Jos leski menetti ainoan poikansa, se oli suurin suru, mikä saattoi ihmistä kohdata. Hautajaissaattueessa oli paljon kansaa. Monet elivät mukana tämän naisen surussa. Jeesus seurueineen tuli tätä hautajaissaattuetta vastaan, niin kuin hän tulee tänäkin päivänä jokaista hautajaissaattuetta vastaan. Olisiko Jeesus ollut Jeesus, jos hän ei olisi auttanut ja armahtanut tätä lohduttomasti itkevää naista?

Hän sanoo: Älä itke. Kuinka monella tavalla, kuinka monella äänensävyllä sen voikaan sanoa. Kyllästyneesti, vihaisesti, kärsimättömästi, ankarasti, opettavaisesti tai sitten lempeästi. Ja kuinka monenlaisia perusteluja voi siihen liittää perään, miksi ei pidä tai tarvitse itkeä. Jeesus ei sano enempää. Hän toimii. ja se on enemmän kuin kaikki perustelut. Jeesuksen sanat nuorukaiselle tuovat pojan takaisin elämään.

Jokainen meistä on joutunut kulkemaan hautajaissaattueessa. Se on mustapukuisten ihmisten hiljainen joukko. Suru on sitä suurempi, mitä läheisempi ihminen on kutsuttu pois. Jeesuksella on toivon ja lohdun sanoja surevalle. Virressä 144 4. säkeistössä kuvataan jälleennäkemisen riemua: ” Nyt autuaitten joukossa, enkelten juhlaseurassa, riemusta kasvot hohtaa, kun siskot, veljet, vanhemmat, tutut ja tuntemattomat, toisensa siellä kohtaa. Kaikki, kaikki ovat yhtä ystävinä Jumalassa, Isä yhtä lasten kanssa.