Postillat

3. paastonajan sunnuntai, Luuk 11:14-23, Lauri Seppänen

Nyt paastonaikana me seuraamme Jeesuksen viimeisiä vaiheita maan päällä, kun hän kulkee kohti Golgatan keskimmäistä ristiä. Tällä tiellä hän kohtaa kaikkea sitä minkä vuoksi...

Kiirastorstai, Luuk. 22:14-22, Lauri Seppänen

Kun ranskalaisilta nuorilta kysyttiin, mikä heille on tärkeintä perheyhteydessä, he vastasivat: yhteiset ateriat. Joissakin kulttuureissa yhdessä syömiseen panostetaan paljon ja ihmiset siis ymmärtävät sen...

1. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 20: 19-31, Lauri Seppänen

”Opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia.” Opetuslasten tilanne ei ollut kadehdittava. Jeesus oli kuollut ja hänen myötä heidät oli...

5. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 16:23-33, Lauri Seppänen

Jeesuksella ja opetuslapsilla on menossa raamattupiiri. Aina aika ajoin opetuslapset keskeyttävät Jeesuksen ja kysyvät mitä hän oikein puheillaan tarkoittaa. Jeesus puhuu yhtä ja toista...

Itsenäisyyspäivä, Teemasaarna, Tuula Suuronen

Suomi 100-juhlavuoden aikana on ollut mahdollisuus juhlia Suomen itsenäisyttä häkellyttävän monella, hienolla tavalla. Itse kävin mm katsomassa upean, uuden Tuntemattoman sotilaan ja ravisuttavan Ikitien. Itsenäisyyspäivän...

Itsenäisyyspäivä, Joh. 8: 31-36, Leena Haakana

Tänään itsenäisyyspäivänä olemme kokoontuneet iloitsemaan ja kiittämään vapaasta isänmaasta. Ruokolahden sankarihaudoille on edellisten viikkojen aikana Marttojen johdolla valmistettu ja vastikään aseteltu lähes 300 havuseppelettä....

Itsenäisyyspäivä, Matt. 20:25-28, Anu Ristimäki

Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu. Tämä lause on yksi jae psalmista 16. Uskon, että moni suomalainen allekirjoittaa nuo psalmin...

Itsenäisyyspäivä, Joh. 8:31-36, Jukka Raunu

Hyvät ystävät! Tänäkin itsenäisyyspäivänä syttyvät monet valot pimeään talviyöhön. On kynttilöitä ikkunoilla ja kodeissa, on soihtukulkueita, on itsenäisyyspäivän juhlia Espoossa, Helsingissä, ja muuallakin. Tänä itsenäisyyspäivänä...

Tuomiosunnuntai, Matt. 13: 47-50, Matti Repo

Kuulostaa aika synkältä, kun vietetään tuomiosunnuntain jumalanpalvelusta tuomiokirkossa ja kuunnellaan tuomiokapitulin päätöksiä. Tuomiorovastikin on läsnä. Tänään ovatkin samalla kertaa käytössä kaikki kirkon tuomio-alkuiset sanat....

1. adventtisunnuntai, Mark. 13: 33-37, Matti Repo

(Saarna Ylöjärven piispantarkastuksessa) Viikko sitten eräs tuntemani henkilö kuoli yllättävään sairaskohtaukseen. Minulla oli hänen kanssaan muuan yhdessä valmisteltu työtehtävä kesken ja järkytyin, kun sain maanantaina...