Mikkelin päivän teemana on enkelit ja lapset. Päivän tekstissämme Jeesus asettaa lapsen esikuvaksi kristityille. Tämä on monasti synnyttänyt monenlaista pohdintaa siitä mitä Jeesus itse asiassa tarkoitti. Tarkoittiko hän sitä, että kristittyjen tulisi olla lapsellisia siinä merkityksessä että he ovat tietämättömiä? Vai sitä, että kristittyjen tulisi olla viattomia? Vai sitä, että kristittyjen tulisi lapsen lailla uskoa mitä hurjimmatkin jutut mitä heille kerrotaan?
Monasti nämä kysymykset nousevat meidän nykyaikaisesta länsimaisesta lapsikäsityksestämme. Jos tarkastelemme tekstiä hieman tarkemmin, paljastuu, ettei siinä juurikaan viitata mihinkään lapsellisuuteen.
Tätä tekstiä Raamatun selittäjät kutsuvat usein nimellä Kapernaumin katekismus. Se on eräänlainen seurakuntajärjestys, jota kristillisen kirkon tuli noudattaa sen aikaa kun se on olemassa maan päällä. Itse asiassa kaikki evankeliumit ovat kristikunnan ensimmäisiä katekismuksia, jotka opettivat perusasiat kristillisestä uskosta sekä antoivat ohjeita kristilliseen yhteiselämään.
Evankelistat keräsivät Jeesuksen opetuksia, ja pyrkivät näiden avulla antamaan ohjeita oman aikansa polttaviin kristillisen elämän kysymyksiin. Niin tämäkin katekismusjakso.
Päivän tekstimme käsittelee kahta toisiinsa liittyvää peruskysymystä: seurakunnan jäsenten keskinäistä arvojärjestystä ja kristityn vastuuta vähäisimmästäkin lähimmäisestään.
Kun opetuslapset kysyivät seurakunnallisesta arvojärjestyksestä, heillä oli eittämättä mielessään oman aikansa yhteiskunta, jossa ylimpinä olivat aateliset, sitten tuli keskiluokka ja köyhälistö sekä alimpina orjat. Lisäksi joidenkin mielessä saattoi olla oman aikansa pyhitysliikkeen, essealaisten, erittäin pitkälle viety sisäinen arvojärjestys. Tuliko kristillisessä kirkossakin noudattaa samanlaista arvojärjestystä?
Jeesus vastaa oppilailleen ottamalla lapsen esimerkikseen. Huomionarvoista ovat Jeesuksen sanat, ”ellette nöyrry tämän lapsen kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.” Mitä nöyrtymistä lapsen kaltaiseksi tuleminen edellyttää? Meidän miesten kohdalla taitaa pikemminkin olla niin, että mielellämme olisimme ikuisia pikkupoikia.
Jeesuksen opetuksen kärki tuleekin ymmärrettäväksi kun muistamme, että kyse oli arvoasemista. Jeesuksen ajan Palestiinassa lapsella ei suinkaan ollut samanlaista arvoa kuin hänellä on tänään länsimaissa. Hänellä ei ole sitä edes kaikissa nykyajan kehitysmaissakaan, jossa valitettavan usein ilmenee lasten myyntiä joko halpatuotteita valmistaviin tehtaisiin tai prostituutioon. Lapsella ei ole kuin välineellistä arvoa.
Jeesuksen aikana lapsen arvo oli enemmänkin siinä, mitä hänestä tulee kuin siinä mitä hän on. Juutalaiselta kannalta taas lapsi ei varsinaisesti ollut liiton täysivaltainen jäsen, koska hän ei kyennyt pitämään Mooseksen lain käskyjä. Vasta kolmetoistavuotiaana juutalaisesta poikalapsesta tuli ns. lain poika ja hänestä tuli tasa-arvoinen lain edessä.
Jeesuksen opetuksen ydin nouseekin siitä, että lapsella ei ole arvoasemaa. Siten kirkossakaan ei saa olla arvoasemia vaan ”se, joka teistä tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija.” Kristittyjen tulisi osoittaa suuruutensa nimenomaan palvelualttiudellaan ja nöyryydellään, ei ulkonaisella statuksella.
Tämä palvelu – tai niinkuin sitä usein kutsutaan – hyväntekeväisyys on myös tänään kirkkopyhäänsä viettävien Marttojen ja Sydänyhdistyksen toiminnan perimmäinen tarkoitus. Mennyt vuosikymmen on osoittanut sen, ettei yhteiskuntaa saada koskaan rakennettua sellaiseksi, etteikö yksityiselle ja järjestöpohjaiselle hyväntekeväisyydelle olisi tarvetta. Lisäksi usein järjestöissä työskentelevät ovat amatöörejä sanan alkuperäisessä merkityksessä – he ovat asian rakastajia. Julkisen vallan sosiaalihuoltoa vaivaa valitettavan usein ammatillistumisen varjopuoli eli muodollisuus ja etäisyys. Amatöörit – asian rakastajat – palvelevat taas usein sydämensä halusta. Ilman tätä vapaaehtoistyöntekijöiden kutsumusta ei mikään yhteiskunta tule pidemmän päälle toimeen.
Tekstimme puhuu tästä palvelutyöstä. Jeesus sanoi: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Seuraavassa jakeessa hän kuitenkin puhuu vähäisimmistä laajentaen huolenpitovelvollisuuden muihinkin kuin lapsiin. Kristillisessä perimätiedossa lapset ja vähäiset usein sekoittuivatkin. Siten palvelutehtävä yhteiskunnan vähimmiksi katsottujen parissa on kristillisen seurakunnan eräs keskeisimmistä tehtävistä. Palvelemalla niitä, jotka eivät voi palkita sitä meille, me itse asiassa palvelemme Herraamme.
Nämä vähäiset ovat Herramme silmäterä. Jeesus varoittaa käyttämästä hyväkseen näitä vähimpiä. Rangaistus avuttomien hyväksikäytöstä on ankara. Tässä Jeesus seuraa läpi Vanhan testamentin kulkevaa opetusta. Siellä korostetaan jatkuvasti kuinka Herra kuulee ”lesken, orvon ja pakolaisen huudon.” Jumala ei koskaan ole puolueeton: hän on aina sorretun, hyljeksityn ja kärsivän ihmisen puolella.
Päivän tekstimme jättääkin pohdittavaksemme visaisen kysymyksen: ”Kenen puolella sinä olet?”