Evankeliumitekstissä olemme siinä tilanteessa, jossa Jeesuksen elämä ja julkinen toiminta oli tullut käännekohtaansa. Jeesus kyllä tiesi, että hänen täytyi kärsiä ja kuolla, mutta silti hänestä sanotaan, että hän oli järkyttynyt siitä mitä oli edessä. Minusta on inhimillistä ja lohdullista, että Jeesuskin pelkäsi. Hän oli ihminen, tiesi mitä on kipu, mitä on tuska. Tuleva kärsimystie järkytti häntä. Jeesus tunsi samalla tavoin kuin mekin tunnemme nälkää, vilua, pelkoa, ahdistusta. Vaikka Jeesus tiesi, että kärsimystien päässä on kirkkaus, häntäkin ahdisti ja pelotti kulkea tuo tie.
Jeesus puhuu tänään meille itsensä alttiiksi antamisesta. Hän sanoi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen.” Mitä ihmettä Jeesus tarkoittaa, Emmekö saa nauttia elämästämme, iloita kaikesta hyvästä, mitä Jumala on meille suonut? Onko kaikki nautinnot ja mielihyvää tuottavat asiat kielletty? ”Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat.” Näinhän moni tuntuu uskosta ja uskovista ajattelevan. Että he eivät saa tehdä mitään hauskaa. Pitää vain luopua kaikesta ja kärsiä, jotta pääsee kerran taivaaseen. Mutta onko se todella näin?
Jeesus itse antoi elämällään meille esimerkin siitä mihin hän meitä kehottaa. Hän ei elänyt itseään varten, vaan pelastaakseen koko ihmiskunnan. Hän ei suostunut helppoon elämään ilman kärsimystä. Hän ei elänyt itselleen. Hän, Jumalan Poika suostui nöyryyteen. Hän palveli, antoi esimerkin, että suurin on se, joka palvelee. Jeesus suostui Isänsä, Jumalan tahtoon täydellisesti, vaikka se vei hänet kärsimykseen ja ristille. Tätä on Jeesuksen seuraaminen: Jumalan tahdon kuuntelemista ja sen seuraamista koko sydämestään. Jumalan tahto on nimittäin parasta elämässämme, sillä hänellä on paras suunnitelma meidän jokaisen elämälle. Jeesuksen yhteydessä löydämme elämäämme todellisen ilon ja tyydytyksen. Emme ehkä säästy vaikeuksilta ja kärsimyksiltä, mutta Jeesus on kanssamme kaikissa vaiheissa.
Paavali oli oivaltanut syvällisesti Jeesuksen esimerkin. Galatalaiskirjeessä hän kirjoittaa: ”Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.”
Paavali oli ollut hurskas juutalainen, joka oli yrittänyt noudattaa lain kaikkia kiemuroita ansaitakseen pelastuksen. Mutta kohdattuaan Jeesuksen hänen elämänsä muuttui ja hän oivalsi ettei pelastusta voi ansaita. Se on armoa. Hän antautui kokonaan Jumalan palvelukseen. Myös opetuslapset jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Nykyajan ihminen ei voi ymmärtää tällaista, Että antautuisi noin kokonaan Jumalalle. Voihan sitä uskoa Jeesukseen, mutta jatkaa silti tätä elämäänsä kuten ennenkin. Miksi uskosta pitäisi tehdä sen suurempi asia, moni ajattelee. Mutta on niitäkin, jotka ovat radikaalisti lähteneet ja jättäneet kaiken kun ovat kuulleet Jeesuksen kutsun. Moni on lähtenyt lähetystyöhön vieraaseen maahan tietämättä mitä on edessä. Moni on luopunut varmasta toimeentulostaan hyvässä ammatissa ja lähtenyt auttamaan niitä joilla ei mene yhtä hyvin. Pirkko Jalovaara jätti hyvin palkatun ekonomin ammatin ja alkoi rukoilla ihmisten puolesta. Monen mielestä järjetöntä, mutta tämä on elämänsä alttiiksi antamista. Sitä, että ottaa uskon tosissaan. Eikä Pirkko ole katunut päätöstään. Sillä elämä Jumalan suunnitelmassa tuo elämään siunauksen ja ilon.
Ajattelen, että suurin osa meistä ihmisistä kaipaa helppoa elämää. Harva on valmis vapaaehtoisesti suostumaan köyhiin oloihin tai vaikeisiin olosuhteisiin. Niin paljon me rakastamme omaa elämäämme ja hyvinvointiamme. Me rukoilemme tapahtukoon sinun tahtosi, mutta entäpä jos Jumala puhuukin meille, että minun tahtoni on, että sinä avaat kotisi kodittomille tai luovut hyvinvoinnistasi jonkun toisen tähden, miten käy. Me kapinoimme. Emme tahdo. Haluamme kynsin ja hampain pitää kiinni omastamme ja hyvistä oloistamme.
Vapahtaja kysyy meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa. Sitä, että olemme tosissamme uskossamme. Tänään me istumme täällä kirkonpenkissä kuten pyhäpäivänä hyvä onkin, mutta meidän uskomme eletään todeksi arjessa. Jos koko viikon elämme itsekkäästi vain omia etujamme ajatellen, jumalanpalveluksemme on turha. Jaakobin kirjeessä sanotaan: Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Jumalanpalvelus toteuttaa tehtävänsä oikein silloin, kun se saa meidät liikkeelle lähimmäistemme luo. Heitä rakastamaan, palvelemaan. Joku pappi sanoi avioparille joskus vihkipuheessa: kärsikää toisianne. Ja sitähän se on avioliittokin välillä, ei vain hehkuvaa huumaavaa rakkautta vaan myös toisen palvelemista, vaivannäköä hänen vuokseen. Sairaan tai vanhenevan puolison hoitamista ym. Rakkautta myötä ja vastoinkäymisissä. Ihminen, joka ajattelee naimisiin mennessään, että toisen tehtävänä on tehdä hänet onnelliseksi tulee pettymään. Asenne tulisi olla juuri toisinpäin. Minut on kutsuttu rakastamaan, palvelemaan, kärsimäänkin toisen ja yhteisen hyvinvoinnin vuoksi. Se, joka todella rakastaa, on valmis kärsimäänkin. Vaikeuksissa rakkautemme punnitaan. Se, tahdommeko rakastaa vai pakenemmeko.
Päivän epistolatekstissä kuulimme millaista on taivaallinen rakkaus. Kaiken se kestää, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Kuinka monella meillä on tällaista rakkautta, käsi ylös? Ei taida nousta yhtään kättä! Ei meillä itsessämme olekaan, mutta Jumalalla on. Hän voi vuodattaa rakkautensa sydämiimme niin, ettemme enää etsi omaa etuamme vaan toisen parasta. Pia Perkiön runossa sanotaan: Tuleeko sana lihaksi tänään siellä missä minä kuljen? Syttyykö rakkauden tul,i armon ja hyvyyden valo siellä missä minä kuljen?
Kaikki tekomme ovat turhaa, jos emme rakasta. Sen sijaan hyvin vajavaisinakin voimme saada paljon aikaan jos Jumalan rakkaus on meissä. ”Rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta okainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” kirjoittaa Johannes. Jumala ei vain rakasta, vaan hänen olemuksensa on rakkaus.
Rakkauden tulisi olla kristityn tuntomerkki. Tässä meillä jokaisella on varmasti kilvoittelemista. Kreikan kielessä rakkautta kuvataan kolmella eri sanalla. Eros, filia ja agape. Tutuin meille on varmasti eros rakkaus, romanttinen rakkaus. Eros rakkaudessa käy usein niin, että sen huuma haihtuu ajan myötä kun rakastuminen menee ohi. Pahimmassa tapauksessa toinen hylätään, kun hän ei enää saa aikaan voimakkaita tunteita itsessä. Eros on siis pohjimmiltaan aika itsekästä rakkautta.
Filia rakkaus kuvaa ystävien välillä olevaa rakkautta, huolenpitoa ja kiintymystä. Sekä eros että filia rakkaus etsivät itselleen mielihyvää ja nautintoa. Kun tarkemmin ajattelemme, suurin osa teoistamme nousee hyvin itsekkäistä motiiveista. Agaperakkaus sen sijaan on itsensä uhraavaa rakkautta, jolla Jumala meitä jokaista rakastaa. Kun Jumalan agape rakkaus saa täyttää sydämemme, meissä tapahtuu muutos. Ilman Jumalaa meidän rakkautemme onkin hyvin vajavaista.
Johannes jatkaa kirjeessään:”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.”
Pian Perkiön rukouksen mukaan rukoilemme:
Käytä minua Vapahtaja rakkautesi kanavana ja tahtosi täyttäjänä,
että olisin Jumalan kirkkauden peili kaikille jotka kohtaan.
Että olisin ilosta rohkea valon lapsi.
Että minun lähelläni olisi hyvä olla. Aamen.