Mikä voisikaan loukata meitä enemmän kuin se, että on itse valmis antamaan parastaan, mutta toinen torjuu meidät aivan kokonaan? Kohtaamme ajoittain työpaikoilla ja harrastustoiminnassa ja ehkä vielä helpommin sosiaalisessa mediassa rumaa, halveksivaa torjuntaa. Tulee tilanteita, joissa meidän kutsumme ei kelpaa. Me emme kelpaa jollekin, joillekin.
Äsken lukemassani evankeliumin kertomuksessa puhutaan kutsusta Jumalan valtakuntaan. Jeesus ei ilmaise tätä suoraan, vaan esittää vertauksen. On kuitenkin hyvä huomata, että vertauksellaan hän herättelee meidät miettimään, miten vastaamme kaikkein tärkeimpään mahdolliseen kutsuun. Muutoin saatamme ihmetellä, minkä tähden vertauksen mies niin kovasti vihastuu, kun kutsutut torjuvat hänen kutsunsa. Olemmehan tottuneet siihen, että monenlaisia kutsuja esitetään eikä kaikkiin mieluisiinkaan pysty vastaamaan myöntävästi, koska aika ei vain kerta kaikkiaan riitä.
Mutta Jeesuksen esittämässä vertauksessa ei ole kyse elämän ruuhkavuosien runsaasta sosiaalisesta kutsutarjonnasta. Jeesuksen aikaan isoja juhlia oli harvoin, ja omalla kylällä ne olivat merkittäviä tapahtumia. Yhdessä juhla-aterian nauttiminen merkitsi paljon enemmän kuin pelkkää vatsan täyttämistä. Yhdessä aterian nauttiminen merkitsi keskinäistä yhdenvertaisuutta ja hyväksyntää. Raamatussa juhla-ateria on myös pelastuksen symboli. Esimerkiksi tunnetussa paimen-psalmissa 23 puhutaan siitä, miten Jumala itse kattaa pöydän sille, joka turvautuu häneen.
Mutta palataan hetkeksi suurien, itämaisten bileiden valmisteluihin. Vertauksen mies kutsuu paljon vieraita. Lähi-idän tavan mukaisesti hänen palvelijansa on toimittanut ensimmäisen kutsun jo hyvissä ajoin. Ensimmäisellä kutsukierroksella kukaan vieraista ei ilmoita olevansa estynyt tulemaan. Vihdoin koittaa itse juhlapäivä. Valmistelut ovat loppusuoralla. Siinä vaiheessa, kun tarvittava määrä eläimiä on teurastettu ja valmistettu ateriaksi, palvelija lähtee toisen kerran kutsuttujen luo. Hän sanoo: Tulkaa, kaikki on jo valmiina.
Mitä silloin tapahtuu? Yksi toisensa jälkeen kutsutut kieltäytyvät tulemasta. Aivan läpinäkyvillä tekosyillä, suorastaan loukkaavilla verukkeilla he torjuvat kutsun. Kuka muka ostaisi pellon, ja menisi vasta kauppojen jälkeen sitä katsastamaan? Eihän meistäkään kukaan tee asuntokauppoja pelkän nettimyynti-ilmoituksen perusteella käymättä ensin paikan päällä. Pellon ostaja heitti emävaleen.
Entä se toinen kieltäytyjä. Ostaisitko sinä esimerkiksi hevosen tarkistamatta sen kuntoa ja askellusta? Tämä toinen kutsusta kieltäytyjä väittää ostaneensa viisi paria härkiä testaamatta niitä. Naurettava tekosyy olla tulematta. Härät ovat kalliita, eikä kukaan investoi niihin huolettomasti. Kolmas kieltäytyjä ei vaivaudu pahoittelemaan, ettei tule juhliin. Hän osoittaa ylimielisyyttä, eikä katso edes tarpeelliseksi olla kohtelias. Hän saa kuulla, että ruuat odottavat jo valmiina. Mutta tätä kutsuvierasta ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kenenkään kutsusta kieltäytyneen kohdalla ei siis ole kyse siitä, että he oikeasti olisivat estyneitä. Huonoilla verukkeillaan he osoittavat, ettei kutsun esittänyt mies ollut heidän silmissään minkään arvoinen!
Yhtä asiaa rukoilen ja toivon erityisesti tämän evankeliumin äärellä. Sitä, ettei kukaan meistä tekisi samaa virhettä kuin vertauksen kutsuvieraat. Mietitään hetki sitä, mitä Jeesuksen vertaus kertoo ihmisistä. Ehkäpä ne, jotka torjuvat Jumalan kutsun nykypäivänä, ovat samalla tavalla omavoimaisia kuin vertauksen kutsusta kieltäytyjät? He eivät edes ymmärrä kaivata Jumalaa?
Vai täyttääkö asioiden paljous ajatukset niin, että ihminen sokaistuu sille, mikä on tärkeää elämässä ja mikä turhaa? Priorisointi pettää. Mutta luulisi, että jokainen pysähtyisi jossain vaiheessa miettimään isoja peruskysymyksiä kuten: Mikä on minun elämäni tarkoitus? Mistä olen tulossa ja mihin menossa? Mikä on minulle luovuttamatonta ja arvokasta? Mitä tai keitä rakastan todella? Mistä saan avun hädän hetkellä?
Kutsusta kieltäytyneet eivät tahtoneet kohdata isäntää. Mekään emme aina tahdo kohdata totuutta tai vaikeita asioita, vaan pakenemme. Epävarmuuden ja pirstaleisuuden keskellä ihmisen voi olla helpompi keskittyä hallitsemaan sitä pientä osaa elämästä, jota pystyy. Sinänsä hyvistä asioista voi myös tulla pakokeinoja. Esimerkiksi syömisen kontrolloinnista tai himourheilusta saattaa saada hetkellisen kokemuksen oman elämän herruudesta.
”En mä sun bileisiin tule!” Ylpeys johtaa meitä harhaan. Se hävittää terveen nöyryyden ja tukahduttaa henkistä ja hengellistä kasvuamme. Kaikkivoipaisuuden tunteen vallassa teemme helposti itsestämme jumalan itsellemme. Aika pieni on meidän kokoisemme jumala. Aika vähän voi sellaisen varaan laskea.
Vertauksen kutsutut kenties ajattelevat, että kutsut peruuntuvat ja homma saa nolon lopun, kun he eivät ilmesty paikalle. Kuinka väärässä he ovatkaan! Jos he torjuvat kutsun, pidot eivät silti peruunnu. Kutsun saavat toiset. Ne jotka kokevat tarvitsevansa Jumalaa. Niistä evankelista Luukas käyttää nimitystä köyhät, raajarikot, sokeat ja rammat. He ymmärtävät tarvitsevansa itseään suuremman apua ja rakkautta. Anteeksiantamusta virheisiinsä.
Ajattelen, että kertomuksen pointti on siinä, että kutsu Jumalan valtakuntaan on lahja. Mihinkään juhliin ei noin vain mennä ilman kutsua. Jumalan kutsuun liittyy syvä rakkaus. Hän tahtoo meille parasta. Hän toivoo, että eläisimme lähellä Häntä. Jumala toivoo, että riittäisimme itsellemme ja toisillemme sellaisina kuin olemme – myös heikkoina ja vajavaisina. Mahtaa olla kauheaa Jumalalle – aivan kuten vanhemmille- kun rakas lapsi itsepintaisesti kääntää selkänsä, hylkää tarjotun rakkauden ja huolenpidon. Valitsee tahallaan itseään vahingoittavan tien. Ymmärtämättömyyttään? Vai ylpeyttään? Vai tyhmyyttään? Välillä se uhmakas ja ylimielinen ihminen löytyy lehtien palstoilta, joskus somestakin, mutta useimmiten se tuijottaa peilistä takaisin.
Vertauksen kutsusta kieltäytyjät opettavat meille tärkeä asian. Syvällä sydämessämme on jotakin sellaista, jota kukaan toinen ihminen ei voi puolestamme ratkaista. Kaikkein syrjäyttävin tekijä löytyy aina omasta sydämestämme. Meidän tulee itse kantaa vastuu omasta syntisyydestämme. Juuri se on kuitenkin myös meidän mahdollisuutemme. Kun me turvaudumme syntiemme Sovittajaan, Jeesukseen Kristukseen, saamme henkilökohtaisesti kokea Jumalan rakkauden pelastavan, uudistavan ja eheyttävän voiman!
Kohta kuulet saman kutsun ehtoollispöydässä kuin tänään vertauksessa: Tulkaa, kaikki on jo valmiina! Kun vastaat kutsuun myöntävästi, olet osallinen taivaallisesta ilojuhlasta jo tänään yhdessä Kristuksen ja kaikkien häneen uskovien kanssa. Nämä bileet ovat vasta alkusoittoa. Ehtoollinen ennakoi tulevaa juhla-ateriaa. Loppuhuipennus nähdään vasta taivaan kodissa.