Kirkastussunnuntai, Luuk. 9:28-36, Hans-Christian Daniel

Monet ihmiset tavoittelevat kirkastumista, kirkkautta, valistusta. Monet uskonnot tarjoavat seuraajilleen valistunutta elämää ja sen myötä kärsimyksen voittamista.
Myös suomalainen euroviisuja voittanut yhtye Lordi laulaa voittokappaleessaan: ”The saints are crippled / On this sinners’ night / Lost are the lambs with no guiding light”.
Pyhät halvaantuvat tämän syntisen pimeydestä, ohjaavaa valoa vailla karitsat ovat hukassa. — Nähdään syntiä pimeytenä, jossa ihminen elää ja on ja Dan Brownin Da Vinci koodi –kirjan mukaan osoitetaan pyhimysten voimattomuutta synnin yötä vastaan. Kaivataan valoa ohjaamaan pois harhailemasta.
Kristinuskon keskeisenä asiana ei ole valistusta tai ihmisen elämän kirkastumista. Jeesuksen lisänimeksi ei tullut Buddha eli valistunut, vaan Kristus eli Jumalan valitsema ja tehtävään asettama. Monen ihmisen kaulassa on risti ja jokaisessa kirkossa on risti. Raamatun päällä on risti. Risti on kristinuskon avain. Risti puhuu kärsimyksestä, kuolemasta ja Kristuksen voitosta ylösnousemuksessa. Risti puhuu eri olotilojen rinnakkaisuuden vallitessa vastakkaisista asioista. Valo ja pimeys eivät välttämättä ole toisten vastakohtia, vaan valo loistaa pimeydessä, jota pimeys ei käsitä eikä kouraise (Joh. 1). Kirkkauden paikka on itse asiassa uskon pimeydessä, joka ei näe mitään, vaan uskoo ainoastaan.
Evankeliumi tänään kertoo Jeesuksen kirkastumisesta. Hivenen aikaisemmin Jeesus oli puhunut kuolemastaan, hänen seuraamisestaan itsensä kieltämällä, elämän kadottamisesta ja sen voittamisesta kärsien. Evankeliumin yhteydessä todetaan arkisesti, että noin viikon kuluttua siitä hän nousi vuorelle rukoilemaan. Vuori on kautta Raamatun historian ollut tärkeällä sijalla turvaa antavana tekijänä. Niinpä Ps. 121 aloittaa ”Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.” Tässä kohden vuori on siis suojeluksen, avun ja Jumalan luomistyön vertaus. Kun aikoinaan Jumala ilmoitti itsensä ja tahtonsa vuorella, jossa hän antoi kymmenen käskyn lain, vuori on tullut valistuneen jumalasuhteen symboliksi. Jeesuksen tärkeimpiin puheisiin kuuluu nk. vuorisaarna. Olemme tänään kuulleet Mooseksen kirkastumisesta vuorella. Kuulemme nyt Jeesuksen koko olemuksen kirkastumisesta rukouksessa. Mennyt ja nykyisyys kohtaavat ja tulevaisuudenkin tehtävä kirkastuu Jumalan puhuessa: Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä (Luuk. 9:35). Lain ja profetian rinnalle asetetaan pelastus, ja ankaran lain täyttymyksen ja tulevaisen odottamisen tilalle kirkastetaan uskossa läsnä olevaa ja nykyistä Kristusta.
Opetuslapset tahtoisivat viipyä korkeuksissa, he tahtoivat aset-tua asumaan selkeyteen, kirkkauteen, ja ylevään uskonnolliseen kokemiseen. Ei sitä suotu heille. Yhdessä lähdetään laaksoon, alas kärsivän ihmisen alhoon. Siellä Jeesus parantaa riivatun pojan, puhuu kuolemastaan, asettaa suuruudesta tappelevien opetuslasten keskuuteen lapsen eli osoittaa pienuutta suuruuden mittapuuksi, joutuu torjutuksi ja kutsuu seuraamaan itseään. Kirkastus ei jäänyt ylös vuorelle, vaan antoi voimia arkeen. Kristuksen kirkkaus on ollut siitä lähtien arkea varten, hikistä arkista toimintaa varten. Tämä kirkkaus kätkeytyy ristin ja pimeyden alle kärsimykseen ja luopumiseen. — Ja vihdoin meitä siunataan tässäkin messussa toivottaen, että Herra kirkaistaisi kasvonsa meille, lähimmäisessämme.