Kiirastorstain evankeliumi vie meidät kärsimysviikon ensimmäisen ahdin eli näytöksen äärelle. Lähestyvä pääsiäisjuhla oli toki juutalaisille yksi vuoden kohokohta ja keskeinen juhla, mutta tällä kerralla sen todellisen syvyyden ja merkityksen tiesi edeltä yksi ainoa ihminen, meidän Herramme Jeesus Kristus. Jo edellisen syksyn lehtimajanjuhlasta alkaen hän oli ruvennut puhumaan tulevasta kärsimisestään ja kuolemastaan. Hän toisti toistamistaan, kuinka kirjoitusten piti toteutua hänen teoissaan. Ei ollut sattumaa, että hänen kuolemansa piti ajoittua juuri siihen hetkeen, kun kaikkialla juutalaisten keskuudessa, myös temppelissä, teurastettiin lammas pääsiäisateriaa varten. Pääsiäisateriahan muistutti siitä Israelin kansalle tärkeästä hetkestä, jolloin Egyptin orjuus aikanaan päättyi ja matka luvattuun maahan alkoi. Silloin Jumalan ohjeen mukaan teurastetun karitsan veri suojasi juutalaisen kansan asunnoissa olevat, kun egyptiläisten esikoiset kuolivat yhden yön aikana. Niin kuin ensimmäisestä lukukappaleesta kuulimme, tapahtuman muiston vaaliminen oli Jumalan käsky omalle kansalleen.
Jeesuksen ja opetuslasten pääsiäisateriaa vietettiin siis päivää ennen kuin muu kansa alkoi juhlan vieton. Syynä oli varmasti ristinkuoleman ajoittaminen juuri siihen hetkeen, jolloin koko tapahtuman esikuvaakin muistettiin. Ateriapaikasta ohjetta antaessaan Jeesus käytti ilmausta: ”Hetkeni on lähellä”. Siinä kohdassa alkukielen sana ei ole kellolla tai kalenterilla mitattavaa aikaa, kronosta, vaan Jumalan aikaa, kairosta. Kairos on aina läsnä silloin, kun Jumala puuttuu erityisellä tavalla yksittäisen ihmisen, kansan tai koko maailman asioihin. Jos jokin, niin Jeesuksen kärsimys ja kuolema on tällainen hetki! Toisaalta vallitsi myös kalenterien kahtalaisuus. Farisealaisen kalenterin mukaan saatettiin pääsiäisateria nauttia päivää varhemmin. Joka tapauksessa Jeesus itse puhui pääsiäisateriasta. Kun hän lähetti opetuslapsensa kaupunkiin valmistelemaan ateriaa, hän antoi tarkat ohjeet, mitä talon isännälle piti sanoa. Alkukielen mukaan Jeesus sanoi: ”Sinun luonasi minä teen pääsiäisen [pääsiäisaterian]”. Siitähän lopulta olikin kysymys. Jeesuksen ja kahdentoista opetuslapsen pääsiäisaterialta alkoi se ihmeellinen tapahtumien ketju, jossa esikuva sai täyttymyksen ja pääsiäisen varsinainen, kaikkien aikojen kaikkia ihmisiä koskettava sisältö rakennettiin.
Kun ateria alkoi, kaikki kaksitoista opetuslasta olivat läsnä. Sitä ateriaa kuvaavat täällä kirkon kuorissa olevat kolmetoista kynttilää. Kristus-kynttilä keskellä ja kahdentoista apostolin kynttilät sen ympärillä. Juuri ennen pääsiäisateriaa Matteus on kuitenkin kertonut, kuinka Juudas Iskariot oli käynyt ylipappien luona sopimassa Jeesuksen kavaltamisesta. Silti myös Juudas oli joukossa mukana. Eikä varmasti kenelläkään paikalla olleella, Jeesusta itseään lukuun ottamatta, ollut aavistustakaan siitä, millä mielellä Juudas oli joukossa mukana. Juudas Iskariotillahan oli opetuslapsijoukossa melkoista luottamusta osoittava tehtävä. Hän toimi opetuslasten yhteisen rahakukkaron hoitajana.
Pääsiäisateriaan kuului varmasti harras juhlatunnelma, mutta tällä kertaa siihen tuli yllättävä särö, kun Jeesus heidän syödessään sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Tyrmistyttävä viesti tilanteessa, jossa keskinäinen yhteyden tunne on suurimmillaan. Opetuslapset tulivat murheellisiksi, mikä on hyvin ymmärrettävää. Murhe ja epäilys omankin uskollisuuden mahdollisesta puuttumisesta puettiin sanoiksi: ”Herra, en kai se ole minä?” Vain yksi joukosta, Juudas, kysyi toisin: ”Rabbi, en kai se ole minä?”.
Apostolien vastaukset ja koko ateriaseurueen kokoonpano ovat tärkeitä viestejä meille, kun ajattelemme omaa kokoontumistamme ehtoollispöytään. Meillä kenelläkään ei ole yhtään enempää kuin opetuslapsillakaan kykyä nähdä sen ihmisen sydämeen, joka ehtoollispöytään astuu. Meillä ei siis ole syytä eikä mitään oikeutta sydämessämme arvostella kenenkään uskon määrää tai laatua ja sen perusteella päätellä, kuka saisi tulla ja kenenkä pitäisi pysyä poissa. Jeesus kutsui ja jakoi ruumiinsa ja verensä aterian jokaiselle opetuslapselleen. Aivan varmasti jokaista varten oli myös se lupaus, jonka hän ehtoollista asettaessaan antoi: ”Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Jos ei se olisi riittänyt anteeksiantamukseksi myös Juudaalle, ei Jeesus olisi käyttänyt noita sanoja: kaikkien puolesta. Jumalan puolelta, Herran pöytään kutsuvan Jeesuksen Kristuksen puolelta anteeksiantamuksen lupaus on ehdoton ja täydellinen. Se koskee meitä jokaista. Takana ei tarvitse olla mitään saavutuksia Jumalan valtakunnan työssä. Takana saa olla millainen valheellisuus tahansa, mutta silti Jeesus Kristus kutsuu pöytäänsä ja antaa ruumiinsa ja verensä anteeksiantamuksen ja uuden elämän todelliseksi ruoaksi. Ainoa, mitä tarvitaan, on sen tunnustaminen, että me todella tarvitsemme anteeksiantamusta syntiimme ja että kutsuja on kaikkivaltias Herra itse.
Sitä tunnustusta Juudas ei kyennyt huulillaan muodostamaan. Se ei häneltä onnistunut, sillä hänen sydämensä sanoi toista. Siksi Juudas kysyi eri tavalla. Ei ”Herra”, vaan ”Rabbi”, siis opettaja. Apostoli Paavali kirjoittaa korinttolaisille: ”Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta”. (1.Kor.11:28). Tutkimisen tavoitteena ei ole löytää sellaisia onnistumisia, joiden varassa ehtoolliselle tullaan. Tavoitteena on löytää se ainoa oikea asenne, joka myöntää, että me olemme syntisiä ja tarvitsemme anteeksiantamusta. Kun me suostumme tutkimaan itseämme Jumalan sanan peilin ääressä, tuo sama sana sitten myös näyttää meille Jeesuksen todelliseksi Herraksi, jolla on valta antaa syntimme anteeksi. Onkohan nykyisin hyvin yleisessä tavassa puhutella Herraamme jatkuvasti Jeesus Nasaretilaiseksi jotain samaa kuin Juudas Iskariotin kysymyksessä? Nasaretin Jeesuksesta pitäisi puhua oikeastaan vain silloin, kun tarkoitetaan hänen maallisen elämänsä lyhyttä jaksoa. Nyt hän on meille Jeesus Kristus. Lisänimi Kristushan merkitsee samaa kuin heprean Messias, luvattu voideltu Kuningas.
Vaikka anteeksiantamus siis olisi riittänyt Juudaallekin, se ei kuitenkaan hänelle kelvannut tai hän ei suostunut tunnustamaan sitä tarvitsevansa. Evankelista Johannes kertoo, että Juudas poistui joukosta ennen aterian päätteeksi laulettavaa kiitosvirttä. Siksi tässäkin jumalanpalveluksessa ehtoollisen nauttimisen jälkeen, ennen kiitosrukousta, sammutetaan yksi kahdestatoista kynttilästä, Juudaan kynttilä. Juudaasta voi varmuudella päätellä, että hänessä toteutui apostoli Paavalin ehtoollisopetuksen jatko: ”Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.” Juudas ei kyennyt näkemään sitä yhteyttä aterian ja edessä olevan Jeesuksen kärsimyskuoleman välillä, mistä asiasta Jeesus jo oli paljon opettanut. Häneltä jäi myös pois mahdollisuus oivaltaa yhteys aterian kiitosvirren aikana. Juutalaisen pääsiäisaterian jälkeen oli nimittäin tapana laulaa psalmit 116-118. Erityisesti viimeinen niistä on selkeä Kristus-psalmi, jossa laulettiin mm. ”He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni (13), Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista (17), Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi (22), Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys! (25)”.
Eihän Kristuksen kärsimystien ymmärtäminen ollut helppo asia muille yhdelletoista opetuslapsellekaan. Jeesusta vangittaessa kävi, niin kuin maanantai-illan ahtitekstissä kerrottiin, ”…kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat”. Siksi tämänkin jumalanpalveluksen lopussa, ehtoollisen kiitosrukouksen jälkeen sammutetaan muut yksitoista kynttilää ja vain Kristus-kynttilä jää yksin palamaan. Toisin kuin Juudas, muut yksitoista luottivat kuitenkin kaikkeen siihen, mitä Jeesus oli opettanut ja julistanut. Pääsiäisen hämmästyneen ilon lävitse palaset asettuivat kohdalleen ja kärsimystien viimeisen vaiheen alkaessa asetetusta ehtoollisesta tuli heille ja myös meille Kristuksen seuraajina se, mitä se tänäkin päivänä on. Herramme kutsuu meitä aterialle, jossa on nautittavana koko kärsimyshistorian sekä pääsiäisen voiton hedelmät: syntien anteeksiantamus ja lupaus uudesta elämästä. Ehtoollinen on meille nyt myös aavistuksenomainen välähdys taivaan juhla-ateriasta. Jeesus sanoo: Ottakaa ja syökää, juokaa tästä, te kaikki.