Jesajan kirjasta otettu kuvaus Israelin, luvatun kansan alennuksesta ja korotuksesta on täysin rinnakkainen sille, mitä Jumala on halunnut perimmältään ilmoittaa itsestaään ihmiskunnalle. Hänen ilmoituksensa ketjuun liittyy Johannes Kastaja. Johannes valmistaa tietä taitekohdalle luomakunnan ja pelastushistoriassa: seuraavassa vaiheessa itse Jumala vaihtaa jumaluutensa ihmisyyteen Jeeuksessa Kristuksessa.
Se mitä tapahtuu Jesajan ennustuksen mukaan Israelille, tapahtuu olennaisella ja peruuttamattomalla tavalla Vanhan Testamentin kärsijähahmolle Jobille, Johannekselle, mutta myös Jobin ja Jumalan, kärsijän ja kaiken Luojan – totisen ihmisen ja totisen Jumalan yhdistelmälle Jeesukselle Kristukselle. Kaikkia heitä yhdistää kokemus Jumalan hylkäämäksitulemisesta.
Tämä sama kokemus saattaa monet Vanhan testamentin kirjoittajat ja kokijat aina helvetin porteille saakka tuntemaan oman kelpaamattomuutensa ja muotonsa muuttumisen jopa kauhistukseksi ympäristölleenkin. Jesaja esim. puuttuu kärsivän Herran palvelijan kuvauksellaan myös profeetallisesti Jumalan lapsen osaan maailmassa. Jumalan puuttuminen ihmisen elämään merkitsi Johanneksen kohdalla erottautumista ulkonaisestikin ympäröivän kulttuurin ja elämänmenon poljennosta: Ääni erämaasta kuulutti parannusta, mutta samalla tunnusti uuden aikakauden alkua Jeesuksessa Kristuksessa.
Se ihminen, joka Jumalan ruoskana ja äänitorvena odotti jotakin saavansa, jäi meidän arvostustemme mukaan pulaan. Totuudenpuhuja kohtasi häpeällisen ja nolon lopun, varmasti itsekin yllättyneenä tapahtumien saamasta uudesta käänteestä. Missä on se suuri ja voimallinen, mihin hän luotti.
Raamattu kertoo saman kohtalon kokeneen Jumalan kansan tuntemuksen, mutta myös tyystin toisenkin näkökulman: Jumalan kannalta oli kyse vain vähäisestä silmänräpyksestä, jolloin hylkäämisen tunne oli voimassa: ”Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella. – Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi”.
Kun Israel on Jumalan siunaaman Jaakobin ja hänen sukukuntansa uusi nimi, on Jumalan lupaus varjella Jaakobia kuin ”silmäteräänsä” ulotettavissa Jumalan omaan hyljätyksitulemiseensa, ja lopulta meihin kaikkiin. Silmäteränsä silmänräpäys onkin Jumalan vihan ja hylkäämisen kesto, vaikka silloin, kun sen kohtaamme , emme sitä täysin ymmärtäisikään.
Niille monista, jotka eivät ole koskaan joutuneet kokemaan Jumalan salattua puolta hänen toimiessaan vastoin heidän tahtoaaan ja odotuksiaan, voi havainnollistaa tilannetta seuraavasti: Pitäessään kiinni Jumalasta, joka viime kädessä voi vain kunnostautua siunaamalla heidän omat pyrintönsä, ollaan kuten Johannes Kastaja ja kuten Joona ja monet muut profeetat, jotka odottivat oman panoksensa Jumalan työssä korvaamattomiksi. Heillä on tällöin Jumala, jonka kanssa voi käydä kauppaa. Jumalan kanssa, joka voi ja jolta haluamme menestystä ja valtaa vain tämän elämän ajaksi, sopivat seuraavat sanat Paavali kirjoittaa: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia. Mutta nytpä Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena kuolemaan nukkuneista.” (1. Kor. 15:19,20).
Vaikka meidän tiemme eivät olisikaan niin viimeisen päälle tukossa, eikä taivaan viha olisi meitä tuntuvasti järkyttänyt tai Jumalan hylkäämiseksitulemisen kokemus olisi meitä murtanut, on meillä kaikilla yhteinen uhka: pelko kaiken päättymisestä. Tässä olemme kahden kuolemamme kanssa. Johannes Kastajan viimeiset kiusaukset lähtivät pelosta, että kaikki hänen puheensa on ollut turhaa ja että hänen elmäntyönsä näytti valuvan hiekkaan, kun ennustuksen merkkejä ei ollutkaan havaittavissa, pikemminkin päinvastoin. Ja kuitenkaan koko ihmiaselämä ei ollut se mittakaava, jossa Jumala toimii ja voi toimia.
Vähäinen silmänräpäys voikin olla itse asiassa jokaisen meistä viimeisten kiusausten kokema sen edessä, että täältä meidän on lähteminen ja vielä paljon haluaisimme saada itsellemme. Turhaan ei meitä tänäänkään muistuteta tämän poikkeuksellisen kylmän lumisen kesän vaihtuessa syksyyn: 1. Piet. 1: 24. Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, 25. mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti”. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
Ne jotka ovat oivaltaneet tai kokeneet syvästi Jumalan todelisuutta, ovat kadottaessaankin löytäneet sen mistä Herra puhuu kansansa korottamisessa: ”…mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra sinun Lunastajasi… Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinuata väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra sinun armahtajasi.” (Jes 54: 9,10) Mainittu raamatunkohta on liitetty synninpäästöön ja on silläkin tavalla tutuksikäynyt sanonta. Se viittaa Jeesuksen Kristuksen sijaiskärsijän elämäntyöhön. Jeesus sanoo seuraajilleen: Matt.11: 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”
Ja vielä valtaa tavoitteleville seuraajilleen Herramme ja Vapahtajamme sanoo: Luuk. 9: 23-25 ”… Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?”
Opetuslapset alkavat vähitellen ymmärtää, mitä on Kristuksen seuraamisen koko hinta: se on kärsimyksen ja kuoleman malja, toki Vapahtajamme jälkeen juotuna, joka on ottanut siitä pois kuolettavan myrkyn karvauden. He alkavat ymmärtää, mitä merkitsee se, että Kristuksen valta ei olekkaan tästä maailmasta. Jumalan hylkäämiseksitulemisen silmänräpäys, kuolema ja vihan kokemus merkitseekin samaa kuin vehnänjyvän tie: Joh.12:23-27 Jeesus sanoi heille: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. ”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
Rakkaat kanssakulkijat, meitä lohduttakoonse tieto, että me hänen silmäteränsä, emme yhden hänen silmänräpäyksensä jälkeen tässä elämässä voi menettää mitään muuta kuin itsekyyden esteet omista silmistämme, itsekyyden harmaakaihin. Näemme uskon silmin jo nyt, että suljettujen ovien ja umpeenluotujen hautojenkin kivet ovat vieritetyt pois. Ennen kaikkea Herramme ja Vapahtajamme opettaa meille: Se joka palvelee eniten, hänellä onkin lopulta suurin valta.
Ps 17:8: ”Varjele minua niinkuin silmäterää,kätke minut siipiesi suojaan”.