Tänään Helatorstaina on Viinikan kirkon vihkimisen vuosipäivä. On tullut kuluneeksi 82 vuotta siitä, kun piispa Jaakko Gummerus vihki tämän kirkon Tampereen ensimmäiseksi nykyaikaiseksi lähiökirkoksi.
Piispa lausui vihkiäispuheessaan tuolloin:
”Olen jo kolmattakymmentä vuotta unelmoinut tällaisen kirkon syntymisestä, kirkon, jossa arkityö on yhdistetty mukaan kirkon toimintaan.”
Seurakunnan elämä ja toiminta on monipuolistunut vuosikymmenten myötä. Tätä kuvastaa hyvin seurakunnan vapaaehtoistyö. Kiitän teitä kaikkia, jotka toimitte seurakuntamme vapaaehtoistyössä!
Kesän alkaessa valmistaudumme jälleen Tiekirkko toimintaan. Tänään avautuu myös kuvataiteilija Päivi Mansikka-ahon näyttely kirkon seurakuntatiloissa.
Yhä edelleen on ajankohtaista kysyä: miten seurakunnan sanoma kohtaa ihmisen hänen arjessaan?
Kirkon syvä hengellinen tehtävä tässä maailmassa on kutsua ihmisiä palaamaan kotiin. Seurakunta odottaa kärsivällisesti tulijoita. Jumalan suurta armoa on se, että meidät otetaan vastaan kyselemättä mistä tulemme ja mitä olemme tehneet. On hyvin tervehdyttävää tietää, että joku kaipaa ja odottaa kotiin.
Helatorstaina – 40 päivää Pääsiäisestä – Jeesus palasi Isän kotiin. Hän meni edeltä. Siksi meitä odotetaan kotiin. Jokainen kirkkomatka ja Ehtoollispöytään astuminen on sukua suurelle kotiinpaluulle.
Kaikki alkoi silloin kerran Jumalan Pyhyyden kokemisesta, tyhjän haudan herättämästä järkytyksestä, mutta ennen kaikkea sitkeästi elävästä uutisesta: Jeesus elää, Hän ei olekaan kuollut. Jeesusta seuranneet kertoivat Pyhän kohtaamisestaan Johanneksen mukaan näin:
”Me näimme Herran.”
Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
Aivan niin. Hyvin inhimillinen kokemus ja usein ensimmäinen reaktio kun saamme kosketuksen Jumalan sanaan. – Ei voi olla totta? Mistä sen niin varmasti tietää?
On jotain jonka tiedämme varmasti! Jeesus Nasaretilainen kärsi väkivaltaisen kuoleman roomalaisten miehittämässä Jerusalemissa. Toiseksi: kaupungista lähti liikkeelle vääjäämättömästi laajeneva kansanliike, jonka keskuudessa uskottiin Jeesuksen elävän.
Oli silminnäkijätodistajia!
Uudessa testamentissa kerrotaan, että Ylösnoussut Jeesus ilmestyi 40 päivän aikana yli 500 henkilölle. Luku 40 merkitsee raamatullisessa mielessä riittävän pitkää ajanjaksoa, jotta joku asia olisi tullut varmasti valmiiksi tai täyttynyt. Israel vaelsi erämaassa 40 vuotta tai Jeesus oli 40 vuorokautta erämaassa pahan kiusattavana.
Johanneksen evankeliumi kirjoittamisen aikaan kaikki silminnäkijätodistajat olivat jo nukkuneet pois. Mutta he olivat jättäneet meille kirjoitetun sanan.
Tämä kirjoitettu sana kantaa yhä mukanaan Pyhän Hengen voimaa – Jeesuksen läsnäoloa.
Helatorstain evankeliumi on katkelma Jeesuksen Ylimmäispapillisesta rukouksesta. Jeesus puhuu seurakunnasta, vaikka itse sanaa seurakunta ei mainitakaan.
Seurakunnan muodostavat ne, jotka Isä on antanut Pojalle ja jotka ovat tulleet tuntemaan Jeesuksen Isän lähettämänä. Kuva seurakunnasta yhteisönä, jonka jäsenyys on Jumalan antamaa lahjaa – meidät on annettu toinen toisillemme ja ennen muuta Kristukselle. Uuden testamentin kuvaamassa tilanteessa ei voitu ajatella, että ihminen olisi kristitty ilman seurakuntayhteyttä.
Johanneksen evankeliumin antama kuva seurakunnasta on hyvin Jumala – keskeinen. Kaikki on Jumalasta: Isästä iankaikkisuudesta syntynyt Poika, maailman perustaminen ja myös seurakunnan valitseminen. Kaiken lähtökohtana ja perustana on Jumalan rakkaus: Isän rakkaus Jeesusta kotaan, Isän rakkaus luomaansa maailmaa kohtaan ja Jeesuksen rakkaus omiaan kohtaan. Tämä on kaiken seurakuntayhteyden ja yhteisöllisyyden ydintä.
Mitä tämä merkitsee käytännön seurakuntaelämässä?
Kun meidät kristittyinä on annettu toinen toisillemme ja ennen muuta Kristukselle, täytyy tämän merkitä tasa-arvoa ja sitä että tarvitsemme toinen tosiamme. Se on jotenkin syvää kohtalonyhteyttä, joka tulee tavallista selvemmin ilmi esimerkiksi suurten onnettomuuksien tai kansakuntaa uhkaavan vaaran aikoina. Tämän me tiedämme historiasta.
Mutta juuri tähän rakkauden ilmenemiseen liittyy viiltävä haava: maailma ei tunnusta, eikä tunne Luojaansa. Jeesus tuli omiensa luo, mutta he eivät ottaneet Häntä vastaan.
Tästä johtuen on vanhastaan sanottu ja yhä edelleen on totta, että kristillinen seurakunta on taisteleva seurakunta.
Mitä tarkoittaa, että seurakunta on taisteleva yhteisö?
Usein kuulee sanottavan, että kirkko taistelee tuomitakseen ja erotellakseen ihmisiä pyhiin ja pahoihin. Toisaalla ymmärretään taistelun tarkoittavan sitä, että meitä vainotaan tai väheksytään. Johanneksen evankeliumissa ei tarkoiteta kumpaakaan mainittua vaihtoehtoa.
Taistelevan seurakunnan tehtävänä on evankeliumin julistaminen maailmalle, joka kieltää Jumalan. Kristus itse on meidän esikuvamme. Kirkon alttariveistos kuvaa väkevällä tavalla taistelevaa seurakuntaa haavoitetun Kristuksen hahmossa.
Antiikin aikana kristinuskon nopean leviämisen yksi syy oli kristittyjen osoittamassa rakkauden palvelussa. Uskovat hoitivat sairaita, pitivät huolta leskistä ja orvoista, ruokkivat ja vaatettivat köyhiä. Muut eivät tuolloin toimineet näin. Tämän päivän kyselytutkimukset osoittavat, että edelleen ihmisten tärkein syy kuulua kirkkoon on se, että kirkko tekee hyvää!
Taisteleva seurakunta on myös riemuitseva seurakunta!
Jeesus tahtoo, että seurakunta olisi siellä missä Hän on. Siellä – missä me näemme Jeesuksen kirkastettuna. Johanneksen evankeliumissa ei kuvata tai määritellä Jumalan todellisuutta, taivasta muutoin kuin niukasti. Toisin kuin muissa evankeliumeissa Johannes näkee taivaan ennemmin tilana kuin aikojen lopulla tapahtuvana lopullisena tilinteon hetkenä.
Kotikirkkomme alttariveistos kuvaa korotettua Helatorstain Kristusta vaikuttavalla tavalla. Jotain saatamme nähdä syvemmin veistoksen kautta sanasta:
”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut ja jotta minä näin pysyisin heissä.”
Itsensä uhraava rakkaus. Toisen hyvää etsivä rakkaus. Toista ehdoitta rakastava ja ilman mitään rakastamisen arvoista löytämättä.
Jumalan hyvää tahtova rakkaus etsii meitä! Nyt on hyvä hetki vastaanottaa omaan elämääsi tämä Jumalan rakkauden läsnäolo. Se kantaa mukanaan elämän iloa!
Katso tänään ympärillesi!
Vielä on ihmisiä, jotka tukevat toisiaan elämän kolhiessa.
Vielä on heitä jotka antavat toisilleen loukkaukset anteeksi.
Vielä iloitaan vilpittömästi elämän hyvistä lahjoista, usein tavallisesta arkipäivästäkin ja
sen tehtävistä.