”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä.” Näin Jeesus rukoilee ylimmäispapillisessa rukouksessaan. Rukouksessa, minkä Jeesus rukoili ennen kuolemaansa opetuslastensa ja heidän seuraajiensa, koko kristillisen kirkon puolesta.
Kuoleman lähestyessä tahdotaan puhua tärkeistä asioista. Niin Jeesuskin teki. Päivän evankeliumissa Jeesus muistutti viisi kertaa yhdessä pysymisen tärkeydestä. Jeesus tiesi, että yhdessä pysyminen olisi elintärkeää opetuslapsille. Yhdessä pysyminen olisi elintärkeää hänen sanojensa, opetuksensa, evankeliumin leviämiseksi tässä maailmassa.
Apostolien tekojen mukaan yhdessä pysyminen oli ominaista ensimmäisille kristityille. Lääkäri Luukas kirjoittaa: ”Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä. Päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä, jotka pelastuivat.” Yhteydessä oli voimaa, kasvuvoimaa.
Tämä toukokuun 3. sunnuntai, kaatuneitten muistopäivä on meille suomalaisille arvokas, tärkeä muistutus yhdessä pysymisen tärkeydestä. Suomi säilyi itsenäisenä kansakuntana, koska se pysyi yhtenäisenä. Raskaista uhreista huolimatta itsenäisyys säilyi, koska yhtenäisyys säilyi.
Rintamalla pidettiin yhtä. Veljeä ei jätetty. Kotirintamakin kesti yhtenäisenä. Kudottiin, leivottiin, kirjoitettiin ja rukoiltiin. Yhteinen vihollinen, huoli kansakunnan säilymisestä yhdisti kansan.
Pari vuosikymmentä aiemmin kansa oli taistellut keskenään verisesti. Itsenäisen kansakunnan synnytystuskat olivat raastavat. Uhka itsenäisyyden menetyksestä yhdisti kansaa.
Suru rintamalla kaatuneista oli yhteinen. Kaikki kansanryhmät antoivat uhrinsa isänmaan puolesta.
Ymmärrämme yhtenäisyyden voiman ja kuitenkin se on jatkuvasti uhattuna. Alkuajan kristittyjen yhteys tuntuu etäiseltä haavekuvalta näin 2000 vuotta myöhemmin.
Ei ole kansammekaan yhtenäisyydessä hurraamista. Vain parikymmentä vuotta sodan yhtenäisyyden jälkeen veteraanit saivat kuulla uudelta sukupolvelta syytöksiä: Miksi sinne sotaan lähditte? Itse olette vaivanne hankkineet.
Yhtenäisyys ei ole pysyvää. Yhtenäisyyden säilymiseksi on tehtävä työtä, nähtävä vaivaa. Keskeistä on, että ketään tai mitään ryhmää ei jätetä ulkopuoliseksi. Eri tavalla ajatteleminen, uskominen ei saisi merkitä eriarvoisuutta.
Euroopassakin yleistyneiden terroritekojen taustalla on usein eriarvoisuuden kokemusta, eristäytyneisyyttä. Yhteys muuhun yhteiskuntaan ei ole toteutunut toivotulla tavalla. Epäoikeudenmukaisuuden, ulkopuolisuuden kokemus purkautuu traagisesti.
Tutustuminen eri tavalla ajatteleviin, uskoviin synnyttää ymmärrystä ja yhteyttä. Ketään ei pidä hyljeksiä ja torjua. Me kaikki olemme Jumalan luomia tasa-arvoisia ihmisiä.
Päivän evankeliumissa Jeesus ei puhu vain ihmisten välisestä yhteydestä. Hän puhuu ennen kaikkea ihmisen ja Jumalan välisestä yhteydestä. Jeesus itse on tämän yhteyden rakentanut. Vain hänen kauttaan Jumalan ja ihmisen välinen yhteys on mahdollista.
Jeesuksen rakentaman jumalallisen yhteyden kautta toteutuu myös kristittyjen keskinäinen yhteys. ”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä.”
Todellinen yhteys on Jumalan synnyttämää yhteyttä. Yhteys syntyy ylhäältä. Kun sinä olet minussa ja minä olen heissä.
Kristityn elämä on elämää Jeesuksessa Kristuksessa. ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal. 2: 20)
Kun Jeesus elää meissä, me uskomme, että hän Jumalan Poikana on kuollut meidän syntisten puolesta ja että hän on tehnyt tämän kaiken rakkautensa tähden. Jeesus on tehnyt tämän kaiken rakkaudesta meihin.
Rakkaus synnyttää yhteyttä. Jumalan rakkaus synnyttää todellista, kestävää yhteyttä. Jumalan rakkaus synnyttää sitä yhteyttä, mitä jokainen ihmissydän kaipaa.
Ihmissydän on rauhaton kunnes se löytää levon Jumalassa. Kirkkoisä Augustinuksen löytö kuvaa jokaisen ihmissydämen syvintä kaipausta.
Sydämeni syvin kaipaus on löytää lepo Jumalassa tänäkin päivänä. Tämän levon löydän Jeesuksessa Kristuksessa minun Herrassani.
Tämän yhteyden löytyminen, Jeesukseen uskominen, on rukousvastausta Jeesuksen rukoukseen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.”
Tänään suuri kiitosaiheemme on, että Jumala on kuullut Poikansa rukoukset. Rukoukset, jotka on rukoiltu meidänkin puolestamme. Jeesushan rukoili: ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.”
Todistajien ketju on kulkenut sukupolvien kautta meihin saakka. Yhteys on kestänyt.
Tämä on suuri ihme, suuri kiitoksen aihe. Yhteys on kestänyt kaikki ne vuosisataiset ristiriidat, joita kristillisessä kirkossa on ollut ja on. Usein olemme turhan likinäköisiä. Näemme vain tämän hetket ristiriidat.
Isän ja Pojan yhteys on kestänyt ja kestää. Isän ja Pojan yhteys, kaiken yhteyden perusta on usein silmiltämme ja järjeltämme salattu. Vain Pyhä Henki voi syvimmän yhteyden meille kirkastaa. Vain Pyhän Hengen kautta voimme tästä yhteydestä osallisiksi päästä. Siksi me odotamme ja rukoilemme Pyhää Henkeä, yhteyden ja rakkauden henkeä.