Kalevankankaan hautausmaalla, monien merkkihenkilöiden muistokivien joukossa, on eräs pieni mieliinpainuva muistokivi. Muistokivessä on vain yksi sana – äiti.

Tuo äiti-kivi oli pitkään haudoilta poistettavien kivien joukossa kirkkoaidan vieressä. Sen kupeeseen alkoi kuitenkin ilmaantua uudestaan ja uudestaan tuoreita kukkia. Kivi nostettiin muistelupaikaksi lähelle sankarihautoja. Äiti-kivi on lähes aina kukitettuna!

Sana äiti on tuttu ja monia tunteita, muistoja ja kaipausta täynnä oleva sana. Äidin hahmo on piirtynyt mielemme maisemaan niin lähtemättömästi, että vaikka jossakin elämänvaiheessa sen haluaisi panna sivuun, niin pian tulee aika jolloin äiti palaa mieleen.

Muistan lapsuuden kodistani ristin, jonka äiti oli ripustanut kotimme olohuoneen seinälle. Se puhutteli ohi kulkiessakin omalla hiljaisella tavallaan. Rukousnauha risteineen on seurannut minua vuosien varrella, ja mitä vanhemmaksi tulen, sen merkittävämpänä olen kokenut kodin hengellisen perinnön. Nuorempana en oikein tunnistanut kodin hengellistä perintöä, koska se ilmeni niin vähin elein tai sanoin.

Kun on omalle kohdalleen saanut välittämistä, yksinkertaiset asiat muuttuvat merkittäviksi. Äitini on jo yli yhdeksänkymmenen ja hänen yksinkertainen luottamuksensa Jumalaan puhuttelee aina uudelleen ja uudelleen.

He, jotka ovat välittäneet meistä, saavat uskomaan, että hyvyys on olemassa. Rakkaat ihmiset ovat kuin peilejä meille. He heijastavat aina ihmistä suurempaa rakkautta, kun välittävät toisesta ihmisestä. Näin meissä vahvistuu luottamus elämään. Ei ole vain omaa etua, ahneutta, ilkeyttä, itsekkyyttä tai kateutta. On myös huolenpitoa ja rakkautta. Hyvien ihmisten jälki sydämissämme säilyy.

Lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat Jumalan lahjaa. He eivät ole täydellisiä. Äiditkin väsyvät ja kiukuttelevat. He erehtyvät ja yrittävät taas uudelleen. He pyytävät anteeksi ja aloittavat alusta. Lähimmäistään rakastava ihminen on erehtyvä ja puutteellinen, mutta inhimillisyydessään hän tulee lähelle ja on uskottava.

Kyllä lähimmäisen rakkaudella on merkitystä. Rakkaiden ihmisten myötä syntyy kyky luottaa ja toivoa. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä, Jeesus sanoo.

Tänään on rukoussunnuntai. Pyhäpäivän evankeliumi avaa hyvin keskeisen näköalan rukouksen rikkaaseen maailmaan.

”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Niin totta kai Jumala antaa omastaan hyvää meille! Jumala on hyvä ja Hän jakaa hyvyyttään erotuksetta kaikille.

Mitä on se hyvä, mitä Jumala jakaa?

Hän antaa Pyhän Hengen rukoilevalle lahjaksi. Jeesus itse avaa meille tämän Pyhän Hengen lahjan salaisuuden Johanneksen evankeliumissa näin:

Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

Pyhä Henki vaikuttaa meissä elämän rohkeutta ja ylläpitää toivoa. Usein tämä henkilöityy elämän arjessa hyvin tavallisiin ihmissuhteisiin. Monesti pienet asiat ja vähät sanat ylläpitävät toivoa!

Juhla-ajat kantavat mukanaan myös elämän varjoja. Äitiyden onni ja ilo – lapsettomuuden haikea ikävä. Äitienpäivä tänään – lapseton lauantai eilen.

Suuri elämän salaisuus piilee siinä, että hyvä Jumala kätkeytyy usein kuin vastakohtaansa. Jumala kätkeytyy menetyksiin, täyttymättömiin toiveisiin ja kaipaukseen. Tätä salaisuutta ei tavoita muutoin kuin oman elämänsä kokemusten kautta.

Anna-Liisa Laamanen kirjoittaa kirjassaan:

”Se mikä ei muuttunut vaikka toivon, itkin ja rukoilin – se muutti minua eniten, uudestisynnytti, hitaina odotuksen ja pettymyksen vuosina.”

Asetumme nyt rukouksessa rauhan ja toivon lähtelle hyvän Jumalan kasvojen eteen. Ensin tunnustaen uskomme ja sen jälkeen käyden yhteiseen esirukoukseen.