Tilanne: Jeesus on edellisenä päivänä ruokkinut 5000 ihmistä kahdella kalalla ja viidellä leivällä. Koska kansa halusi välittömästi tehdä hänestä kuninkaan, hän vetäytyi yksinäisyyteen vuorelle. Hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta – siis meidän ajatustemme mukainen menestystarina. Seuraavana aamuna hän kohtaa kansan Kapernaumissa, kolmisen kilometriä koilliseen nykyiseltä ruokkimisihmeen kirkolta. Syntyy keskustelu, jossa Jeesuksen viesti on: että ihmiset etsisivät elävää leipää, joka antaa ikuisen elämän.
Jeesus näkee, että kansa on nukutun yön jälkeen taas nälkäinen ja uutta väkeä on tullut paikalle Tiberiaasta noin 10 km:n venematkan päästä. Selitysteos sanoo, että ihmisiä tuli paikalle mukavamman elämän toivossa. He eivät ole ymmärtäneet kokemaansa ihmettä tunnusteoksi eli merkiksi jostain syvemmästä. He olivat ymmärtäneet Jeesuksen teon samanlaiseksi kuin Mooseksen välittämä mannan ruokkimisihme erämaavaelluksella. Jeesuksen tunnusteosta oli tullut heille itseisarvo, ei välinearvo. Itseisarvo oli täysi ja kylläinen vatsa ruoasta, joka pilaantuu äkkiä. Välinearvo tässä ihmeelle on se, että ihmeen kautta uskoo Jumalaan, lahjojen antajaan. Jeesuksen ihmeet olivat siis tunnustekoja, jotka viittasivat Jumalaan ja joiden tarkoitus oli herättää usko.
Jeesuksen kehotus tavoitella katoamatonta leipää herättää juutalaisten mielessä heti suorituksen ajatteluun: mitä pitäisi tehdä saadakseen katoamatonta ruokaa, joka ravitsisi ihmistä sisäisesti ja pitkään – ei vain lyhytaikaista kylläisyyttä täydestä vatsasta. Juutalainen käsitys uskosta liittyy niin paljon lain noudattamiseen, että uskoa on vaikea heillä ymmärtää ilmaisena lahjana. Heille oli vaikeaa ajatella, että ikuisen elämän ruokaa nautitaan uskomalla.
Jeesuksen vastaus on kirjaimellisesti käännettynä: ”Älkää työtä tekemällä hankkiko katoamatonta ruokaa.” Jeesus kehottaa uskomaan häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko eikä ihmisen suoritus. Samalla varmistuu hengellisen leivän saaminen – ei sen aikaansaaminen ihmisteolla. Elämän leivässä ei ole kyse kätten työstä leipomisen suhteen vaan sydämen avaamisesta, korvien kautta tulevien lupausten vastaanottamisesta ja sitä kautta sisäisesti ravituksi tulemisesta. Jumalan teko saa uuden merkityksen: teko, jonka Jumala saa aikaan. Tekojen uskonnollisuuden sijaan Jeesus avaa uskon ja lahjan tien.
Juutalaiset pyytävät Jeesukselta silti merkkiä. Juutalaiset vaativat ihmetekoa. Ehkä joukkoon on liittynyt ihmisiä, jotka eivät ole olleet paikalla ruokkimisihmeen aikana: että hän antaisi samanlaisen kuin Mooses autiomaavaelluksella. Jeesus korjaa juutalaisten käsitystä siitä, että Mooses olisi leivän antaja: leivän antaja on itse Jumala – Mooseksen kautta.
Sitten keskustelu johtaa siihen, että Jeesus sanoo olevansa itse elämän leipä, joka tuo maailmalle elämän. Oikea teko ei ole oikeastaan teko vaan uskon lahjan vastaanottaminen: suun avaaminen ehtoollisella tai sydämen avaaminen Jumalan hyvyydelle ja hänen lahjoilleen. Tai oikeammin: ei kieltäydy eikä vastusta Jumalan sanan hengellisen ravinnon ulottumista omaan sisimpään, omaan sydämeen.
Jeesus kuvaa itseään hyvin maanläheisesti. Hän kutsuu itseään leiväksi. Jokainen meistä tuntee nälän. Jokaiselle on tuttua nälkä ja jano. Ilman perusravintoa kuolemme. Mutta on olemassa toisenlaista nälkää kuin ruumiillinen nälän ja janon tunne. Vaikka meillä olisi kaikkea yltäkyllin, meillä on aina tunne, että emme ole tyytyväisiä. Kirkkoisä Augustinus sanoo, että olemme levottomia siihen asti, kunnes löydämme levon Jumalassa. Jeesuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.
Jumala on luonut meidät ihmiset sellaiseksi, että me tunnemme kaipuuta pyhyyteen, meillä on hengellinen nälkä, meillä on hyvän omantunnon kaipuu. Ehkä siksi maailmassa on niin paljon kärsimystä, kun ihminen yrittää tätä henkistä ja hengellistä nälkäänsä tyydyttää itsekkäillä menetelmillä. Ehkä olemme nälkäisiä siksi, että epäjumalamme eivät ole sittenkään osanneet ravita meitä kunnolla. Olemme omalla toiminnallamme siis ajatuksillamme, sanoillamme, teoillamme ja laiminlyönneillämme etääntyneet Jumalasta. Siksi meillä on huono omatunto ja rauhattomuus, jota voidaan kuvata sanalla nälkä. Kaipaamme anteeksiantoa, se on meidän hengellinen janomme. Kun emme välitä Jumalasta, ajaudumme omilla voimillamme hengelliseen erämaahan. Jokainen tietää, ettei siellä ole paljon syötävää eikä juotavaa.
Tänään meille julistetaan, että Jeesus on elämän leipä. Hengelliseen nälkäämme, janoomme ja puutostilaamme on olemassa ruoka, joka ravitsee meitä kokonaisvaltaisesti. Jo näissä sanoissa on meitä ravitseva ja meitä kohottava voima: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”
Näissä sanoissa on jo voima. Kun kuulemme ne ja meissä syntyy aivan pieni toivon kipinäkin avusta, olemme jo saaneet hengellistä leipää. Uskovan ihmisen ravinto on kuulla Jumalan sanan armahtavaa ja rohkaisevaa julistusta, joka tähtää viime kädessä syntien anteeksisaamiseen. Se on oikeaa elämän leipää. Kun meissä syttyy uskon kipinä, on muistettava, että se on aina Jumalan teko. Hän antaa meille ilmaiseksi hengellistä ravintoa. Ehtoollisella hengellinen ravinto on esillä yksinkertaisimmillaan. Myös jokainen hyvä sana Raamatun lehdiltä ravitsee meitä hengellisellä mannalla. Myös Raamatun ei-sanat voivat olla meille ravinnoksi – vaikka ne ensi kuulemalta voivat kuulostaa vaativilta tai kielteisiltä.
Uskominen on Jumalan taivaallisen leivän varassa elämistä, Kristuksen vastaanottamista. Tavallaan se näyttää ihmisen omalta aktiivisuudelta ja ihminen turhamaisuudessaan korostaa sen olevan omaa ratkaisuvaltaa ja päätöksentekokykyä, mutta viime kädessä se on Jumalan teko. Siitä kuuluu kunnia Jumalalle.
Voidaan kysyä: miksi näin? miksi ihmeillä on väline- eikä itseisarvo? Miksi ihmeet eivät tee kylläisiksi? Vastaus: ainakin siksi, että ihminen ei kestäisi sitä ylpeyden taakkaa, joka seuraisi siitä, että hän olisi itsessään pelastuksensa alkuunpanija ja päätökseen viejä.
Jumalan sana, ehtoollisen sakramentti ja kaikki hänen lupauksensa ovat meille leipää, joka kohottaa, nostaa ja kannattelee elämän vaelluksella kohti iankaikkista elämää. Ihmeet eivät tee kylläisiksi vaan niiden tehtävänä on herättää usko, toivo ja rakkaus.