Me ihmiset olemme erilaisia. Joka päivä me tähän elämän rikkauteen törmäämme, myös äitienpäivänä. Kun perheet tänään muodossa tai toisessa kokoontuvat yhteen tai ainakin ajatukset kulkeutuvat omaan perheeseen, niin me tähän erilaisuuteen havahdumme.
Toisinaan läheisen ihmisen, oman veljen tai sisaren erilaisuus tuntuu hyvinkin vaikealta. Monta kertaa tuntuu siltä, että kaukaista lähimmäistä on helpompi rakastaa ja ymmärtää kuin aivan läheistä perheenjäsentä.
Monenlaisia rukouksia äidit lastensa puolesta rukoilevat. Rukous sovinnon ja yhteisymmärryksen puolesta on varmaan niitä yleisimpiä ja samalla kipeimpiä rukouksia. Äitien on tuskallista nähdä lastensa riitoja. Äidit toivovat, että omat lapset voisivat elää sovussa keskenään.
Äidit toivovat ja rukoilevat juuri sitä mitä Jeesus tämän päivän evankeliumissa pyytää: että he olisivat yhtä. Evankeliumi on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta, jossa Jeesus rukoilee opetuslastensa, seuraajiensa puolesta. ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä niin kuin me olemme yhtä.”
Jeesus tiesi, että hänen seuraajansa tarvitsevat tätä rukousta. Hän oli nähnyt opetuslasten riitelevän ensimmäisistä sijoista taivasten valtakunnassa. Hän näki Paavalin ja Barnabaksen erimielisyydet, jotka johtivat heidät erilleen. (Apt. 15: 36-41). Hän on nähnyt kirkkojen hajaannukset. Jeesus on nähnyt ja näkee tämän päivän kristittyjen riidat ja erimielisyydet. Hän näkee meidän riitamme.
Siksi hän rukoilee, että he yhtä olisivat niin kuin me olemme yhtä. Jeesus perustelee seuraajiensa yhteyttä sillä yhteydellä, joka hänellä on Isänsä kanssa.
”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut” (Joh. 17: 21)
Yhteys on tärkeä osa todistustehtäväämme. Keskinäinen yhteys ja rakkaus koskettaa ja puhuttelee, vetää puoleensa. Näin Apostolien tekojen mukaan alkuseurakunnassa tapahtui: ”Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä…kaikille jaettiin sen mukaan kuin kukin tarvitsi. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat” (Apt. 2: 42-47)
Niin ihanteellista, lähes taivaallista elämää. Kukapa ei tällaista toivoisi ja haluaisi elää. Eikö uskovan kuulukin elää näin, keskinäisessä yhteydessä ja rakkaudessa. Eikö tällainen yhteys ole oikean uskon merkki?
Yhteyden ajatukseen ja vaatimukseen sisältyy niin paljon positiivista, että se suorastaan häikäisee ja sokaisee ihmistä. Helposti yhteisöön leviää ajatus, että meidän yhteytemme on täydellistä. Nyt ei kaivata enää muutosta. Näin on hyvä. Kaikki arvostelu ja eriävät mielipiteet koetaan häirinnäksi.
Näin yhteydestä on tullutkin kahle. Kahle joka kieltää erilaisuuden, eri tavalla ajattelemisen ja pakottaa näennäiseen yhteyteen. Moni yhteisö on yhteyden ja rakkauden irvikuva, vaikka muuta uskotellaan. Yhteyden nimissä vaaditaan samanmielisyyttä ja –henkisyyttä eikä muisteta, että aito yhteys kestää eri mieltä olemisen.
Väkinäinen yhteyden ylläpitäminen, kulissien ylläpitäminen vie voimavaroja ja tärkein on vaarassa unohtua.
Mikä on tärkeintä? Mikä tulisi kaikkien hyvienkin tavoitteiden ja pyrkimysten keskellä muistaa?
Kristinoppi muistuttaa elämän kalleimmasta, tärkeimmästä asiasta: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.”
Pyhässä kasteessa Jumala on ottanut meidät lapsikseen. Lapsen osaan kuuluu kasvaminen. Äidin suurimpia iloja ja nähdä lapsensa kasvavan ja kehittyvän
Jumalan lapsikin on kutsuttu kasvamaan. Meidät on kutsuttu kasvamaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Apostoli kehottaa: ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.” (2 Piet. 3: 18)
Kuinka me opimme Jeesusta Kristusta tuntemaan? Kuinka me kasvamme hänen tuntemisessaan? Evankeliumissa Jeesus puhuu Isälleen: ”Minä olen ilmoittanut heille sanasi.”
Jumalan lapsen tuntomerkki on Jeesuksen sanojen, Jumalan sanojen kuuleminen ja vastaanottaminen. Kuulemalla, lukemalla ja tutkimalla Jumalan sanaa me kasvamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Kasvaessamme Vapahtajan tuntemisessa me kasvamme myös armon tuntemisessa.
Jumalan sana paljastaa meistä totuuden. Riitojen ja erimielisyyksien syy ei ole vain toisissa ihmisissä, vaan itse olemme osaltamme niihin vaikuttamassa.
Sanassaan Jumala puhuu meille hyvin henkilökohtaisella tavalla. Hän kutsuu minua parannukseen, mielenmuutokseen. Sanassaan hän osoittaa missä minä parannusta tarvitsen. Jumalan sana tahtoo kääntää minua toisten syyttelystä itseni tutkimiseen.
Kun Jumalan sanan valossa opimme itseämme ymmärtämään ja tuntemaan, opimme näkemään kuinka paljon tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantoa. Aavistamme, että tarvitsemme sitä enemmän kuin ymmärrämmekään.
Jumala on rakkaus. Jumalan rakkaus ylittää ymmärryksemme. Tämän yli ymmärryksen menevän rakkauden tuntemisessa Jumala meitä kasvattaa Jeesuksen Kristuksen kautta.
Yhteyttä ei rakenneta kulisseja vahvistamalla vaan kasvamalla Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Mitä lähempänä olemme Jeesusta, sitä lähempänä olemme toisiamme.