23. sunnuntai helluntaista, Matt. 18: 23-35, Arto Marttinen

Arto Marttinen
Imatra

Oletko tehnyt viime aikoina lomasuunnitelmia? Jos sinulla olisi mahdollisuus lähteä lomamatkalle,
millaiseen paikkaan haluaisit lähteä? Mitä haluaisit tehdä perillä matkakohteessa? Kiinnostaisiko
sinua lähteä matkakohteeseen, jonka nimi on Armonmaa? Se tunnetaan muillakin nimillä. Siitä
käytetään usein nimeä Jumalan valtakunta tai kuten tänään taivasten valtakunta.

Armonmaa on siellä jossain. Lämmin ja aurinkoinen. Entä se maa, jossa nyt olemme? Eikö se olekin
Armoton maa? Armottomassa maassa on käynnissä pudotus peli. Käy kuin tuolileikissä: aina
puuttuu vähintään yksi tuoli, joten joku tiputetaan joukosta pois. Kun edellisen kerran saarnasin,
kerroin viisivuotiaasta Jessicasta, joka kutsui syntymäpäivilleen kuusi muuta tyttöä. Kukaan heistä
ei tullut paikalle. Jessicalle tehtiin ilkeä pila. Hänelle oltiin armottomia ja julmia. Minulle tulee vilu,
kun kuulen tuollaista. Aurinko menee pilveen.

Leevi on koulussa yläasteella. Hänestä koulussa ei ole yhtään kivaa. Häntä kiusataan. Ensin
polkupyörästä laskettiin ilmat. Kun hän sai mopon, hänen mopokypäräänsä tuhrittiin. Hänestä
levitellään perättömiä juttuja, hänestä tehdään nettiin pilakuvia ja pilavideoita. Minulle tulee
entistä suurempi vilu. Taivaalta sataa räntää.

En uskalla edes sanoa, mitä tapahtuu aikuisten maailmassa. Miten armoton ja julma maa se
onkaan. Ja mikä pahinta, se Armoton maa on minun sisälläni, minussa itsessäni. Pietari kysyi,
kuinka monta kertaa hänen on annettava veljelleen anteeksi, ihanko kokonaista seitsemän kertaa?
Jos hän siihen pystyi, oliko hän sen jälkeen täyttänyt velvollisuutensa veljeään kohtaan? Jeesus
vastasi hänelle: ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”. Armottomassa
maassa Jeesuksen vastaus kääntyy niin, että minä annan itselleni anteeksi ainakin loputtomasti,
niin usein kuin tarvitaan, mutta toiselle en anna anteeksi edes sitä yhtä kertaa.

Armottomassa maassa ei ole mukava elää. Armottomassa maassa olen toisten armottomuuden
uhri ja toiset ovat minun armottomuuteni uhreja. Ei lainkaan hyvä tilanne. Kun olet kuullut kaiken
tuon, mitä edellä kerroin, miltä kuulostaisi matka Armonmaahan? Kiinnostaisiko sinua lähteä
matkakohteeseen, jonka nimi on Armonmaa?

Mikäli kiinnostuksesi heräsi, alat kysellä, miten tuohon ihanaan Armonmaahan pääsee? Mistä
sinne voi ostaa matkalippuja? Minulla on sinulle hyvä uutinen. Matkalippusi on jo maksettu. Koko
matka on maksettu, ruoat, matkaohjelma, majoitus, kaikki sisältyy hintaan, eli hotellitermein all
inclusive. Armottomassa maassa mikään ei ole ilmaista. Kaikesta pitää maksaa. Talousihmiset
sanovat, että mikään ei ole ilmaista. Ei myöskään se, mitä Armonmaassa tarjotaan, ole ilmaista. Se
kaikki maksaa, mutta se hinta on maksettu sinun puolestasi. Sinä et sitä hintaa maksa. Toinen on
maksanut sen sinun puolestasi. Sitä paitsi se hinta on niin kova, että et pystyisi maksamaan sitä
millään. Sinulla ei ole niin paljon rahaa, että pystyisit sen maksamaan. Sinä et pysty korvaamaan
sitä myöskään omalla työlläsi. Vaikka tekisit talkootöitä ja muita töitä miten paljon tahansa
matkasi maksamiseksi, se ei riittäisi. Siksi matka Armonmaahan on pitänyt järjestää niin, että
matka on maksettu sinun puolestasi. Kaikki on maksettu sinun puolestasi.

Toinen hyvä uutinen on se, että Armonmaa on jo täällä. Kun menet Postillaan, löydät sieltä tekstin:
Asiaton oleskelu sallittu. Siinä tekstissä Armonmaa mainostaa itseään. Armonmaa on siellä, missä
Jessican pilalle menneistä synttäreistä kuulleet ihmiset järjestivät hänelle uudet synttärit. Siellä oli
vieraita vaikka kuinka paljon ja kaiken keskipisteenä sai olla 5-vuotias Jessica kauniissa
prinsessamekossaan. Armonmaa mainostaa itseään ensi vuonna, kun Imatralla vietettävien Sanan
Suvipäivien otsikko on: Sie kelpaat! Sinut otetaan mukaan, sinä pääset joukkoon, sinä kelpaat –
juuri sellaisena kuin olet. Tunnista itsesi ja tunnusta, millainen olet. Sinä kelpaat sellaisena,
jollaiseksi Jumala on sinut luonut. Kun tullivirkailijat ja rajan henkilöstö katselevat
matkustusasiakirjojasi ja passiasi, siellä ei näy sinun kuvaasi, vaan Jumalan kuva, sillä
Armonmaassa et enää elä sinä, vaan Jeesus Kristus elää sinussa. Hän on maksanut matkasi. Hän on
huolehtinut kaikesta, mitä matkalla Armonmaahan tarvitaan.

Kaikki on valmiina, että matka Armonmaahan voisi onnistua. Ei muuta kuin ota tämä lahjamatka
vastaan. Se on hyvin kansainvälinen matka, sillä tälle matkalle osallistuu ihmisiä kaikista kansoista
ja kieliryhmistä. Matkalle osallistuu ihmisiä hyvin erilaisista kulttuureista. Kaikille osallistujille on
yhteistä kiitollisuus häntä kohtaan, joka matkan on maksanut. Ihmiset kaikista kansoista, kaikista
valtioista ja niiden eri maakunnista; kaikkia eri kieliä puhuvat ihmiset, jotka ovat matkalle
Armonmaahan lähteneet, sanovat kuin yhdestä suusta: Kiitos Jeesus. Kiitos tästä kaikesta.