Vuosi sitten tässä Herran huoneen -jumalanpalveluksessa rukoilimme alkavan 150 -vuotisjuhlavuoden puolesta. Rukoilimme sitä, että vuosi saisi olla vahvistamassa seurakuntalaisia uskossa ja seurakunnan jäsenyydessä. Rukoilimme myös uusia jäseniä seurakunnan yhteyteen.
Tänään kiitämme Jumalaa siitä, että Hän on kuullut rukouksemme ja vastannut niihin. Juhlavuoden aikana niin juhlamessussa, perinnejumalanapalveluksessa kuin eri pyhäpäivien jumalanpalveluksissa, musiikkitilaisuuksissa, kirkkonäytelmässä Jumala on puhunut seurakunnalleen sanansa, ehtoollisen, musiikin ja virsien kautta. Monet ovat Jumalan puheen kuullet. Usko on herännyt ja vahvistunut.
Viime vuoden aikana Suonenjoelle muuttamisen kautta seurakuntamme jäseniksi on liittynyt 187 henkeä ja kirkkoon liittymisen kautta 17 henkeä. Heistä me iloitsemme. Heistä me kiitämme. Heidän puolestaan rukoilemme.
Rukouksella on suuri merkitys. Esimerkillä on suuri merkitys. Varsinkin vanhempien esimerkillä. Monet tavat ja tottumukset, niin hyvät kuin pahat opitaan kotona vanhemmilta.
Maria ja Joosef olivat Jeesuksen vanhemmat. Päivän evankeliumi alkaa sanoilla: Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
Mooseksen laki velvoitti jokaista juutalaista miestä käymään kolmella juhlalla Jerusalemissa, pääsiäis-, helluntai- ja lehtimajajuhlilla. Tapana kuitenkin oli Jeesuksen ajan Palestiinassa, että pyhiinvaellus Jerusalemin temppeliin tehtiin vain kerran vuodessa. Tätä tapaa Maria ja Joosef näyttävät noudattaneen.
12 vuotta täytettyään Jeesus oli vanhempiensa kanssa pääsiäsjuhlilla. Temppelissä Jeesus kuunteli kirjanoppineiden opetuksia ja teki heille kysymyksiä.
Jeesus oppi vanhemmiltaan tavan käydä Herran huoneessa. Luukas kertoo myöhemmin evankeliumissa, että Jeesus julkisen toimintansa alkaessa meni sapattina tapansa mukaan synagogaan.
Toisinaan kuulee puhuttavan väheksyen tapakristityistä. Mutta onko muita kristittyjä olemassakaan kuin tapakristittyjä? Ei kristittynä eläminen ole niin salaista ja ihmisen sisikuntaan kätkettyä, etteikö se jotenkin ulospäin näkyisi, esim. tiettyinä tapoina.
Viikon ensimmäisen päivän, ylösnousemuksen päivän, Herran päivän viettäminen on alusta lähtien kuulunut kristittyjen tapoihin. Herran päivän viettoon kuulunut yhteen tuleminen, Jeesuksen asettaman aterian viettäminen, Jeesuksen sanojen kuuleminen, rukoileminen ja kiittäminen. Me kutsumme tätä tapaa jumalanpalvelukseksi, messuksi.
Pitkien, hankalien matkojen päästä ei Suomessakaan ole ollut tapana käydä kovin usein kirkossa. Jouluna tällainen tapa on ollut. On nähty ylimääräistä vaivaa, että kirkkomatkalle on päästy. Lehmät on lypsetty varsin varhain, että seitsemältä alkavaan joulukirkkoon on ehditty.
Tällaisilla kirkkomatkoilla olen itse saanut pienenä poikana mukana olla. Itse joulukirkoista ei ole mieleen juuri muuta jäänyt kuin Pekka Halosen maalaama alttaritaulu ”Kristus vuoritiellä”.
Kuva puhutteli siksikin, että lapsuudessani maalaus ei ollut Vilppulan kirkon alttarilla vaan sivuparven päätyseinällä. Usein täpötäydessä kirkossa istuttiin juuri sivuparvella, lähellä Jeesuksen kuvaa.
Tuolloin kotikirkossani alttarin yläpuolella oli saarnatuoli, mikä sitten rippikouluvuotenani siirrettiin lattiatasoon ja Kristus vuoritiellä pääsi alttaritaulun paikalle.
Pieneen poikaan vaikuttavan maalauksen lähietäisyydeltä katsominen on ehkä tehnyt suuremman vaikutuksen kuin aavistankaan. Kuva Jeesuksesta on tallentunut syvälle sisimpään. Näistä tavan mukaan tehdyistä joulukirkkomatkoista olen vanhemmilleni syvästi kiitollinen. Lapsi johdatettiin Jeesuksen katselemiseen.
Jokin aika sitten emerituspiispa Eero Huovinen totesi radion aamuhartaudessa, että on tapahtumia, joita emme muista, mutta jotka ovat vaikuttaneet suuresti elämäämme. Lapsuudessa näitä muistin tavoittamattomissa olevia merkittäviä tapahtumia itse kullakin on. Vanhempiemme tavat ja tottumukset ovat niihin vaikuttaneet. Tavoilla on merkitystä, suurempaa merkitystä kuin aavistammekaan.
”Ettekö tienneet, että minun pitää olla Isäni luona?” Näin arvoituksellisesti Jeesus vastasi häntä etsimään tulleille vanhemmilleen. Jo 12 -vuotiaana Jeesus tunnisti pyhissä kirjoituksissa Jumalan, Taivaallisen Isän, läsnäolon.
Jeesuksen sanat muistuttavat, että mekin kuulemme Isän puheen, tunnemme hänen läsnäolonsa kirkossa kuultavassa Jumalan sanassa. Siksi tapa käydä kirkossa, jumalanpalveluksessa niin tärkeä on. Olemme täällä yhteydessä Taivaalliseen Isäämme. Jos Jeesus tarvitsi tätä Herran huoneen tarjoamaa yhteyttä, kuinka paljon ennemmin me heikot ihmiset sitä tarvitsemme.
Evankeliumimme päättyy sanoihin: ”Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.” Aiemman raamatunkäännöksen mukaan ”Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.”
Lapsen elämä on kasvamista. Myös Jumalan lapsen elämä on kasvamista. Jokaisen lapsensa Jumala on kutsunut kasvamaan hänen armonsa tuntemisessa. Meidätkin on tähän kasvuun kutsuttu.
Kutsu on välittynyt ja välittyy ihmisten kautta, mutta perimmältään kutsu on tullut taivaasta. Näin heprealaiskirjeen kirjjoittaja meitä epistolassa muistuttaa: ”Te pyhät veljet, te, jotka olette saaneet taivaasta kutsun, kiinnittäkää katseenne Jeesukseen.”
Epistolassa Jeesuksen seuraajia kutsutaan Jumalan huoneeksi. Ei vain tämä rakennus ole Herran huone, vaan myös Jeesuksen seuraajat ovat Hänen huoneensa, asuinsijansa.
Heprealaiskirjeen mukaan Jeesuksen seuraajat on uskottu Jeesuksen haltuun. Näin hyvässä turvassa Jumalan huone, me Jeesuksen seuraajat olemme. Olemme kuoleman voittajan turvissa.