2.1.2011 2. sunnuntai joulusta Joh. 10:22-30
Oli talvi, tuossa evankeliumissa sanottiin.
Niinhän se meilläkin on nyt: talvi.
Pakkasta, lunta, jäätä
No, niin kuin tiedätte, siellä Israelin maalla talvet eivät suinkaan ole samanlaisia kuin meillä. Mutta voi sielläkin ihan oikea talvi olla: maa voi olla valkoisena muutamia päiviä, pakkastakin voi vähän olla. Ja joka tapauksessa tuntuu kylmältä, kun asuntojakaan ei usein voi paljon lämmittää.
Vähän vaikea kuvitella Jeesusta kahlaamassa lumihangessa, mutta kyllä sekin on mahdollista. Ainakin Jeesus ja opetuslapset varmaan etsivät Salomon pylväiköstä suojaa sateita, kylmyyttä ja viimaa vastaan.
Toinen yksityiskohta tuossa evankeliumissa on temppelin vihkimisen muistojuhla. Sitä ei mainita missään muualla Raamatussa kuin tässä.
Siksi on syytä hieman kerrata, mistä siinä onkaan kysymys.
2. vuosisadalla ennen Jeesuksen syntymää saivat kreikkalaiset hellenistit vallan Pyhällä maalla. Antiokus-sukuiset hallitsijat alistivat juutalaisia ja koettivat saada heidät omaksumaan kreikkalaiset tavat ja kreikkalaiset jumalat.
Juutalaisia kiellettiin harjoittamasta omaa uskontoaan. Sapatin viettäminen lopetettiin. Lapsia ei saanut enää ympärileikata. Ja mikä kaikkein kamalinta juutalaisten mielestä: Jerusalemin temppeli häpäistiin ja saastutettiin. Sinne pystytettiin Zeuksen patsas, eräänlainen turmion iljetys. Ja juutalaisten käskettiin kumartaa tätä epäjumalaa.
Se oli viimeinen pisara juutalaisten kärsivällisyydelle. He nousivat kapinaan. Juudas Makkabealainen karkotti kreikkalaiset valloittajat. Temppeli puhdistettiin vuonna 165 eKr. Epäjumalanpatsaat hajotettiin ja heitettiin pois. Sapattia ja juutalaisia juhlia alettiin taas viettää. Lapset ympärileikattiin. Vallitsi suuri ilo.
Ja myös suuri odotus sen suhteen, että Messias nyt tulisi. Varmaankin monet pitivät juuri Juudas Makkabealaista Messias-ehdokkaana. Mutta itse hän ei suostunut sellaiseen palvontaan. Messiaan odotus sai edelleen jatkua.
Vuonna 165 temppeli sitten juhlallisesti vihittiin uudelleen käyttöön. Ja juuri sitä muistojuhlaa oltiin nyt lähes 200 vuotta myöhemmin viettämässä, kun Jeesus asteli Salomon pylväikössä.
Ja nyt huomatkaa: Mitä ihmiset tulivat kysymään Jeesukselta?
Juutalaiset piirittivät Jeesuksen ja tiukkasivat häneltä: Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan?
Ajatus Messiaasta olisi siis kovasti ilmassa noina päivinä.
Temppelin vihkimisen muistojuhla nosti sen taas uudelleen esiin. Olihan silloin Juudas Makkabealaisenkin aikaan odotettu Messiasta. Vaikka turhaan. Ja nyt taas juhlan aikaan nousi tuo juutalaisen kansan ikiaikainen odotus esiin.
Kansa oli myös huomannut Jeesuksen toiminnassa ja puheissa monia merkkejä siitä, että hän todella oli Messias. Ja juuri näihin merkkeihin Jeesus itsekin viittaa: Teot, jotka minä teen isäni nimissä, todistavat minusta. Siis todistavat, että hän todella on tuo odotettu Messias, Vapahtaja.
Mutta Jeesus myös kertoo, että hän on jo SANONUTKIN ihmisille, että hän on Messias. Missä niin on tapahtunut? No, ainakin kahdessa paikassa Johanneksen evankeliumissa suoraan:
– Sykarin kaivolla, kun syntinen nainen sanoo: Minä tiedän kyllä, että Messias tulee Kun Messias tulee, hän ilmoittaa meille kaiken. Siihenhän Jeesus oli vastannut: Minä se olen, minä joka tässä puhun kanssasi (Joh. 4:25-26).
– Toinen paikka se, kun Jeesus kertoo sokeana syntyneelle miehelle, että hän (eli Messias) on tässä ja puhuu kanssasi (Joh. 9:37).
Mutta kyllä monet muutkin Jeesuksen puheet osoittivat, että hän todella on Messias. Vaikkapa se, kun Jeesus sanoi, että
– hän on ollut olemassa jo ennen Abrahamin päiviä
– tai kun hän sanoo olevansa Jumalan Poika, jolla on kaikki tuomiovalta
– tai kun Jeesus sanoo, että hän on lähtöisin ylhäältä, mutta ihmiset ovat lähtöisin alhaalta
– ja monet, monet muut vastaavat lausumat
Hän puhui niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet.
Jeesus kuitenkin sanoi, että juutalaisten johtomiehet eivät usko Häneen, koska he eivät ole Hänen lampaitaan. Lammas uskoo paimenta. Lammas luottaa paimenen ääneen. Lammas ottaa vastaan ja suostuu hoidettavaksi.
Sudet eivät suostu paimenen kaitsentaan.
Heillä on omat suunnitelmansa, joita he toteuttavat.
Ne eivät syö paimenen antamaa ruokaa vaan koettavat omilla taidoillaan ja voimillaan hankkia itselleen sellaista syötävää, jota niiden tekee mieli syödä.
Me olemme lampaita uskon kautta.
Ja meidät on kastettu Paimenen laumaan.
Me tahdomme ottaa vastaan sitä ruokaa, jota Paimen tahtoo meille antaa.
Susi ei usko ja siksi hän jää lauman ulkopuolelle.
Yksinäiseksi sudeksi.
Omaan varaansa.
HANUKKA
Temppelin vihkimisen muistojuhla aloittaa yhden juutalaisten tärkeimmistä juhlista, nimittäin HANUKKA-juhlan. Sitä vietetään edelleenkin ympäri juutalaista maailmaa, useimmiten joulukuussa.
Tuo hanukka on valon juhla, ja sillä on paljon yhteistä meidän joulun viettomme kanssa. Sytytetään kynttilöitä, annetaan lapsille lahjoja, syödään hyviä ruokia jne.
Hanukkaa vietetään suuren ÖLJY-IHMEEN muistoksi. Silloin vuonna 165,
kun temppeli vihittiin uudelleen käyttöön, piti sytyttää myös tuli temppelin lamppuihin. Temppelissä oli kuitenkin säilynyt vain pieni öljyastia, josta ei riittäisi öljyä kuin yhdeksi päiväksi. Tapahtui kuitenkin ihme: Öljyä riitti kahdeksan päivän ajaksi.
Meidän on mahdoton tietää, onko tämä vain satua, vai tapahtuiko niin todella. Mutta ehkä sillä ei ole väliäkään. Juutalaisten ajatteluun tuolla tarinalla on ollut suuri vaikutus.
Tämän muistoksi he edelleenkin viettävät hanukkaa. Kaivetaan esiin kahdeksanhaarainen kynttilänjalka, jossa lisäksi on yksi jalka sytytyskynttilää varten. Juhlan jokaisena päivänä sytytetään sitten tuli uuteen kynttilänjalkaan, ihan niin kuin meidän adventtikynttelikössä. Kynttilöiden tulee joka päivä olla kuitenkin uusia ja samanmittaisia. Tynkiä ei polteta enää seuraavana päivänä. Näin kahdeksan päivän aikana poltetaan itse asiassa yhteensä 44 kynttilää.
Tämä kuvaa kuulemma juutalaisten tasa-arvoa. Kukaan ei ole lyhyempi ja matalammalla kuin toinen.
Lapset saavat hanukka-juhlan jokaisena kahdeksana päivänä jonkin lahjan. Ja koko viikon ajan syödään juhlaruokia.
Kaikki tämä pitää yllä sitä toivoa, että kerran tulisi vielä uusi temppeli. Että muslimien Kalliomoskeija häviäisi pois vaikka maanjäristyksen kautta, ja juutalaiset saisivat jälleen vihkiä uuden temppelin vanhalle paikalleen.
Kristittyinä me tiedämme, mikä on meidän uusi temppelimme. Jeesushan tarkoitti temppelillä omaa ruumistaan. Se hajotettaisiin ja olisi kolme päivää tavallaan raunioina niin kuin Jerusalemin temppeli oli ollut kolme VUOTTA raunioina hellenistien aikana.
Mutta kolmantena päivänä tuo Kristuksen ruumis nousi ylös. Tuo pääsiäispäivä oli temppelin uudelleen vihkimisen päivä. Syntyi uusi temppeli, Kristuksen ruumis.
Paavali opettaa: Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä (1. Kor. 3:16).
Ennen Jumalan temppeli oli Jerusalemissa ja Jumalan Henki lepäsi siellä. Mutta Jumalan Henki ja Jumalan läsnäolo poistui sieltä, kun Jeesus jätti temppelin.
Nyt me, Kristuksen tosi Kirkko ja seurakunta, me olemme se oikea temppeli. Jumalan Henki asuu täällä Jumalan kansan keskellä. Jumalan sanan ja sakramenttien kautta tuo Jumalan Pyhä Henki hoitaa ja vahvistaa meitä.
.
Tällä on nähty mielenkiintoinen yhteys myös tuon juutalaisen HANUKKA-juhlan kanssa. Hanukkaahan vietetään siksi, että öljyä riitti. Jumalan temppeli pysyi valaistuna. Vaikka inhimillisesti kaikki näytti toivottomalta.
Öljy on Pyhän Hengen vertauskuva. Kun Pyhä Henki saa vaikuttaa Jumalan temppelissä, silloin se on valaistu ja voidaan viettää juhlaa ja jumalanpalvelusta.
Saadaan elää toivossa.
Paavali sanoo Roomalaiskirjeessä, että Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen Eikä toivo ei ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen (Room. 5:5).
Ja nyt otetaan taas esiin se hanukka-kynttelikkö.
Te muistatte, että siinä on yksi sytytyskynttilä ja kahdeksan muuta kynttilää. Tuo sytytyskynttilä on usein hieman korkeampi kuin muut. Siitä otetaan tuli muihin kynttilöihin. Ja niin juhlan lopulla kaikki kahdeksan kynttilää palaa. Valo valaisee koko huoneen.
Muistatte, että Paavali opettaa Pyhän Hengen toiminnasta. Pyhä Henki tuottaa hedelmää. Se levittää valoaan.
Ensimmäinen ja tärkein Pyhän Hengen lahjoista on RAKKAUS.
Paavalihan sanoo, että ellei meillä ole rakkautta, olemme vain kiliseviä kulkusia tai heliseviä symbaaleja. Siis katinkultaa.
Rakkaus on niin kuin tuo hanukka-kynttelikön suurin kynttilä. Se, josta kaikki muut kynttilät saavat valonsa ja voimansa. Vaikka toki rakkauskin on puolestaan lähtöisin Pyhästä Hengestä, siitä temppelin öljystä.
Mitä ne kahdeksan muuta kynttilää sitten voisivat olla?
No, nehän löytyvät Galatalaiskirjeen 5. Luvun lopusta:
Hengen hedelmää ovat rakkaus (siis tuo suuri kynttilä). Joidenkin mielestä rakkauden jälkeen voisi lauseeseen laittaa kaksoispisteen. Hengen hedelmä on rakkaus, joka sitten näkyy kahdeksana eri asiana. Nämä ovat:
Ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22-23).
En tiedä ajatteli Paavali hanukka-kynttelikköä. Ehkä ei.
Mutta tuo vertauskuva on kyllä puhutteleva.
Jumalan Pyhä Henki tahtoo valaista koko Jumalan huoneen.
Hän tahtoo, että me voimme viettää jumalanpalvelusta Hengessä ja totuudessa.
Ja Kristuksen valo saa tunkeutua joka paikkaan.
Siksi Pyhä Henki, sanan ja sakramenttien kautta haluaa ennen muuta sytyttää rakkauden liekin keskelle seurakuntaa. Siitä he tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että te rakastatte toisianne (Joh. 13:35). Se rakkaus ei ole lähtöisin ihmisistä, emmekä me voi puristaa sitä itsestämme vielä vähemmän kuin toisistamme. Mutta Pyhä Henki sen rakkauden synnyttää, kun me uskomme Kristukseen ja saamme kasteen lahjan.
Tuo jumalallinen rakkaus sytyttää sitten seurakunnan keskellä noita Hengen hedelmiä. Ihan niin kuin hanukka-kynttilöitä sytytetään yksi kerrallaan. Ne kynttilät eivät syty heti. Menee aikaan ennen kuin rakkaus saa sytyttää uusia Hengen tuikkuja: iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää.
Nämä ovat se seurakunnan oikea kasvusuunta. Näissä kaikissa asioissa Jumalan Henki tahtoo meidän kasvavan.
Emme me kukaan ole näissä asioissa valmiita tai täydellisiä. Mutta kun me elämme kiinni seurakuntaruumiissa, Kristuksen ruumiissa, Jumalan temppelissä, silloin valo voi levitä.
Jumalan Pyhä Henki saa sanan ja ehtoollisen kautta kasvattaa meissä rakkautta ja sen myötä näitä hedelmiä.
Näin juhla saa jatkua ja levitä. Valo saa laajentua.
Ylösnousemuksen voima saa vallata alaa.
Kristus saa olla kaikki kaikessa.
Tällaista kasvua toivon ja rukoilen Paulus-yhteisölle tänä uutena alkaneena armon vuonna 2011.
Ja mikä tärkeintä: Jeesus sanoo meillekin, niin kuin hän kerran sanoi lampaistaan siellä Salomon pylväikössä keskellä talvea:
Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta (Joh. 10:28). Ei tänäkään armon vuonna.