Tänään toisena adventtisunnuntaina ajatukset keskittyvät Jeesuksen toiseen tulemiseen. Siihen kun Jeesus tulee aikojen lopussa kunniassaan takaisin. Jeesus puhui omilleen hyvin lohdullisesti opetuslapsilleen paluustaan. Hän sanoi menevänsä valmistamaan heille asuinsijaa, tulevansa takaisin ja hakevansa omansa luokseen. (Joh.14:1-2) Jeesus ei luvannut omilleen helppoa elämää maan päällä. Sanoihan hän ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”
Mekin olemme kokeneet usein kuinka pimeäksi voi hetkessä maailma muuttua, jopa omassa turvallisena pidetyssä maassamme. Väkivalta, itsekkyys ja mielettömyys lisääntyy. Moni on varmasti ajatellut että elämme todella lopun aikoja, kaikki merkit viittaavat siihen. Emme tiedä miten pian Jeesus tulee takaisin. Jeesus puhui omilleen siitä että viimeisinä aikoina tulevat vaikeat ajat. Maailmasa on monenlaista ahdistusta ja epätoivoa. Jeesus kehotti omiaan: ” Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Kristuksen omia odottaa hääjuhla, ilojuhla, jossa riemuitaan, jossa tämän maailman pettymykset ja murheet unohtuvat. Tämä ajatus tuo varmasti monelle suuressa ahdistuksessa tai pimeydessä elävälle toivoa. Taivaskaipuu on oikeastaan ihana asia, ja voi tuoda lohdutusta murheeseen ja auttaa jaksamaan.
Joulun alla ja jouluna poltamme paljon kynttilöitä. Ne valaisevat pimeää aikaa. Jeesus itse tuli valoksi maailmaan. Hän sanoi:”Minä olen maailman valo, se joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Sen, joka ottaa Jeesuksen elämäänsä matkakumppanikseen, ei tarvitse pelätä pimeitäkään laaksoja tai aikoja. Vapahtajan kanssa on turvallista tehdä matkaa.
Tämän päivän evankeliumitekstissä puhutaan palvelijoista jotka odottivat isäntänsä palaamista häistä. heitä kehotettiin pitämään lamput palamassa ja vaatteet vyötettyinä. Jeesuksen aikaan käytettiin yleensä leveitä, pitkiä vaatteita, jotka saattoivat olla haitaksi työssä, ellei ollut vyötä. Sen tähden kehotus vyötettynä olemisesta oli aiheellinen. Meitäkin kutsutaan olemaan valmiina työhön, valmiina lähtemään liikkeelle. Tehtävämme on odottaa Jeesusta, niin että voimme heti avata hänelle kun hän kolkuttaa kuten tuossa vertauksessa Jeesus kertoi palvelijoiden tehneen.
Jeesuksen aikana talojen ovissa ei useinkaan ollut lukkoja, jotka olisi helposti pienellä, mukana kannettavalla avaimella voitu ulkoapäin avata. Palvelija lukitsi oven sisältäpäin. Lukko saattoi olla tanko, joka hakasiin asetettuna piti oven suljettuna. Ovi oli avattava sisältä päin. Juhlista palaavalle talon isännälle oli siis heti avattava hänen kolkuttaessaan. Ei käynyt laatuun, että isännän olisi pitänyt odotella ulkopuolella tai että hän olisi saattanut joutua viettämään koko yönsä pimeässä, koska palvelija nukkui. Isännälle piti tietenkin avata heti ovi kun hän kolkutti. Palvelija ei siis saanut nukahtaa vaan hänen oli valvoen odotettava isäntänsä paluuta.
Muistamme, että Jeesus puhuu myös ovesta, joka on sydämessämme. Hän sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän”(Ilm.3:20). Jos siis joku kuulee hänen kolkutuksensa ja kutsuvan äänensä, hänen tulee avata ovi. Jeesus ei tule sydämeemme sisälle väkisin. Hän ei tule väkivalloin elämäämme, hän ei vastustamattomalla voimallaan murra ovea, vaan hän vain kolkuttaa ja pyytää, että me avaisimme hänelle. Sydämen oven saa auki vain sisältä päin. Sydäntä voi pakottaa rakastamaan. Rakkaus on voitettava.
Vapahtaja on rakastanut meitä niin paljon että kärsi ja kuoli ristillä syntiemme tähden. On ennen kuulumatonta että Jumala alentaa itsensä noin ja kärsii ja kuolee ihmisen puolesta. Tuo rakkaus on suurempaa kuin mikään muu maailmassa. Missään muussa uskonnossa ei Jumala esiinny tällä tavoin näin valtavalla uhrautuvalla rakkaudella ihmisiä kohtaan. Jumalamme on vapaaehtoisesti uhrannut itsensä, jotta saisi aina olla meidän kanssamme. Sillä hän ei tahdo yhdenkään joutuvan hukkaan, iankaikkisesti hänestä eroon. Tahdommeko me yhteyteen näin suuren rakkauden kanssa? Tuossa yhteydessä meidän syntimme unohdetaan. Ne heitetään meren syvyyteen (Miika 7:19), ne siirretään meistä niin kauaksi kuin itä on lännestä.
Kertomuksen isäntä toimii aika erikoisella tavalla. Kun hän palaa hääjuhlista, ”hän vyöttäytyy, kutsuu valvomassa olleet palvelijansa pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.” Tiedämme, että normaalisti isäntä ei milloinkaan palvele palvelijoitaan. Jeesus kuitenkin teki näin. Hän teki sen opettaakseen opetuslapsilleen nöyryyttä. Hän pesi heidän jalkansa. Pietarille, joka vastusteli tuota pesemistä, Hän jopa sanoi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani” (Joh.13:8). Ellei Jeesus saa pestä syntejämme pois, ei meilläkään ole sijaa hänen luonaan. Saako hän päivittäin palvella meitä? Siitä on kysymys.
Ajatellaanpa että palvelija joka tuntee isäntänsä tavat ja tavallisen paluuajan päättäisi ottaa pienet nokoset. Laittaisi itselleen herätyksen silloin kun arvelisi isännän palaavan. Ehkä hän saattaa onnistuakin tässä ja olisi sopivastu hereillä juuri silloin kun isäntä palaa, mutta riskipeliä tämä olisi. Isäntä voisi tulla jo aiemmin. Jeesuksen tuloon emme kuitenkaan voi suhtautua samalla tavalla, vaikka eräs rippikoululainen sanoi että voihan sitä sitten vanhana ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä ennen kuin kuolee, niin saa siihen asti elää rennosti ja huolettomasti.
Jeesuksen seuraaminen on kuitenkin enemmän, siinä ei ole kyse vain jostakin ulkonaisesta, silloin tällöin tapahtuvasta valmiustilasta, vaan paljon enemmästä. jostakin, jossa pelissä on koko elämä. Koko elämän tulisi olla jatkuvaa valvomista, Kristuksen odottamista. Kaikenlisäksi me emme tiedä milloin meidän elämämme päivät päättyvät. Voihan olla että lähdönhetki tuleekin ennemmin kuin arvaammekaan. Eli sen varaan ei kannata uskonratkaisua jättää, vaan avata ovi Vapahtajalle kun hän kolkuttaa.
Luulen, että tässä rippikoulunuoren kommentissa oli taustalla ajatus että elämä Jeesukseen uskovana on tylsää ja ahdistavaa, kaikki kiva on kielletty jne. Todellisuudessa ei ole ihan näin. Elämä ilman Jeesusta on kuin etsisi korvikkeita. Mikään maallinen huvi tai elämys ei tyydytä sitä sisäistä kaipuuta joka jokaisen ihmisen sydämeen on asetettu. Koska Jumala on luonut ihmisen yhteyteen kanssaan, ihminen löytää levon ja rauhan sielulleen vasta kun tuon yhteyden saavuttaa. Se ilo ja rauha jota Jeesuksen kanssa saa kokea muuttaa koko elämän.
Miten on meidän laitamme nyt: Onko sydämemme tässä maailmassa, murehdimmeko tämän elämän huolia ja murheita, onko sydämemme vain kaikessa tässä maallisessa murehduttaen meitä, vai onko sydämemme taivaassa Kristuksen luona, elämmekö vapaina tämän maailman murheista heittäen murheemme hänen päälleen, joka on luvannut pitää meistä huolen? (1.Piet.5:7)
Tällaista on elämä, joka on yhdistettynä Jeesukseen. Jumalaa ei voi palvella puolikkaalla sydämellä. On valittava, haluammeko valvoa, siis elää Kristuksen kanssa, vai nukkua, siis elää ilman häntä. Jeesukseen turvautuvina olemme valvovia kristittyjä. Avattuamme sydämemme hänelle, olemme aina valmiina avaamaan hänelle, tulipa hän taivaan pilvissä tai oman kuolemamme kautta ja tapahtuipa se milloin tahansa.