2. adventtisunnuntai, Lk. 21: 25 – 33, Esko Väyrynen

”Ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa.” Jos joku Raamatun sana on käynyt toteen meidän elämässä, niin totisesti nuo sanat, vielä Jeesuksen lausumat, ovat totta tämän päivän ihmisille.
Tehokkaan joukkotiedottamisen seurauksena lapsetkin meidän päivinämme pelkäävät sotaa. Varttuneemmat tietävät, että sodanuhka on vain kasvanut. Uhka on ydinsodasta. Viimeksi kuluneina viikkoina sitä on lisätty juuri risteilyohjuksilla. Jeesuksen päivistä kansojen sivistystaso ja tietojen määrä myös vieraista kansoista on kohonnut. Mutta siitä huolimatta epäluulo on voimakkain. Aseriisuntaneuvottelut katkeavat asevarustelun kiihtyessä. Kansojen yhteinen kieli on PELKO. Ydinsodan ahdistavuus on siinä, että kuolemanvaarassa taisteluissa olevien lisäksi ovat myös sivussa olevat viattomat perheet, lapset ja sairaatkin.
Me tiedämme, että tuskaa ja ahdistusta olisi riittämiin sairauden tuottamassa kuolemanpelossa, vaikka tuhoamisaseiden ja -välineiden suunnittelu ja valmistus lopetettaisiinkin.
Toinen ns. kehityksen tuottama pelko on rauhanomaisempi, jota voisi kuvata elämän tarkoituksettomuudeksi. Työttömäksi joutunut tai lomautusvaroituksen saanut varmaankin pelkää oman ja perheensä tulevaisuutta vuokrien ja koorkojen kohotessa. Ns. tekniikan kehitys vapauttaa ihmisiä työtehtävistä, kone hoitaa. Elämän tarpeettomuuden tunne painaa epåtoivoon, pakoon todellisuudesta, joka ilmenee päihteiden ja huumeiden käyttönä. Elämän todellisuus ei ole vastannut ihanteita ja odotuksia. Tulevaisuuden uskon romahtamisesta lienee kyse silloin, kun nuori jättää opiskelunsa eli ei näe mitään mieltä valmistumisessa johonkin ammattiin. Tutkimus nuorista työttömistä Lapualla paljasti, että huomattava osa oli opiskelun keskeyttäneitä.
Kuolemanpelon, joko sodan tai sairauden aiheuttaman, ja toiseksi elämän tarkoituksettomuuden tunteen synnyttämän ahdistuksen ohella yksi salainen, siinä mielessä erittäin vaikea ahdistuksen aiheuttaja on syyllisyys. Nykykielessä siitä ei hyväksytä nimitystä synti, koska terapeutit ovat keksineet nimityksen estot. Mutta me jokainen tiedämme omasta sisimmästämme sen ahdistuksen todellisuuden. Syyllisyyden syyt ovat niin moninaiset, että emme pysty niitä edes luettelemaan. Perheenisä tuntee syyllisyyttä, kun ei edes vapaapäivänä osaa vapauttaa äitiä kodinhoitotöistä tai harrastusten ja luottamustehtävien vuoksi ei ennätä leikkiä lastensa kanssa. Äidin syyllisyyden tunteen herättää jo se, kun odotettu huomaavaisuus tai tunnustuksen sana jää saamatta. Hän jää mielessään kyselemään, mikä meni vikaan.
Raamatun mukaan pelko ja ahdistus ovat ennusmerkkejä Ihmisen Pojan tulemuksesta, lopunajasta. Lopunaika alkoi silloin, kun Jeesus nousi kuolleista ja Jeesuksen paluun, Ihmisen Pojan tulemuksen odotus alkoi silloin, kun Jeesus astui ylös taivaisiin. Mutta Jeesus ei tarkoita, että me odottaisimme hänen tuloaan pelon ja ahdistuksen valtaamina, epätoivoon vaipuneina. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kehoittaa ahdistuksen ja epätoivon lisääntyessä: ”Rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne”. Jeesuksella on valta kehoittaa rohkeuteen meitä ahdistuksen ja epätivon uhatessakin, koska hän on lunastanut meidät vapaiksi kuolemasta pyhällä kalliilla verellään. Me olemme Jeesuksen omia, Jumalan lapsia Jeesuksen itsensä asettaman kasteen armosta.
Sielunvihollisen tavoitteena on saada meidät lannistumaan epätoivoon, jotta vaipuisimme epäuskoon ja menettäisimme uskalluksen Jumalan lapsen perimysoikeuteen. Emmehän mekään hylkää omaa lastamme, jos hänelle sattuu joku vahinko. Mutta meitä hätkähdyttää oma ankaruutemme, jos lapsi tulee kertomaan vahingosta aloittamalla: sinä et saa nyt suuttua, jos kerron. Me vajavaiset vanhemmat yritämme malttaa mielemme. Taivaallinen Isä ei hylkää meitä missään tilanteessa. Meillä vain on vaara lannistua ja painaa päämme syyllisyyden alle. Haluaisimme onnistua Jumalankin edessä.
Meidän päivinämme tuntuisi hyvin ajankohtaiselta pyyntö: ”Lahjoita Herra perheisiimme, nyt pelkojemme keskelle, armo ja rauha ydämiimme” Sv. 199:1. Pelkoa ja ahdistusta, jopa epätoivoa emme voi poistaa. Inhimillinen vajavaisuutemme vain lisää näitä. Mutta me voimme pyydellä Pyhän Hengen antamaa voimaa, jotta uskaltaisimme kaikissa tilanteissa kääntyä Taivaallisen Isän puoleen hänen lapsinaan. Herran apostoli Johannes kehoittaa meitä tähän: ”Lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan” 1. Jh. 2:28.
Jumalan lapsina meillä on toivo ja uskallus. Me saamme puhua suoraan hätämme kaikkivaltiaalle Jumalalle. Se etuoikeus antaa voimaa nostaa pään jopa ydinsodan uhan alla. Sentähden ”älkäämme heittäkö pois uskallustamme, vaan käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen” Hebr. 4:16.
Hätä ja tuska on toivon ja uskalluksen yö. Mutta yö edeltää aamunkoittoa. Ahdistuneen ja hätääntyneen lähellä on Herra, koska murheelisille Jeesus lupaa lohdutuksen, Mt. 5:4. Maailman synkimmän pimeyden hetkellä, kun kokonaiset kansakunnat ovat epätoivon vallassa, meitä kehoitetaan nostamaan päämme pystyyn. Ei meidän erinomaisuutemme tai uskonvarmuuden, vaan syntisten Vapahtajan ansion tähden. Hän, voittanut ja ylösnoussut Karitsa, sisällyttää koko maailman kohtalon itseensä: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen vittanut maailman” Jh. 16:33.
Kristus voitti maailman kärsimällä. Koska palvelija ei ole herraansa suurempi, Kristuksen opetuslapsetkin voittavat iankaikkisen elämän tuskaa ja ahdistusta kokien. Mutta Kristuksen opetuslapsille Herran tulon päivä on vapautuksen päivä kaikista tuhovoimista. Siksi me niin hartaasti odotamme Vapahtajan tuloa. Ihmisen Pojan tulo lopettaa synnin vallan. Samalla hänen tulo aloittaa uuden maailmanajan, jossa ei ole enää tuskaa eikä ahdistusta. Silloin me saamme täyden tunnun siitä, mitä on elää armosta ja rauhassa.