14. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10:25-37, Hans-Christian Daniel

On kertomuksia, jotka muuttavat maailman. Tämä Herran Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta on sellainen kertomus. Uskonnollinen maailma ennen sitä korosti uskonnollisia jakolinjoja: me Jumalan kansaan kuuluvat ja muut, me hurskaat ja Jumalalle kelpaavat ja muut pakanat, me lakia noudattajat ja muut rikolliset. Tämä Herramme Jeesuksen suuri kertomus on muuttanut kyseiset jakolinjat pysyvästi. Niin perusteellisesti kyseiset jakolinjat ovat muuttuneet, että tänä päivänä ihmisiä pyrkivät sankoin joukoin Eurooppaan, pois uskonnollisesta vihanpidosta, koska he ovat kuulleet, että Euroopassa heidät hyväksytään ihmisinä: Saat olla juutalainen tai samarialainen, saat olla vaikka minkä suunnan islaminuskoinen tai minkä sorttinen kristitty tahansa. Sinä kelpaat ihmisenä. Herran Jeesuksen tämän päivän suuri, selkeä ja yksinkertainen kertomus pysyvästi poistaa kaikki ideologiset, uskonnolliset, kulttuurilliset, kielelliset ja muut rajaaidat ihmisyyden ja ihmisarvon tieltä. Kaikki ihmiset ovat heikkoja ja vastoinkäymisten sattuessa apua vailla. Jokainen kokee kipuja ja toivoo apua.
Tämän päivän evankeliumimme eräs silmiinpistävä piirre on moralisoinnin puuttuminen. Herra ei tuomitse rosvojoukkoa, ei tuomitse lyötyä, ei tuomitse ohikulkijoita eikä kehu auttavaa kättä antanutta samarialaista eikä moiti majatalon isäntää. Kaikki vain selkeästi ja koruttomasti kerrotaan tapahtumien kulun yksityiskohtina.
Pahuus asuu meissä kaikissa ja kaikki saatavat joutua pahuuden hyökkäyksen kohteeksi. Ja kohteeksi joutunut ei ole syyllisempi kuin kukaan muu. Pahuus asuu yhtä lailla itse pyhissä temppelinpalvelijoissa kuin rosvojoukossa: toiset harjoittavat helposti tunnistettavaa pahuutta hyökkäämällä kimppuun, toiset verhoavat pahuuttaan passivisuuteen menemällä uhrin ohi. Herra ei pysähdy tutkimaan passiivisuuden motiiveja. Voimme vain itse kukin pohtia ja maalailla. Miksi pappi meni ohi? Oliko hänellä kiirettä kotikylään saarnaamaan lähimmäisrakkautta? Miksi leeviläinen eli suntio meni ohi? Oliko hänellä kiirettä kotiin sen jälkeen kun oli laittanut kaikki kuntoon ja palvellut lähimmäisen päivän messussa? Nämä ovat vain omia arvailuja.
Miksi muukalainen auttoi? Herra sanoo: hänen tuli tätä sääli. Tunnetila, joka yhtyy tietoon ja kokemukseen, muodostaa empatian perustan. Muukalainen kykeni tunnestautumaan eli peilin tavoin nähdä itsenä lyödyn ja kärsivän ihmisen tilalla. Sitä kutsutaan sääliksi. Hän pystyi ymmärtämään omasta kokemusmaailmastaan käsin mitä hän itse kaipaisi itselleen tehtäväksi, jos olisi lyödyn ja kärsivän ihmisen tilanteessa. Tätä kertomuksemme edellä oleva lause tarkoittaa: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ei se tarkoita sitä, mitä aikamme hedonistinen ja itsekeskeinen ihminen tahtoisi siihen ensimmäiseksi lukea, että muka minun tulisi ennen kaikkea rakastaa itseäni. Ei suinkaan. Tämän todella räikeästi väärän tulkinnan tuloksia meille esitetään tämän päivän evankeliumissa peräti kahdesti, kun pappi ja suntio kävelevät ohi. Ha näkevät vain itseään, uskonnollisen roolinsa ja oman suorituksensa muka Jumalalle temppelipalveluksessa, josta palaavat. Samarialaisen tuntema sääli ja selkeä auttamistoiminta korvaa temppelipalveluksen arkipalveluksella ja sijoittaa Jumalan läsnäoloa osoittavan rakennuksen siihen, missä ihminen kärsii. Herran Jumalan läsnäolo Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä on koettavissa siellä, missä tunnetaan sääliä ja harjoitetaan laupeutta. Usko ei enää näy ritualisoidussa ja tiukasti säädetyssä uskonnollisessa palveluksessa ja oikeassa suorituksessa, vaan nöyrässä ja itseään säästämättömässä kaverin palvelemisessa missä ja milloin tämä sitä tarvitsee. Konkreettisesti apua antavassa samarialaisessa näemme hedonistisen itserakkauden tyystin puuttuvan. Hän auttoi, koska sääli toista niin kuin itse toivoisi sääliä, jos olisi samassa tilassa. Ihmisyys, inhimillisyys ja lähimmäisrakkaus korvaavat uskonnollista tiukkapipoisuutta ja uskonnollisia suoritteita. Siinä Herra opettaa tyystin uutta aikaa, uutta ajattelua ja ennen kaikkea uutta toimintaa.
Mistä itse voimme saada sen, että näemme toisen vaikeuksia ja tunnemme auttavaa sääliä? Miten kykenisimme täyttämään Herran käskyn kertomuksen lopulla; ”Mene ja tee sinä samoin”? Taikka kertomuksen alussa: ” Tee näin, niin saat elää”?
Vastaus on kolmenlainen. Ensiksi Herra Jumala on luonut meidät. Kaikilla ihmisillä on ruumis ja sielu. Kaikki terveet ihmiset pystyvät tuntemaan sääliä eli kokemaan empaattisesti mitä kaipaisivat heille tehtävän, jos olisivat samassa tilassa kuin joku kärsivä. Syntiin langennut ihminen pystyy pahuudellaan turruttamaan omatuntoaan niin paljon, ettei se enää soimaa. Kuitenkin kaikille tulee tilanteita, jolloin syrjäytetty ja tukahduttu omantunnon ääni rupeaa jälleen puhuttelemaan. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen ei ole kadottanut ihmisyyttään eikä inhimillisyyttä.
Toiseksi Herramme Jeesus Kristus on voittanut pahan ja pahuuden. Hän on kärsinyt meidän pahojen puolesta ja kantaa maailman synnyt. Pyhässä kasteessa hän on ottanut meidät lapsikseen ja tullut sydämeemme asumaan. Hän on tehnyt meistä uusi luomus: emme elä enää me, vaan Kristus meissä (Gal. 2:20). Hän on meissä se elävä sääli, jolla voimme nähdä ja armahtaa. Pyhässä ehtoollisessa hän tulee fyysisesti meihin ja uudistaa meidät elävän Jumalan kuvan kaltaisuuteen. Emme elä itsellemme, vaan Kristukselle ja lähimmäisille. Sitä varten Kristus laupiaana samarialaisena hoitaa meitä tässä majatalossaan, hoitaa alustavasti ja lopullisesti palatessaan.
Kolmanneksi meissä asuva Jumalan Pyhä Henki on pyhässä kasteessa uudesti synnyttänyt meidät elävään uskoon, elävään toivoon ja elävään rakkauteen. Elävä usko kytkee meidät läsnä olevaan Herraan Jeesukseen, elävä toivo auttaa näkemään kärsivää lähimmäistä sekä rauhallisesti ja järkevästi arvioimaan omia mahdollisuuksiamme auttamiseen. Rakas Pyhä Henki auttaa hyödyntämään kaikki käytössämme olevat välineet, varat ja keinot toisen auttamiseen. Elävä rakkaus auttaa meitä kokemaan omassa selkänahassa kultaisen säännön mukaan, mitä kaipaisimme meille tehtävän, jos olisimme samassa tilanteessa kuin kärsivä (vrt. Tob. 4:15 Älä tee toiselle mitään, mitä itse vihaat, Sir. 31:15 Arvioi toverisi tarpeet omiesi mukaan, Matt. 7:12 Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää heille, Luuk. 6:31 Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää heille). Pyhä Henki antaa synnit anteeksi ja herättää joka päivä parannuksen tekoon. Hän herättää kuulemaan Jumalan pyhää sanaa ja hiljaisella kosketuksella pehmittää kovia omiatuntojamme. Hän on meissä se sääli, joka saa meidät auttamaan vaikka kuinka vähäisin keinoin. Tämä taas herättää toivoa autettavassa, jopa sijaistoivoa, vaikkei olisi toivoa ollenkaan.
Nämä kolme seikkaa ankkuroivat kristittyinä olemisemme kolmiyhteiseen Jumalaan, joka ihmeellisellä tavalla aina elämässämme lahjoittaa meille sitä, mitä hänen pyhä sanansa meiltä vaatii. Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä vähäinenkin uskomme aina uudestaan näkyy rakkaudessa. Siksi Herran Jeesuksen tänään meille esittämä käsky ei ole lakia, vaan suloisinta elettyä evankeliumia: ei kuollutta kirjainta, vaan elävä elämän laki, joka uskossa, toivossa ja rakkaudessa tuo runsaasta satoa meissä ja vie iankaikkiseen elämään. Aamen — näin tapahtukoon!