Päivän Vanhan testamentin teksti on osa tyypillistä itämaista kuninkaallista propagandaa. Erilaisissa kuningaskertomuksissa pyrittiin esittämään kuninkaat oikeamielisinä Jumalaa pelkäävinä hallitsijoina. Samansisältöisiä kertomuksia löytyy aiemmin niin Sumerista, Akkadista kuin muinaisbabyloniastakin. Siinä mielessä tässä ei ole mitään uutta verrattuna noiden aikaisempien korkeakulttuurien teksteihin.
Perusviesti niissä kaikissa on se, että kuningas on pohjimmiltaan Jumalan palvelija – eved JHVH – Herran orja, kuten Raamattu kuvaa jopa Messiasta. Varsinainen herra on Jumala, joka antoi kuninkuuden. Kuninkuus kuvattiin näissä teksteissä taivaallisena lahjana, joka kiinteytti kansakuntaa ja antoi sille mahdollisuuden selvitä ulkovaltojen paineessa. Hyvän kuninkaan tuli siten kaikissa toimissaan pyrkiä turvaamaan kansan hyvinvointi.
Tämänkaltaisten tekstien perusmerkitys on siinä, että vaikka ne ovatkin poliittista propagandaa, ne kuvaavat niitä perusarvoja, joille yhteiskunta rakentui. Kun kuningas esitetään viisaana tai vanhurskaana, häneltä ja hänen alaisiltaa odotetaan samaa.
Päivä tekstin painopiste on kahtaalla. Tuo poliittinen osuus on alussa missä korostetaan Salomon asemaa nimenomaan Daavidin poikana ja seuraajana. Siinä korostetaan daavidilaisen dynastian pohjautuvan Jumalan lupaukseen. Se on jumalallinen säätämys. Tuo argumentointi on ollut niin merkittävää, että myös Ut korostaa Jeesuksen olevan Daavidin jälkeläinen ja siten kelvollinen hallitsijaksi. Tuota samaa logiikkaa on käytetty myös läpi Euroopan historian kun on haluttu legitimoida hallitsijan asema.
Tekstin toinen painopiste on edellistä huomattavasti syvällisempi. Se käsittelee Salomonin tekemää valintaa arvojen tärkeysjärjestyksestä.
Salomo pyysi Jumalalta viisautta sen sijaan, että olisi pyytänyt, rikkautta, omaisuutta, kunniaa tai pitkää ikää. Teksti kertoo kuitenkin, että Salomo sai myös nuo muut lahjat valintansa seurauksena.
Mitä sitten on tuo viisaus, jota Salomo pyysi? Se ei ole sama asia kuin älykkyys – jotkut historian pahimmat hirmuhallitsijat ovat olleet äärimmäisen älykkäitä. Se ei myöskään ole samaa kuin oppineisuus. Pelkkä tiedon määrä päässä ei tee kenestäkään viisasta. Olennaista on se, miten tuota tietoa käyttää.
Läpi koko Raamatun kulkee ajatus siitä, että viisas osaa tehdä oikeita ratkaisuja. Viisas tekee vanhurskaita päätöksiä. Vanhurskaus puolestaan on termi joka tarkoittaa kaikkien kannalta parasta mahdollista päätöstä. Se on päätös, joka lujittaa ihmisten keskinäistä yhteyttä ja auttaa koko yhteisöä selviämään paremmin olemassaolon taistelussa.
Vanhurskaus ei perimmältään ole ihmisen ominaisuus kuten kristilliset dogmaatikot ovat asian ymmärtäneet. Se on termi joka kuvaa suhdetta. Vanhurskas on se, joka kunnioittaa ja ylläpitää suhdetta – olipa se ihmisen ja Jumalan, ihmisen ja toisen ihmisen tai ihmisen ja luonnon välinen suhde. Tuon suhteen rikkominen puolestaan on sitä mitä kutsumme synniksi koska se erottaa ne, jotka on tarkoitettu yhteen.
Mutta palatkaamme viisauteen. Viisaus on siten kykyä tehdä vanhurskaista päätöksiä. Salomon huoli oli se, miten hän kykenisi varmistamaan kansansa hyvinvoinnin. Tämänkin termin kohdalla on mielenkiintoista, että mm. englanninkielisissä Raamatuissa, hyvinvointi, welfare, on useimmiten käännös sanasta shalom, rauha. Hyvinvointi on siis kaikenpuolista rauhaa. Tila, jossa ihmisellä on hyvä olla.
Tämä Aikakirjojen teksti olisi toki hyvä olla Tarja Halosen ja Mari Kiviniemen työpöydän yläpuolella muistutuksena heidän tehtävästään. Mutta teksti ei koske vain kansan johtomiehiä. Sillä on sanomansa meille kaikille. Myös meiltä odotetaan vanhurskaita päätöksiä vastasimmepa yhteiskunnan hallinnosta, liikeyrityksen toiminnasta – tai vaikkapa vain oman perheemme hyvinvoinnista. Kaikissa tapauksissa meiltä odotetaan viisaita ratkaisuja eri tilanteissa.
Aina se ei ole helppoa. Tulee tilanteita, jotka ovat meille täysin uusia emmekä välttämättä tiedä ratkaisujemme seurausvaikutuksia. Silloin korostuu tuo Salomonin eteen tullut asioiden arvojärjestys. Meidän ei tulisi tavoitella niitä asioita, jotka ovat maallisesti ajatellen menestyksen mittareita vaan niitä, mitä tarvitaan tehtävämme toteuttamiseen – oli se sitten mikä tahansa.
Tässä meitä auttaa se, jos olemme herkällä mielellä Jumalan Sanan edessä. 10 käskyä, Rakkauden kaksoiskäsky ja Kultainen sääntö antavat meille pohjan ratkaisujemme tekemiseen – silloinkin kuin asia on aivan uusi. Raamatussa on toki paljon muitakin ohjeita ja neuvoja mutta niitä ei pidä soveltaa mekaanisesti. Se olisi lakihurskautta, jota vastaan Jeesus saarnasi herkeämättä. On hyvä muistaa ns. Rakkauden ylistyslaulun (1 Kor 13) korostus: Vaikka meillä olisi kaikki maailman tieto, usko tai hurskaat teot mutta meillä ei olisi rakkautta, niin se on tyhjän arvoista. Erityisesti toisen ihmisen painaminen Raamatun sanalla on kaikkea muuta kuin rakkaudellista. Kaikkea muuta kuin vanhurskasta.
Tästä nousee myös viisauden yksi merkittävä aspekti. Jos päätöksen tekijällä ei ole rakkautta, niin päätös on tuskin viisas. Tätä voi itsekukin miettiä omassa elämässään. Välitänkö minä niistä ihmisistä, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä? Rakastaako opettaja oppilaitaan niin, että haluaa antaa heille parastaan? Vai tekeekö hän vain leipätyötään? Välittääkö kauppias asiakkaistaan niin, että auttaa tätä löytämään tämän tarpeita parhaiten vastaavan tuotteen – vaikka se ei tuottaisikaan niin paljon voittoa kuin toinen? Ylipäätään teemmekö me työmme niin kuin tekisimme sen Jumalalle?
Olimmepa me missä asemassa tahansa, meiltä odotetaan sellaisia toimia, jotka luovat yhteisöön luottamusta ja sitä kautta kiinteyttä ja harmoniaa. Tai niinkuin sosiologit asian sanovat, luovat sosiaalista pääomaa.
Tänään vietämme Luomakunnan sunnuntaita. Mitkä ovat viisaita ratkaisuja suhteessa Jumalan meidän alaiseksi asettaman luomakunnan suhteen. Ihmisen ja luonnon suhteen perustaksi on kristillisessä ekoteologiassa katsottu Luomiskertomuksen kohta, jossa kuvataan kuinka ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä (1 Moos 2:15)”
Ihmiselle annettiin siis kaksi tehtävää. Hänen tuli viljellä maailmaa eli hän sai muokata maata ja ottaa siitä elantonsa. Kuitenkin hänen tulee samalla kertaa myös varjella sitä. Molemmat ovat Jumalan säätämyksiä. Ihmisen työ on sinänsä arvokasta. Se on Jumalan palvelemista. Mutta sitä ei saa toteuttaa tuhoamalla. Varjelu-tehtävä on aivan yhtä tärkeä kuin tuo viljelytehtäväkin.
Varjelun laiminlyönnin seurauksia olemme saaneet katsella koko kevään ajan kun Meksikonlahdella raakaöljy on tuhonnut ainutlaatuista luontoa. Mutta ei meidän tarvitse mennä niinkään pitkälle. Sinilevälautat ovat valitettavasti tulleet osaksi Suomenkin vesistöjä. Niiden synnyssä ei voi osoittaa yhtä ainutta laiminlyöntiä vaan kyse on koko yhteikunnan läpäisevästä välinpitämättömyydestä. Lyhyen tähtäimen taloudelliset arvot ovat ajaneet ohi varjeluvelvoitteen. Tai voimme mennä vieläkin lähemmäksi tavallisen ihmisen arkea. Tänä kesänä Ilosaaren uimaranta on ollut jo useasti suljettuna korkeiden kolibakteeripitoisuuksien vuoksi. Mikä saa ihmisen näin likaamaan ympäristöään? Se on se sama välinpitämättömyys muista, joka tekee ihmisistä niin laiskoja, ettei kävellessä viitsitä poiketa kymmentä metriä pudottamaan roskia astiaan vaan heitetään ne pitkin maita.
Itse kukin voi mielessään miettiä mikä on viisasta ja vanhurskasta käyttäytymistä suhteessa luontoon. Kaikissa näissä asioissa pätee Jeesuksen toteamus siitä, että joka on vähimmässä väärä on paljossakin väärä. Takana ovat arvot, jotka ohjaavat käyttäytymistämme.
Meidät on kutsuttu maailmasta Jumalan kansaksi mutta meidät on myös lähetetty maailmaan julistamaan Jumalan vanhurskautta. Meidät on lähetetty maailmaan tekemään viisaita päätöksiä. Tähän Jumalan kutsuun me vastaamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…