Joukossa on tilaa monenlaisille oppilaille
Jeesuksen seurassa oli tilaa monenlaisille opetuslapsille. Pietarin jokainen muistaa. Johannesta pidettiin Jumalan rakkauden apostolina. Juudas oli petturi ja Tuomas epäilijä. Viime mainittu on tänään evankeliumin keskushahmo.
Luonteeltaan Tuomas oli nopea ja suoraviivainen. Kun Jeesus kertoi menevänsä Isän kotiin ja kutsuvansa sinne seuraajansa, Tuomas kyseenalaisti koko hankkeen. ”Emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Hän ei oivaltanut, että Jeesus tarkoitti tiellä suostumista kärsimykseen. Ristin tielle Jeesus oli lähdössä, ja mukaan hän kutsui seuraajansa.
Sama epäluuloisuus ilmeni pääsäisen jälkeen, kun Jeesus ilmestyi oppilaille. Tuomas oli poissa eikä muiden todistus riittänyt hänelle. Tuomas vaati enemmän. ”En usko. Jos en itse näe… ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
Mitä ajattelet näistä Tuomaan sanoista? Ehkäpä epäilyn vuoksi Tuomas tuntuu tutulta. Hänen seurassaan on ikään kuin helppo hengittää. On lupa kysellä ja olla epävarma. Saa etsiä tietä ja tulla sille vedetyksi – ei niinkään valita tietä ja lähteä kulkemaan määrätietoisin askelin.
Usko on lahja Jumalalta
Tuomas on esimerkki siitä, mitä usko on. Kirkon perinteessä uskoa kutsutaan toivon ja rakkauden tavoin jumalalliseksi hyveeksi. Tämä tarkoittaa, että uskon alkuperä on Jumalassa. Jumala on synnyttää uskon Pyhän Hengen voimalla. Usko myös suuntautuu Jumalaan. Voisimme sanoa yksinkertaisesti, että usko on Jumalan lahja armosta.
Miten sitten usko voi syntyä? Päivän evankeliumi liittää uskon Jeesuksen läsnäoloon. Hän kohtaa oppilaansa hienovaraisesti ja heitä kunnioittaen. Aluksi hän karkottaa oppilaidensa pelon ja sanoo: ”Rauha teille!” Kun oppilaat näkevät ristiinnaulitsemisen jäljet, he tunnistavat tulijan. He uskovat, koska näkevät. Samassa ilo valtaa heidät.
Usko siis syntyy silloin, kun Jeesus Kristus lähestyy meitä. Samoin todistaa Tuomas: hänen oli mahdotonta uskoa, koska hän ei päässyt kokemaan Jeesuksen läsnäoloa. Tämä tarkoittaa, että yksikään ihminen ei voi puristaa itsestään uskoa. Uskoa ei valita eikä oteta haltuun – se on ja pysyy Jumalan lahjana. Ihmisen osaksi jää se, minkä lapsestaan hätääntynyt isä kerran sanoi Jeesukselle: ”minä uskon, auta minua epäuskossani” (Mk. 9:24).
Tuomas lohduttaa
Tuomas on meille esimerkki epäilevästä uskosta ja Jumalan voimasta. Hän kuunteli viikon ajan toisten oppilaiden kertomusta Jeesuksen ilmestymisestä vakuuttumatta kuulemastaan. Tuomas ei silti jättänyt muita oppilaita eikä muuttunut vihamieliseksi heitä kohtaan. Tuomaasta ei olekaan niiden esikuvaksi, jotka epäilyn vuoksi haluavat muuttaa uskon ja kirkon omien toiveidensa mukaiseksi ja sitten eroavat, kun näin ei käy. Epäilevänäkin hän pyrki totuuteen.
Raamatusta huomaamme, että Tuomas näyttää olleen erityisellä tavalla Mestarin mielessä. Nimittäin, kun Jeesus seuraavan kerran tuli oppilaidensa luokse, hän tahtoi erityisesti kohdata Tuomaan. ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!”
Jeesuksen tapa kohdata Tuomaan epäily on avoin ja suora ja meille hyvä esikuva. Hän käy rohkeasti asiaan ja silti kunnioittaa epäilevää ihmistä. Jeesus ikään kuin sanoo Tuomaalle: ”puhutaan siitä, mitä sinä olet miettinyt kuluneen viikon ajan”. Raamattu ei kerro, pistikö Tuomas sormensa naulan jälkiin ja kyljen haavaan. Joka tapauksessa hän tunnisti ristiinnaulitun Kristuksen. Epäilijä oli valmis muuttamaan kantansa ja myös sen tunnustamaan. ”Minun Herrani ja Jumalani!”, hän sanoi. Näillä sanoilla hän ilmaisi oman pienuutensa ja Herransa suuruuden. Sitä on usko.
Usko johdatti tielle
Miten ylösnousseen kohtaaminen vaikutti Tuomaan elämään? Muiden apostolien tavoin hän lähti kulkemaan ristin tietä. Hän julisti evankeliumia ja piirsi kuulijoilleen kuvaa ylösnousseesta Kristuksesta. Tuomaan todistus ”minun Herrani ja Jumalani” vakuutti monet. Heissä syntyi usko Kristukseen, syntien anteeksi antajaan ja elämän uudistajaan. Perimätieto kertoo, että Tuomas vaelsi tietä itään, aina Parthiaan, Kaspianmeren kaakkoispuoliselle alueelle asti. Häntä kutsutaan myös ”Intian apostoliksi”. Arvellaan, että sinne varhain syntynyt kristittyjen yhteisö olisi Tuomaan työn vaikutusta.
Usko Kristukseen on synnyttänyt seurakunnan myös tänne Pietarsaareen. Jo 50 vuoden ajan joka sunnuntai kaupungin suomenkieliset asukkaat ovat voineet kuulla evankeliumin ja tunnustaa uskonsa omalla äidinkielellä. Sillä on merkitystä, koska ihmiselämän syvimmät ja herkimmät asiat ilmaistaan omalla kielellä. Yhteisen kielen avulla voidaan jakaa sydämessä oleva ja kokea, että tulen kuulluksi ja ymmärretyksi. Pietarsaaren suomalainen seurakunta on yhdistänyt kaupungin suomenkielistä väestöä.
Miltä sitten seurakunnan tulevaisuus näyttää?
Muutoksista huolimatta kirkon tehtävä pysyy samana. Evankeliumia on julistettava rohkeasti, epäröimättä, vaikka moni kyseenalaistaa sen eikä ole valmis kohtaamaan Kristusta Tuomaan tavoin. Evankeliumi tarvitaan, jotta usko Kristukseen voisi syntyä, jotta ihmisen toivo säilyisi elämän koettelemuksissa ja jotta ihmisten mielissä olisi halua huolehtia apua tarvitsevista lähimmäisistä. Evankeliumia julistetaan, jotta voisimme uskoa, toivoa ja rakastaa.
Yhtä tärkeää on muistaa, että uskon merkitys sanoitetaan vasten kuulijoiden elämäntilanteita. Ne vaihtelevat. Jeesuskin otti huomioon Tuomaan epäilykset. Hän oli oppinut tuntemaan oppilaansa vuosien saatossa. Sama suora, avoin ja kuulijan huomioonottava tapa kertoa uskosta meidänkin tulisi opetella seurakunnassa.
Tämä tarkoittaa asettumista ihmisen rinnalle, taitoa kuulla häntä ja rohkeutta kohdata hänen kysymyksensä. Jos meillä on kuulevaa herkkyyttä ja sanoma Kristuksesta, pietarsaarelaisten sydämissä voi tapahtua uskon ihme. Silloin monet tässä kaupungissa huomaavat ylösnousseen Jeesuksen ja sanovat Tuomaan tavoin: ”minun Herrani ja Jumalani”. Aamen.