Jo Vanhan testamentin aikaa käärmettä pelättiin ja inhottiin. Niinpä siitä tehtiin inhottavan asian ilmentymä. Käärmeestä tuli kiusaaja, mistä tittelistä se on ollut pääsemättömissä.
Pohjoisessa kotimaassamme suden osa muistuttaa luomiskertomuksen käärmeen osaa. Sudessa ei ole nähty mitään hyvää. Susi on ollut hukkapala, josta on pitänyt vain päästä eroon. Susihukasta on käärmeen tavoin kerrottu ikäviä tarinoita, kuten vaikkapa kertomukset Punahilkasta ja Aku Ankan Sepe-sudesta.
Pahan ja ikävän käsitteleminen tarinoiden, kertomusten ja karikatyyristen hahmojen kautta on ollut ikiaikainen tapa käsitellä sitä, mille ei ole löytynyt selittäviä sanoja. Käärme ja susi ovat luonnostaan tulleet kertojan avuksi.
Kertomukset ovat olleet ikiaikainen tapa kohdata selittämätön paha, joka kiusaa ihmisitä. Kertomalla kertomuksia on selvitty selittämättömän pinteestä. Siksi taide, selittämättömän sanoittaminen jatkuu ja saa uusia muotoja.
Pahan kohtaamisessa on olennaista, että se tehdään tietoisesti. Tiedostamaton inho, pelko, kateus, ylpeys ovat tuhoisia voimia. Se, joka ei tiedosta pelkoaan, tunnista kateuttaan, näe ylpeyttään, on altis ulkoisille vaikutteille, kuten erilaisten ääriliikkeiden lupauksille.
Sodat, kiusaamiset, alistamiset, väkivalta ja muut elämää tuhoavat ilmiöt ovat seurausta siitä, että mielen sisäistä levottomuutta ei ole kuunneltu, saati käsitelty. On tarvittu vain yksi voimakas persoona katteettomine lupauksineen, niin on syntynyt tuhovoima – milloin alueellinen, milloin maailmanlaaja.
Paha on ulkoistettu. Susihukka – siis toinen kansa, väärä heimo, naapuri – on saanut tappotuomion.
Toisen kokeminen uhaksi omalle olemiselle on ihmisyyttä alituisesti vaivaava pelkotila. Jos joku erottaa ihmisen omaksi erityiseksi lajikseen luomakunnassa, niin se on ihmisen kyky tiedostaa se, ettei elämän tarkoitus ole vain saalistamista ja parittelua, kuten parhaaseen lasten TV-katseluaikaan esitettävät luontodokumentit esittävät.
Luomiskertomus ilmaisee ihmisen tehtäväksi myös ja erityisesti viljellä ja varjella luomakuntaa.
Päivän evankeliumissa nostetaan ihmisen kutsumus voimalla esiin. Jeesus paastosi erämaassa 40 vuorokautta vain ja ainoastaan kutsumuksensa terävöittämiseksi. Paaston näennäisesti uuvuttamaa Jeesusta lähestyy kiusaaja näin: kumarra minua, niin saat hallita, muuta kivet leiviksi, niin nälkä lakkaa vaivaamasta, hyppää alas ja anna enkelien hoitaa loput.
Kiusaajan pelin henki oli irrottaa Jeesus kuuntelemasta sisäistä kutsumuksen ääntä. Kiusaajan mielestä tuli vähät välittää muista, kunhan oma etu tulee hoidettua.
Jeesuksesta tuli maailman Vapahtaja siksi, että hän kieltäytyi oman edun yksioikoisesta tavoittelemisesta: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”
Se, joka ei kunnioita elämää eikä kysele sen viljelevää ja varjelevaa tarkoitusta, on tuuliajolla, kiusaajan vietävissä. Vaihtoehdoksi jää nostaa itseään ja painaa toisia. Se on ryöstöviljelyä.
Kiusaajan tarjouksille on vaihtoehto. Vaihtoehto on kuunnella sisäistä ääntä, Jumalan tahtoa. Eikä vain kuunnella, vaan tietoisesti vahvistaa sitä niin, että se ohjaa tekemisiä ja valintoja.
Sisäisen äänen, Jumalan tahdon vahvistaminen, tapahtuu Jumalan ja lähimmäisen edessä. Jumalan edessä saa sanoa kaiken pahan ja mieltä painavan ja pyytää voimaa parannukseen. Lähimmäisen edessä tulee ottaa käyttöön kaikki kauneimmat sanat ja puhtaimmat teot, mitä jaksaa tuottaa, jotta tuo toinen saisi kuulla ja tuntea olevansa merkityksellinen olento.
Elämän tarkoituksen tavoittamiseen tarvitaan vuorovaikutus Jumalan ja lähimmäisen kanssa.
Evankeliumin viesti hukkaperän ja käärmeluolan peloissa olevalle on, että hyvän sanat ja teot vahvistavat sitä, minkä Jumala on luonut elämän tarkoitukseksi. Pahaa ei voi ulkoistaa, ei eristää, ei tuhota. Siitä kaikesta paha vain voimistuu ja kiusaa entistä uhmakkaammin.
Jumalan tapa voittaa paha on tehdä hyvää. Jumalan armon varassa siihen pyrkikäämme.