Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikaisen rintamamiestalo sijaitsee Riihimäellä kuoppaisen tien päässä. Seutu vaikuttaa pysähtyneeltä.

Kahvi alkaa tippua, vaikka ei minun takiani tarvitse.

Haastattelen Martikaista siksi, että hän on tehnyt lukuisia lauluja, joissa viljellään kristillistä kuvastoa. Martikaisen YUP-yhtyeellä on laulu nimeltä Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman? Soolouralle lähtenyt Martikainen jatkoi aiheesta vuonna 2011 kappaleella Niin yksin?

JARKKO MARTIKAINEN syntyi Itä-Saksassa, jossa hänen vanhempansa olivat opiskelemassa. Kun perhe palasi Suomeen, neljävuotias Jarkko puhui saksaa. Suomen kieli piti oppia.

– Minusta tuli lukutoukka. Ennen kouluun menoa olin lukenut toisen maailmansodan historiaa ja Raamattua. Kun ensimmäisellä luokalla opetettiin tavaamista, katsoin ympärilleni, että eivätkö ne osaa lukea.

Martikaisen äiti oli psykiatri. Isä oli ”ruumiinavauspuolella”. Hän oli syöpätutkija. Perhe asui ainakin Helsingissä, Riihimäellä, Polvijärvellä ja Hämeenlinnassa, jossa Martikainen aloitti koulun.

Martikainen kuvaa, että hänen äitinsä oli ”kristillisempi” kuin isä, mutta juhlapyhiä isäkin kunnioitti. Se oli 1970-luvulla maan tapa.

– Radiosta ja televisiosta tuli jumalanpalveluksia. Tämä varmaan vaikutti siihen, että halusin tutkia Raamattua.

Vanhemmat kuuntelivat Bob Dylania, Led Zeppeliniä ja Hectoria. Poika ei näistä innostunut.

– Sitten kuulin radiosta Sex Pistolsia.

Punk iski yhdeksänvuotiaaseen Martikaiseen kuin sata salamaa. Suosikkiyhtyeeksi tuli Terveet Kädet.

– Kun luukutin sitä, isä laittoi toisessa huoneessa King Crimsonia kovemmalle.

Punk tuntui siltä ”kuin juna olisi tulossa päin”.

– Löysin jotakin, mitä olin etsinyt. Vasta 15-vuotiaana aloin itse tehdä musiikkia.

Yhtyeeseen päästäkseen Martikaisen piti osallistua ”koehuutotilaisuuteen”.

– Minulle sanottiin, että ”olet pieni mies, mutta sinulla on paha ääni. Olet bändissä”.

Yhtyeen nimi oli Euthanasia. Se ei ehtinyt toimia pitkään, koska Martikainen lähti Savonlinnan taidelukioon. Siellä syntyi YUP-yhtye, joka teki Martikaisesta tunnetun. Yksi yhtyeen levyistä myi kultaa. YUP toimi 21 vuotta. Jo ennen yhtyeen lopettamista Martikainen aloitti soolouransa.

Sen aikana häneltä ovat ilmestyneet muun muassa levyt Usko, Toivo ja Rakkaus. Viimeisen nimikkokappaleessa on kiinnostava tarina, jossa isä pyytää, että hänen poikansa tappaisi tämän. Kertosäkeistössä lauletaan:

neljäs käsky, viides käsky / ja itsekunnioitus, ja rakkaus / mitä se on se rakkaus

Problemaattinen tilanne. Neljännessä käskyssä sanotaan, että vanhempia pitää kunnioittaa, mutta viidennessä kielletään tappaminen. Idea lauluun tuli inuiittikulttuurista, mutta Martikainen ei ole varma, kuuliko hän tarinan ”unessa vai radiosta”. Kun inuiittivanhus kokee, että hänen elämänsä on valmis, pitäisi vanhimman pojan lävistää hänet kalastusatraimella, Martikainen kertoo.

– Rakkaus-kappale on isäni suosikki. Se vetoaa hänen huumorintajuunsa. Onhan hän avannut ruumiita monta vuosikymmentä.

Itse olen epäilijä, mutta jos jonain päivänä lakkaan epäilemästä, moni ongelmani ratkeaa.

OLEMME JUTTELUN lomassa siirtyneet sisältä pihakeinuun. On kuulas syyspäivä. Puhumme Hitlerin koirasta. Eräässä dokumentissa diktaattori leikkii sen kanssa. Tästä syntyi Koirien taivas -levylle kappale Blondi.

– Minusta näytti siltä, että Hitler rakasti koiraansa. Hitler oli silmissäni täysin paatunut, eikä hänellä ehkä ollut enää sielua. Nämä filminpätkät saivat minut ajattelemaan, että näin ei voinut olla. Ajattelin, miten muut taivaassa suhtautuvat Blondiin, kun kaikki tietävät kenen koira se oli.

Martikainen laulaa myös ihmisten taivaasta. Polte päästä paratiisiin -kappaleessa kerrotaan, että ”pian jossain lännessä päin avattaisiin portit paratiisiin”.

se tieto alkoi poltella niin / – – ja hyvä ele oli, jos porttia suuteli / me hurrattiin, vieraitakin syleiltiin / ja rauhanpiippuja polteltiin / ja poltti pääsy paratiisiin

Martikainen kertoo olevansa ”toiveikas epäilijä”.

– Minua ei ole sillä tavalla kutsuttu nimeltä, miten isossa kirjassa kuvaillaan, mutta monta kertaa olen halunnut uskoa. Olen edelleen toiveikas, Martikainen sanoo ja vaipuu mietteisiinsä.

Palattuaan hän kuvailee, että ”körttipuolella usko on hauskasti maallista”, ja ihminen on riittävän pieni.

– Oman pienuuden tunnustaminen on tärkeää. Netistä voi lukea salaliittohommia, ja sitten saarnata muille. Olisi hyvä, jos tällainen saarnaaja myöntäisi oman pienuutensa toteamalla, että minä nyt vain selasin tosi paljon nettiä ja aloin uskoa näihin väittämiin.

Hän jatkaa kristillisestä toivosta.

– Kaikki he, jotka ovat uskossa, ovat oikeassa uskossa, ja heidän uskonsa tulee vielä lunastumaan niin, että käy juuri niin kuin he uskovat, Martikainen julistaa kuin kunnon profeetta.

– Itse olen epäilijä, mutta jos jonain päivänä lakkaan epäilemästä, moni ongelmani ratkeaa.

Apostoli Tuomashan on tunnettu epäilijä, joka kuitenkin uskoi.

– Siinä juuri on meidän eromme.

ISO KIRJA on Martikaisen mielestä monimutkainen, koska siinä on aineksia, joita käytetään toisia ihmisiä vastaan. Moniin Jeesuksen opetuksiin hän sanoo kyllä yhtyvänsä.

– Jokaisen ihmisen rakastaminen vetoaa minuun. Anteeksi antaminen on viisas teko. Vihan kantaminen huonontaa elämän laatua.

Kaikille kuuluva ihmisarvo on Martikaisen mielestä Raamatun keskeinen viesti. Myös armo puhuttelee häntä. Se on liittynyt Martikaisen elämässä esimerkiksi ihmissuhteiden loppumiseen.

Hän ei ole aina asuttanut taloaan yksin.

– Muistelen sitä hyvää, mitä oli, ja toivon hänelle kaikkea parasta. Toivon ettei hän syyttäisi minua, en minäkään syytä häntä.

Arjen armollisuus on tärkeää. Martikaisella on omien sanojensa mukaan ollut monilla alueilla armottomuutta.

– Vastaan ankariin sanoihin samalla mitalla. Jälkeenpäin tarvitsen armoa.

Kirkko edustaa ”totaalista armoa”. Keskitysleirin komentaja pelastuu, jos hän huutaa Herran nimeä avukseen viisi sekuntia ennen kuolemaansa.

– Osan meistä on vaikea ymmärtää tuota. Minusta on ihana ajatus, että voi saada armon.

Lutherin mukaan armo opitaan tuntemaan oman perimmäisen turmeltuneisuuden ymmärtämisen kautta.

– Sisimmässä on pahojakin asioita, mutta tuossa olen eri mieltä, että kuinka paljon niitä ikäviä asioita on, Martikainen pohtii.

Hän kertoo ystävästään, joka päätyi ”syvän aallonpohjan jälkeen ortodoksiseen uskoon”.

– Hän yritti käännyttää minua. Hän muistutti minua siitä, että Jumala rakastaa minua ja haluaisi minut yhteyteensä. Se oli kaunista.

Martikaisen mukaan armoa tulisi harrastaa kaiken aikaa.

– Ehkä armon voi ymmärtää muutenkin kuin itsensä häpeämisen myötä.

Lutherin mukaan Jumala ”vanhurskauttaa syntisen”, ja kaikki on valmiina ilman ihmisen omaa osuutta.

– Uskomattoman kaunis ajatus.

Ouluhalli oli täynnä porukkaa. Kirjoitin nimmareita varmaan puoli tuntia.

MARTIKAINEN KÄY sisällä. Katselen ympärilleni. Metsikkö, piharakennus ja omenapuita. Martikainen vahvistaa veikkaukseni, että pihassa käy peuroja.

– Ne käyvät syömässä omenoita.

Jatkamme uskovaisten juttuja. Martikainen ajattelee kirkosta ”pelkkää hyvää”. Hän toteaa sen tekevän ”aitoa sielunhoidollista työtä myös mielenterveyspuolella”.

– Minulla on myös hyvät kokemukset kirkkokonserteista, hän jatkaa.

Niitä alkoi tulla ohjelmistoon 2010. Tuolloin Martikainen konsertoi Oulussa huvilateltassa. Keikan jälkeen viiden hengen joukko tuli juttelemaan. Jo varttuneempaa kansaa, Martikainen kuvailee. Joukko kiitteli keikasta ja alkoi ”yskähdellen” esittää asiaansa.

– He pyysivät soittamaan heidänkin festivaaleilleen. Pyysin heitä ottamaan yhteyttä keikkamyyjääni, mutta he sanoivat, ettei se ole niin yksinkertaista.

He jatkoivat, että kun meillä on nämä meidän festivaalit.

No, mitkä festivaalit ne ovat? Martikainen kysyi.

Meillä on nämä herättäjäjuhlat, he sanoivat.

– Esiinnyin siellä, ja se oli ihan uskomatonta. Ouluhalli oli täynnä porukkaa. Kirjoitin nimmareita varmaan puoli tuntia, Martikainen kertoo.

Sen jälkeen keikkamyyjä alkoi saada soittoja seurakunnista.

– Kirkkokeikkoja on kertynyt kymmenittäin, eikä yhtään negatiivista kokemusta ole ilmennyt. Lauluistani monet sopivatkin kirkkoon. Esimerkiksi Jos mulla menisi todella huonosti on tuhlaajapoikatarina.

Laulu syntyi nuoruuden kokemuksesta. Perjantaina oli lähdetty juomaan kaljaa ja sunnuntaina palattu kotiin, ilmoittamatta että siihen saakka oltaisiin poissa.

– Vanhemmat eivät tienneet, missä olen. Isän valittaessa asiasta lähdin pois. Isä tuli perääni pihalle ja sanoi, että jos sinulla alkaa menemään todella huonosti, tämä on ainoa paikka, johon voit aina tulla.

Kun elämä alkoi opettaa, Martikainen ymmärsi, että isä oli oikeassa.

Tämä tapahtui viimeistään Martikaisen ollessa 23-vuotias. Tuolloin hänen kihlattunsa sairastui syöpään ja kuoli alle vuoden kuluttua.

– Kaikki unelmat pyyhittiin pois.

Martikainen oli kihlattunsa rinnalla loppuun asti.

– Olin sivarissa Oulussa ja kaiken vapaa-ajan vietin hänen luonaan. Kivut olivat hirvittäviä ja kuoleman tekeminen ankaraa.

KIHLATUN KUOLTUA Martikainen ei osannut puhua kokemuksestaan.

– Vetäydyin yksinäisyyteen ja raahasin päiviä läpi. Näin unia, jossa hän tuli minua vastaan torilla. Kokemus jätti sellaiset arvet, että masennuin. Ja masennus uusiutuu helposti.

Martikainen ei muista kihlattunsa kuoleman jälkeisestä vuodesta läheskään kaikkea.

– Depressio vei syvälle. Korona-aikanakin masennuin. Se oli mitättömämpi kokemus, mutta riittävä. Joitain vuosia sitten terapeuttini sai minut oivaltamaan, että se on asennekysymys, miten elämäni näen. Sen voi nähdä suurena kiitollisuuden aiheena, tai sitten voin valita keskittyä pettymyksiin.

Martikainen on päättänyt keskittyä kiitollisuuteen. Siitä syntyi hänen viimeisin levynsäkin, Itse tehty elämä (2023).

Tällä hetkellä Martikainen on keikkatauolla. Alkuvuodesta alkaa kiertue. Uusi kirja on työn alla. Jossain kaukana soi sirkkeli.

– On tärkeää tehdä sellaista työtä, josta itse pitää. En tiedä onko tuo sahaaminen pelkkä harraste, mutta elämyksiä se voi tuottaa.

Martikainen kertoo taannoisesta tempauksestaan, jossa hän soitti ystävilleen puheluita.

– Kerroin, että rakastan sinua, että olet hieno ihminen. Ihmiset olivat hämmentyneitä, kun minulla ei ollut muuta asiaa. Minusta on tärkeää kiittää, esimerkiksi laivan siivoojaa.

Kuka?

• Jarkko Martikainen, 54
• lauluntekijä-muusikko
• Harrastan taiteita

Katso video

Jarkko Martikainen laulaa kappaleensa Kaikki me kuolemme pian. Katso video tästä.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä