Poliittinen islam-paneeli suututti Ranskan uskonnolliset johtajat

Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn konservatiinen UMP-puolue järjestää huhtikuussa islamin roolia Ranskassa luotaavan keskustelutilaisuuden. Ensi viikolle kaavailtu keskustelu on herättänyt huolta jo ennakolta, koska sen uskotaan lisäävän sosiaalisia jännitteitä.

Asiasta kertoo muun muassa
The Jewish Chronicle
.

Katolisten, protestanttisten ja ortodoksisten kirkkojen sekä juutalaisten, muslimien ja buddhalaisten johtohahmot julkaisivat keskiviikkona keskustelutilaisuudesta tuomitsevan kannanoton. Uskonnollisten johtajien mukaan keskustelu voisi lisätä hämmennystä jo ennestään hankalana ajankohtana.

Ranskan muslimijohtajien mukaan keskustelu leimaisi Länsi-Euroopan suurinta muslimiväestöä. Ranskassa on arvioitu asuvan ainakin 5 miljoonaa muslimia.

Keskustelu jakaa myös UMP-puoluetta. Sitä on pidetty reaktiona populistisen Kansallisen rintaman suosion nousuun.

Tilaisuutta puolustavien mukaan tarkoituksena on puhua Ranskan maallistuneista perinteistä ja siitä, kuinka hyvin ne sopivat yhteen islamilaisten perinteiden kanssa.

UMP-puolueen puheenjohtaja Jean-Francois Cope lähestyi muslimeja tällä viikolla avoimella kirjeellä, jossa hän vaati selvennystä siihen kuinka koulut, kadut ja liike-elämä säilytetään sekulaareina.

Keskustelu on määrä käydä viikkoa ennen kuin kasvot peittävien huntujen käytön julkisilla paikoilla kieltävä laki astuu Ranskassa voimaan.

Kirkko ja valtio erotettiin Ranskassa virallisesti toisistaan vuonna 1905.

Edellinen artikkeliVihreät: Naimalakko ei ollut vastaisku
Seuraava artikkeliKatolinen kirkko ei hyväksy aborttia edes raiskaustapauksissa

Ei näytettäviä viestejä