Poliisikansanedustaja: Seksirikollisen ilmiantaja voi auttaa kymmeniä ja satoja nuoria


Helsingin Sanomat
kirjoitti tänään, että aikuiset tekevät entistä useammin seksiehdotuksia alaikäisille julkisilla paikoilla. Poliisikansanedustaja Kari Tolvanen (kok) tietää, että ehdottelijoilla on usein jopa kymmeniä tai satoja uhreja. He ovat taparikollisia.

Tolvanen onkin sitä mieltä, että jos joutuu tällaisen seksiehdotuksen uhriksi, pitäisi ehdottomasti ilmoittaa asiasta virkavallalle. Ilmoituksella voi helpottaa tai pelastaa monen nuoren elämän.

– Yhdestä ilmiannosta saattaa päästä sarjarikollisen jäljelle. Sillä voi auttaa, etteivät monet joudu uhriksi. Lisäksi sillä voi auttaa myös niitä, jotka ovat jo jääneet uhriksi, jos hei eivät ole kertoneet asiasta esimerkiksi vanhemmilleen. Kertomisen kynnys on todella iso.

Kari Tolvanen kertoo, miten seksiehdotukset olivat arkipäivää jo silloin, kun hän toimi poliisin töissä.

– 5-10 vuotta sitten niitä tehtiin sekä pojille että tytöille molemmille. Ehkä ne ovat voineet lisääntyäkin. Luulen, että ne tulevat myös herkemmin pintaan, koska nuoret ovat valveentuneempia kertomaan ehdotuksista.

Tolvasen mukaan seksiehdotusten tekijöistä ylivoimainen valtaosa, miltei 100 prosenttia on miehiä, mutta joukossa on myös yksittäisiä naisia. Uhreina on niin tyttöjä kuin poikia.

– Ei se mene pelkästään niin, että miehet metsästävät tyttöjä vaan uhreina on myös poikia. Poikien kynnys kertoa siitä, että mies on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen, on tosi iso. Kun tutkijat joskus poliisissa menivät kertomaan vanhemmille, että heidän lastaan on käytetty seksuaalisesti hyväksi, pojat saattoivat viimeiseen asti kiistää, mutta joissain tapauksissa meillä oli jopa valokuvia asiasta.

– On tärkeä, että uhreja voidaan auttaa. Jos ei ehdottelijasta kerro, uhreille saattaa seurata elinkautinen. Uhria voidaan kuitenkin auttaa, jos rikos tulee ammattilaisten tietoon. Jos se on vaan omassa tiedossa, toipuminen on erittäin hankalaa.

Tolvanen toteaa myös, että niinkin voi käydä, että poika joutuu naisen hyväksikäyttämäksi, mutta ei edes itse tajua joutuneensa uhriksi.

Jos nuori kohtaa ehdottelijan, Tolvasen mielestä tästä voi ottaa kuvan.

– Jos kuvaamisen pystyy vaivihkaa tekemään, ilman muuta.

Voiko rikollisen kuvaaminen olla nuorelle vaarallista?

– On siinä vaara, mutta julkisilla paikalla epäilisin, että he eivät käsiksi käy. He ovat kuitenkin aika pelokkaita, – jos kuvaaminen käy suhteellisen salaa, siitä vaan. Sen jälkeen soitto 112:een, jos on mahdollista saada poliisipartio paikalle ja tekijä kiinni. Totta kai oma turvallisuus tässäkin asiassa on se ykkösjuttu.

Tolvasen mielestä seksiehdotusten tekemiset julkisilla paikoilla on kriminalisoitu kattavasti lainsäädännössä.

– Nettimaailmassa voisi tehostaa lainsäädäntöä. Esimerkiksi jos siellä jollekin nuorelle tehdään ehdotuksia, pitäisi saada enemmän seurantatietoja ja televalvontatietoja ehdottelijoista ja heidän lähipiiristään.

Ylipäänsä Tolvanen kiristäisi lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista annettavia rangaistuksia. Rikolliset jatkavat monesti vankilasta päästyään toimintaansa. Toisaalta vankiloissa on myös Stop-ohjelma seksuaalirikollisille.

– Se no osoittautunut suhteellisen tehokkaaksi ja sitä pitäisi saada laajennettua.

Kaiken tämän lisäksi Tolvanen painottaa nuorten kouluttamisen ja valistamisen tärkeyttä.

Edellinen artikkeliKirkastusjuhlat kasvatti kävijämääräänsä
Seuraava artikkeliIhmeiden aika -tapahtuma tiedottaa ihmeparanemisista

Ei näytettäviä viestejä