Syyskuussa Lolland-Falsterin hiippakunnan piispaksi vihitty Marianne Gaarden on Tanskan kirkon uusin piispa. Kuva: Lolland-Falsterin hiippakunta.
Naisten mahdollisuudet nousta piispoiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ovat herättäneet runsaasti keskustelua sen jälkeen, kun Teemu Laajasalo valittiin elokuussa Helsingin hiippakunnan johtoon.
Kotimaa selvitti, mikä on piispojen sukupuolijakauma tällä hetkellä muiden Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa. Pohjoismaisissa sisarkirkoissa piispainkokoukset tasa-arvoistuvat: Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin piispakunnissa on vuonna 2017 naisia enemmän kuin koskaan ennen.
Mikään ei tullut ilmaiseksi. Ruotsissa ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi vuonna 1960, mutta ensimmäinen piispanvihkimys oli vasta 1997.
Länsinaapurimme Ruotsi sai ensimmäisen naispuolisen piispan vuonna 1997, kun Christina Odenberg vihittiin Lundin hiippakunnan piispaksi. Vihkimyksessä avusti silloinen Uppsalan tuomiorovasti, nykyinen Härnösandin emeritapiispa Tuulikki Koivunen Bylund.
– Itkin ilosta, suomalaissyntyinen Koivunen Bylund muistelee tapahtumaa.
– Mikään tällainen ei tullut ilmaiseksi. Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi vuonna 1960, mutta ensimmäinen piispanvihkimys oli vasta 1997. Se on vaatinut paljon työtä, vaivaa ja rukousta.
Koivunen Bylund muistuttaa, että Ruotsin tilannettakaan ei voi kuvata tasapuoliseksi. Tällä hetkellä maan neljästätoista piispasta naisia on kolme. Sukupuolikysymys nousee emeritapiispan mukaan edelleen esille piispanvaaleissa.
Tänä syksynä Ruotsissa puhuttaa Göteborgin hiippakunnan piispanvaali, jonka ennakkosuosikeiksi ovat nousseet naisehdokkaat. Koivunen Bylund arvioi Göteborgin kuuluvan Ruotsin kirkon konservatiivisimpiin hiippakuntiin. Hänen mukaansa joihinkin hiippakuntiin naispiispaa ei ole odotettavissa vielä vuosiin. Toisaalta Lundin, Tukholman ja Härnösandin hiippakunnissa ensimmäistä naispuolista piispaa on seurannut toinen naispuolinen piispa.
– Tuntuu helpottavalta, ettei ole munannut naisten mainetta, Koivunen Bylund sanoo.
Hänen jäätyään eläkkeelle vuonna 2014 Härnösandiin valittiin piispaksi Eva Nordung Byström.
{kuva_46389058-1dd0-4eaa-8c25-cd143a9220db}
Grafiikka: Timo Saarinen. Pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen piispat sukupuolittain eriteltyinä. Tilanne lokakuun alussa 2017.
Lundin hiippakunnassa tehtiin historiaa toisen kerran vuonna 2013, kun Antje Jackelén valittiin Ruotsin kirkon ensimmäiseksi naispuoliseksi arkkipiispaksi. Vaali ratkesi jo ensimmäisellä kierroksella, jolla Jackelén sai yli 55 prosenttia äänistä. Hänestä tuli arkkipiispa kesäkuussa 2014.
Tuulikki Koivunen Bylundin mukaan kirkon työntekijät kannattavat Jackelénia laajalti. Arkkipiispa on kuitenkin joutunut myös naispappeuden vastustajien silmätikuksi.
– Hänestä liikkuu verkossa perättömiä huhuja ja hän saa vihapostia. Ei Ruotsikaan ole mikään taivaan valtakunta näissä asioissa.
Koivunen Bylundin mukaan väitteet siitä, ettei piispakunnan sukupuolijakaumalla olisi väliä, ovat tyhjää puhetta.
– Miehet eivät koskaan pysty tuomaan esille samaa näkökulmaa kuin naiset. On aivan selvää, että johtajiksi on saatava kummankin sukupuolen edustajia.
Norjan uusinta naispuolista piispaa Kari Veitebergia on jo ehditty verrata paavi Franciscukseen. Veitebergin toivotaan lisäävän kirkon avoimuutta.
Norjassa on ollut naispuolisia piispoja vuodesta 1993, jolloin Rosemarie Köhn vihittiin Hamarin hiippakunnan piispaksi. Nyt Norjan kirkon kahdestatoista piispasta viisi on naisia ja seitsemän miehiä.
Marraskuussa Norjan kirkon piispanvirat jakautuvat tasan, kun Oslon hiippakuntaan vihitään naispuolinen Kari Veiteberg. 56-vuotiasta Veitebergiä on jo ehditty verrata paavi Franciscukseen. Sekä paavi että Norjan kirkon kaupunkilähetyksessä toiminut Veiteberg ovat puhuneet köyhien ja syrjäytettyjen puolesta.
– Kari Veitebergin valinta voi olla alku uudelle johtamisen tavalle Norjan kirkossa, Oslon tuomiokirkon johtava pappi Elisabeth Thorsen arveli norjalaiselle Vårt Land -lehdelle valinnan varmistuttua.
Thorsen uskoo, että karismaattisen Veitebergin valinta nostaa kirkon profiilia yhteiskunnassa. Oslon piispalla on näkyvä rooli Norjassa, ja Veitebergin toivotaan lisäävän kirkon avoimuutta.
Norjan kirkossa ei puhuta arkkipiispoista samalla tavalla kuin Suomessa tai Ruotsissa. Piispainkokouksella on kuitenkin johtava piispa, preses, joka toimii Trondheimissa. Perinteisesti virkaa on hoitanut yksi piispoista oman virkansa ohella, mutta vuodesta 2011 kirkkoa on palvellut pysyvästi johtava piispa, jolla ei ole omaa hiippakuntaa. Ensimmäisenä pysyvään virkaan valittiin Helga Haugland Byfuglien.
Miehet eivät koskaan pysty tuomaan esille samaa näkökulmaa kuin naiset. On aivan selvää, että johtajiksi on saatava kummankin sukupuolen edustajia.
Tanskan kansankirkossa naiset pääsivät papinvirkaan jo vuonna 1948. Ensimmäinen naispuolinen piispa vihittiin 1995, ja nykyään yhdestätoista piispasta naisia on viisi. Tanskassa sijaitsee myös Pohjoismaiden läntisin piispanistuin: Grönlannissa Nuukin tuomiokirkossa piispanistuimella istuu Sofie Petersen. Grönlantilaissyntyinen inuiitti on piispana johtanut hengellisten tekstien ja virsikirjojen kääntämistä grönlannin kielelle. Grönlannin hiippakunta on lähes autonomisessa asemassa ja muistuttaa siten vuonna 2007 omaksi kirkokseen itsenäistynyttä Färsaarten hiippakuntaa.
Tanskan piispoista uusin on Marianne Gaarden, joka vihittiin syyskuussa Lolland- Falsterin piispaksi.
Tanskassa luterilaiseen valtionkirkkoon kuuluu 76 prosenttia kansalaisista. Gaardenin mukaan kirkko koetaan edelleen merkitykselliseksi, vaikka yhteiskunta on maallistunut. Gaarden pitää syynä seurakuntien toimintaa. Ne tarjoavat muun muassa sururyhmiä ja suosittuja kirkkomuskareita, joissa vauvat tulevat vanhempineen kirkkoon. Esimerkki kertoo Gaardenin mukaan siitä, että naisten panos merkityksellisen kirkkosuhteen luomiseen on suuri.
– En voi kuvitella, että meillä olisi samanlaista toimintaa, jos kirkkoa pyörittäisivät miehet.
Islannin kansalliskirkko poikkeaa pienuudellaan muista pohjoismaisista luterilaisista kirkoista. Pienen maan kansalliskirkossa on vain yksi hiippakunta, jota johtaa Islannin piispa. Vuonna 2012 virkaan vihittiin ensimmäinen nainen Agnes M. Sigurðardóttir. Piispaa tukee kaksi apupiispaa, joilla ei ole omaa hiippakuntaa. Tällä hetkellä apupiispat ovat Solveig Lára Guðmundsdóttir ja Kristján Valur Ingólfsson.
Virkaanastujaissaarnassaan Sigurðardóttir muistutti, että kristittyjen palvelutehtävä on annettu jokaiselle kirkon jäsenelle.
– Meidän täytyy välittää sitä sanomaa ja elää myös itse sen mukaisesti.
***
Tanskan uusimman piispan ei tarvitse enää kamppailla
Kun Marianne Gaardenia, 53, pyydettiin ehdokkaaksi Lolland-Falsterin hiippakunnan piispanvaaliin, hän ei ensin tiennyt, mitä vastata.
Nuorena hän ei ajatellut päätyvänsä papiksi – piispuudesta puhumattakaan. Tapakirkollisen perheen lapsi haaveili taiteilijan urasta. Teologian opinnot veivät Gaardenin kuitenkin mennessään. Vuonna 2004 hänestä tuli pappi.
Seurakuntatöiden lomassa Gaarden tutki ja opetti homiletiikkaa sekä Tanskassa että ulkomailla. Viime vuodet hän on jatkokouluttanut pappeja Helsingørin suuressa hiippakunnassa.
Lopulta Gaarden päätti suostua piispanvaaliin Tanskan pienimpään hiippakuntaan, joka kattaa kaksi Sjellannin eteläpuolella sijaitsevaa saarta.
– Ajattelin, että miksi ei, jos Jumala haluaa minut siihen kutsua.
Nyt Tanskan kirkon tuorein piispa tutustuu uuteen työkenttäänsä.
Ero Helsingøriin on melkoinen. Haastattelupäivää edeltävän päivän jumalanpalveluksessa Gaardenin kanssa kirkonpenkissä istui 15 ihmistä, kymmenesosa pienen seurakunnan jäsenistöstä.
– Hiippakuntaa leimaa väen vanheneminen, kun nuoret muuttavat pois saarilta kaupunkeihin. Asukkaat ja resurssit vähenevät. Samaan aikaan seurakuntalaiset ovat sitoutuneita ja innostuneita, Gaarden kertoo.
Gaarden on hiippakuntansa ensimmäinen naispuolinen piispa. Vaikka hänen valintansa nousi lehtien sivuille, yleisesti ottaen naisten piispuus ei Gaardenin mukaan herätä Tanskassa suuria tunteita. Teologian opiskelijoiden ja pappien enemmistö on naisia, ja Gaardenin mukaan tasa-arvosta pitääkin entistä enemmän puhua miesten näkökulmasta.
– Tämä on toki luksusta. Naisten asema on vaatinut paljon kamppailua. Minun ei enää tarvitse kamppailla.