Helsingin Kallion seurakuntakodissa keskusteltiin keskiviikkoiltana, miten homoseksuaalisen identiteetin ja uskon yhdistäminen voi olla vaikeaa. Tilaisuus oli osa Helsinki Pride 2011 -viikon ohjelmaa, ja sen järjesti Malkus, joka on Helsingin seudun Setan elämänkatsomuksellinen ryhmä.
Alustajina keskustelussa olivat pastori Samuli Korkalainen (kuvassa vasemmalla), perhe- ja pariterapeutti Jussi Nissinen ja maallikkoedustajaksi itsensä nimeävä Johanna Kallio.
Tilaisuudessa päädyttiin pohtimaan, miten keskustelu kirkon suhteesta homoseksuaalisuuteen on ajautunut umpikujaan, ja miten sitä voisi kehittää uuteen suuntaan.
– Raamattuargumentit on käytetty loppuun, niitä toistellaan puolesta ja vastaan, ja sekä homoseksuaalisuuden salliva että kieltävä tulkinta on perusteltavissa. Näistä tulkinnoista olisi aika siirtyä keskustelemaan erilaisista jumalakuvista. Konservatiivit vaikuttavat näkevän Jumalan kontrolloivana, joka jaottelee teot karkeasti oikeiksi ja vääriksi, ja liberaalien Jumala puolestaan näyttäytyy ihmisestä yksilönä kiinnostuneena, joka arvioi tekoja ihmisen yksilöllisestä tilanteesta käsin. Nämä yhteen sovittamattomat jumalakuvat tekevät seksuaalisesta suuntautumisesta ongelman, ei Raamattu, Korkalainen totesi.
Keskusteluun toivotaan nykyistä analyyttisempää otetta
Yleisöpuheenvuoroissa ilmaistiin turhautumista kirkon paikallaan junnaavaan keskusteluun. Sananvapaudesta ja suvaitsevaisuudesta nähtiin tulleen keinoja, joilla oikeutetaan loukkaava puhe lähimmäisestä. Yleisö peräänkuulutti suvaitsevaisuuden sijasta kunnioitusta, joka näkyisi myös puheessa.
Homokeskusteluun haluttiin nykyistä analyyttisempää otetta, vallankäytön keinojen purkamista. Esimerkiksi Älä alistu! -kampanja nähtiin vallankäytön keinona, jossa nuoret valjastettiin ajamaan kirkkoa repivää asiaa – onko tällainen vallankäyttö hyväksi keskustelulle ja asiallista kirkkopolitikointia, kysyttiin.
Nissinen korosti, että homoidentiteetin kanssa kasvaminen tuomitsevassa ympäristössä on erityisen vaikeaa ja johtaa helposti puolittaiseen itsensä toteuttamiseen.
– Homoseksuaalisuuden ollessa rikos ja sairaus 60-luvulla sitä toteutettiin seksisuhteissa puistoissa, vessoissa ja kellarikapakoissa. Oli mahdotonta yhdistää seksi ja rakkaus, koska ei voinut avoimesti olla homoseksuaali. Edelleen monelle uskovalle seksi on rakkauden ilmaisukeino, mutta ympäristön tuomitsevuuden takia he eivät voi yhdistää näitä kahta ja päätyvät pelkkiin seksisuhteisiin, vaikka haluaisivat kokonaisvaltaisemman rakkaussuhteen.
Uskonnollisuus saatetaan hylätä
Samoin Nissinen totesi, että ankarasti tuomitseva uskonyhteisö tekee hallaa yksilön uskolle, sillä uskonkäsitys ja jumalakuva syntyvät pitkälti yhteisön parissa, ja jos oma identiteetti ja jumalakuva ovat suuressa ristiriidassa toistensa kanssa, ihminen saattaa hylätä uskonnollisuutensa. Uskonnollisessa yhteisössä kasvaneelle ihmiselle luopuminen on usein rankkaa ja hajottavaa.
– Useat homot joutuvat valitsemaan uskon ja rakkauden välillä. Rakkaussuhteessa ihminen tulee nähdyksi ja hyväksytyksi kokonaisena, siksi rakkauden valitseminen on yleistä, Nissinen sanoi.
Korkalainen kommentoi, että Jumalan edessä pitäisi pystyä näkymään kokonaisena ja tulla hyväksytyksi.
– Miksi suomalainen jumalakuva usein on sellainen, että tämä ei toteudu? hän kysyi.