Heinäkuun alkupuolella Kaleva-lehden sivuilla on käyty kipakkaa sananvaihtoa vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon suhteesta. Pirkkalan kirkkoherra Tuomo Törmänen kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan, kuinka ”Suviseurojen seurapuheet sen jälleen kerran todistavat. Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksen mukaan vanhoillislestadiolaiset muodostavat ainoan oikean Jumalan valtakunnan ja ainoan oikean uskovien joukon.” Törmänen jatkaa todeten, että herätysliikkeen virallisen ”opetuksen mukaan pelastusta ei ole herätysliikkeen ulkopuolella”.

Törmäsen mukaan herätysliikkeen opetuksen tulkinta vaatii ”kremlologian” ymmärtämistä. Kremlologialla viitataan historiallisessa kontekstissa Neuvostoliiton johdon usein monitulkintaisten puheiden tulkitsemiseen. Erityisen huolissaan Törmänen on vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon pelastuskäsitysten ristiriitaisuudesta: ”Onko Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa pelastusta ja syntien anteeksiantamusta? Onko papin synninpäästö pätevä herätysliiketaustasta riippumatta?” Vaikeita kysymyksiä ei Törmäsen mukaan enää voida vältellä.

Törmänen väläyttää kirjoituksessaan myös vaihtoehtona, että vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen olisi ”kaikista herätysliikkeistä käytännössä helpointa ja vaivattominta irtaantua kirkosta ja perustaa oma kirkkokunta”.

PIAN SAI Törmänen kirjoitukselleen vastineen. Rovaniemen kirkkoherra Ilari Kinnunen kirjoittaa omassa mielipidekirjoituksessaan, kuinka ”vanhoillislestadiolaisten saarna on yleisesti tänä päivänä hyvin sovinnollista”. Liike tahtoo Kinnusen mukaan pitää kiinni raamatullisesta opista, yleiseen mielipiteeseen samaistumatta. Yhteistyötä tehdään Kinnusen mukaan kaikkien kanssa ”niin kauan, kun ei tarvitse toimia omaatuntoaan vastaan”.

Kinnunen vetoaa myös Lutheriin olettaen, että tämän näkökulmasta liike on säilynyt ”hyvin raamatullisella ja luterilaisella perustuksella”. Onko siis juuri tälle liikkeelle ”viisasta näyttää ovea”, Kinnunen pohtii.

Kinnusen mielestä on ”ymmärrettävää, että halutaan pois silmistä liike, joka puhuu vielä synnistä ja herättelee omiatuntoja”. Hän kuitenkin korostaa, että vanhoillislestadiolaisuus ei ole ”lähtenyt osoittamaan muille ovea”.

Lopuksi Kinnunen ehdottaa, että keskustelua käydään, mutta ovea osoittamatta.