Mitä edesmenneistä voi kirjoittaa? Tätä oululainen kirjailija Pirkko Jurvelin on joutunut pohtimaan paljon. Hän on kertonut romaaneissaan lapsuudenperheestään. Kirjoittamiseen on ajanut halu käsitellä tragedioita ja tarjota lukijalle vertaistukea.

Muutama vuosi sitten oululainen kirjailija Pirkko Jurvelin oli kertomassa eräässä tilaisuudessa kirjoittamisesta ja kirjoistaan.

– Usein yleisö haluaa myös tietää, olenko kirjoittamassa uutta teosta. Siksi esitykseni viimeisessä kuvassa sohvalla istui kaksi hymyilevää, vaaleahiuksista naista. Kerroin, että kuva on otettu sinä päivänä, kun tapasin sisareni ensimmäisen kerran. Olin kirjoittamassa aiheesta kirjaa.

Aiemmin lähinnä tietokirjoja julkaissut Jurvelin ryhtyi kirjoittamaan ensimmäistä romaaniaan, kun hänen pikkusiskonsa kuoli. Oli tarve käsitellä siskon elämää kirjoittamalla. Se oli ensimmäinen kerta, kun kirjailija joutui miettimään, mitä edesmenneistä voi kirjoittaa.

– Vanhemmat olivat jo kuolleet. Veljeni totesi vain, että jaa, olet kirjoittanut kirjan. Viimeisintä kirjaa kirjoittaessani ei häntäkään enää ollut.

Jurvelin mietti silti, tekeekö hän oikein julkaistessaan kirjan Terveisiä isälle, jossa kerrotaan sisarpuolesta, joka löytyi vasta eläkeiässä. Toki tarina on puettu romaanin muotoon ja sen henkilöt ovat kuvitteellisia, mutta omakohtainen kokemus kuultaa selkeästi tarinan takaa.

”Ihanaa äiti, että sinulla on sisko”

Veljensä kuoleman jälkeen Pirkko Jurvelin luuli, ettei hänellä ole enää elossa lähisukulaisia. Noin kolme vuotta sitten hän sai sähköpostia tuntemattomalta naiselta. Viestin mukaan heillä oli yhteinen isä.

– Onneksi olin yksin, kun huomasin viestin. Itkin ja aloin siivota. Lopulta uskalsin lukea sähköpostiviestin loppuun, mutta kauan sitä piti sulatella.

– Uskoin kuitenkin täysin mitä luin, sillä viestin lähettäjä tiesi perheestäni paljon, ja tokihan olin selvillä monenlaisista vaiheista vanhempieni avioliiton aikana.

Itkenyt oli sähköpostin lähettäjäkin, sillä häntä oli pelottanut kovasti, miten vastaanottaja asiaan suhtautuu. Häntä oli myös kehotettu olemaan sekoittamatta kenenkään elämää yhteydenotollaan.

Mutta kävi hyvin. Naisista on tullut toisilleen läheisiä.

– Lapsetkin sanoivat, että ihanaa äiti, että sinulla on sisko. Myös muu suku on suhtautunut asiaan positiivisesti.

Toki asiaa auttoi, että uusi sisko oli mukava ja fiksu, opetustehtävistä eläköitynyt. Sisaruksilla oli paljon yhteistä, muutakin kuin yhteinen isä. Myös Jurvelin on tehnyt elämäntyönsä opettajana. Hän erikoistui aikoinaan saksalaiseen ja englantilaiseen filologiaan.

Kohtalona anoreksia

Mutta palataanpa teokseen, joka aikoinaan teki Jurvelinista romaanikirjailijan. Edesmenneen siskon tarina Lapseni kuin nukke ilmestyi kymmenen vuotta sitten. Syömishäiriöstä kertova kirja on aina ajankohtainen ja sitä tilataan Jurvelinilta edelleen.

”Pikkusisko oli hyvin suloinen, kiltti, lahjakas ja kunnianhimoinen.”

Aihe on myös Jurvelinille itselleen kipeä. Halustaan huolimatta hän ei kyennyt siskoaan auttamaan.

– Pikkusisko oli hyvin suloinen, kiltti, lahjakas ja kunnianhimoinen. Hän suri sitä, että kirjoitti ”vain” viisi ällää. Juuri kirjoitusten aikaan hän sairastui anoreksiaan. Hän eli kuusikymppiseksi, mutta ei oikein koskaan toipunut sairaudestaan.

Siskon kuolema oli Jurvelinille shokki. Se sattui ajankohtaan, jolloin hän oli juuri lähdössä vähäksi aikaa asumaan Espanjaan nuorimman tyttärensä kanssa.

– Alussa vieraassa ympäristössä oli paljon opeteltavaa. Se piti minua kasassa. Itkin ja uin. Ajattelin, että työstämällä asioita kirjoittaen saatan selvitä tapahtuneesta.

Jurvelinin lapsuudenperheessä oli tapahtunut ennen pikkusiskon syntymää tragedia toisensa perään.

Kolme veljeä olivat kaikki syntyneet terveinä, mutta kaksi heistä menehtyi jo ennen ensimmäistä ikävuottaan kulkutauteihin, joita ei tuolloin vielä osattu tehokkaasti hoitaa. Kolmas veli sairasti vauvana aivokuumeen, joka jätti jälkensä.

Niinpä nuorimpana syntynyttä pikkusiskoa vaalittiin, ihailtiin ja kannustettiin. Jo pienestä pitäen hän tiedostamattaan tavoitteli täydellisyyttä kaikessa mihin ryhtyi.

Jurvelin pohti kirjoittaessaan, kenen on syy, kun asiat ajautuvat umpikujaan. Mikä on vanhempien rooli lasten kasvattamisessa, mikä sisaren velvollisuus ja vastuu omasta läheisestään? Siskon järkyttävä kohtalo herätti hänen tarinansa kertojassa kysymyksiä, joihin ei aina löytynyt suoria vastauksia.

Pikkusiskon tarinan kertova teos on Jurvelinille hänen kirjoittamistaan kirjoista merkityksellisin.

Kirjassa hän kirjoittaa: ”Haluaisin muistaa hänet suloisena pikkusiskona, joka hurmasi kaikki kauneudellaan ja reippaalla käytöksellään. Muistan hänet kuitenkin sellaisena kuin hän oli viimeiset vuotensa, yksinäisenä, sairaana ihmispoloisena.”

Pohtiessaan kaipausta ja ikävää Dietrich Bonhoeffer on kirjoittanut, että lopulta ihminen ei enää kanna muistojaan mukanaan kuin terävää pistintä, vaan kuin kallisarvoista aarretta. Kirjaa kirjoittaessaan Jurvelin toivoi, että näin olisi hänenkin kohdallaan vielä joskus.

Kirjoitushetkellä häntä kuitenkin lohdutti eniten isä Johanneksen ajatus, jonka hän löysi eräästä kirjekokoelmasta: Raskaiden hetkien kohdatessa on vain yksi lääke – kärsivällisyys, rukous ja itsensä lohduttaminen sillä, että tämä kaikki menee ohi, koska mitään pysyvää ei tässä elämässä ole.

Mannerheim ja muut velipojat

Jurvelinin kauniissa kodissa Oulussa seinältä katselee Suomen marsalkka Mannerheim komeassa kunniamerkein varustetussa kostyymissään.

– Lapsena nähdessäni taulun Torniossa isovanhempieni seinällä luulin, että siinä on toinen minun kuolleista velipojistani.

Ei ollut sotamarsalkka sentään sukua, mutta Jurvelinin isoisä oli kotiseudullaan tunnettu sivistysmies, Tornion Seminaarin rehtori. Koti, uskonto ja isänmaa periytyivät tärkeinä arvoina isoisältä pojantyttärelle.

Pirkko Jurvelin syntyi Torniossa opettajasukuun, myös omat vanhemmat olivat opettajia. Torniossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa ja kokee alueen edelleen kotiseudukseen.

Ensimmäinen kirja syntyi opiskelujen sivutuotteena.

– Tein gradun Lutherista, ja työ oli niin aikaa vievä, että harmitti, että se jää vain yliopiston varastojen uumeniin. Tarjosin aihetta Kirjapajalle. Kustantaja innostui ja pyysi Lutherista toistakin kirjaa.

Näin syntyivät Martti Lutherin ajatuksia miehestä, naisesta ja avioliitosta sekä Martti Lutherin ajatuksia elämästä, ilosta ja onnesta. Jurvelinin näppäimistöltä on syntynyt myös keittokirjoja niin Raamatun ajalta kuin keskiajaltakin.

Etsi hänet käsiisi

Viimeisimmän kirjansa myötä Jurvelin on saanut kuulla tarinoita siitä, miten ihmiset tietävät, että heillä on sisko tai veli jossain, mutta he eivät ole uskaltaneet ottaa yhteyttä.

”Kuka meistä on täysin kokonainen?”

– Kuinka paljon meitä onkaan, joilla on tuntematon verisukulainen jossakin päin Suomea tai maailmaa?

Jurvelin alkoi teosta kirjoittaessaan vähitellen ymmärtää, kuinka raskasta elämä voi olla, jos tietää, että tuolla jossakin on hän, kenen perimää kannan, mutta jota en tunne. Kuka minä olen, ja miksi minä olen juuri tällainen?

– Siskoni kertoi rakentaneensa minuuttaan pala palalta aina sitä mukaa, kun hän oppi lopulta aikuisuudessa tuntemaan oikeaa isäänsä. Se on ollut hidasta työtä, eikä ole varmaa, tuleeko kuvasta koskaan kokonainen. Mutta kuka meistä on täysin kokonainen?

Pirkko Jurvelin on välillä suorastaan tuntenut huonoa omaatuntoa omasta, perusturvallisesta lapsuudestaan, kun hänen siskonsa perheessä asiat ovat olleet monimutkaisempia.

– Olen kuitenkin päättänyt, että saan olla onnellinen ja tyytyväinen omasta elämästäni, sillä minä en ole syypää isäni tekemisiin.

– Julki tullut asia ei ole kuitenkaan isäsuhdettani mitenkään rieponut. Hän ei ollut ehkä aviopuolisona paras mahdollinen, mutta isänä kyllä. Minulle siskon löytyminen on ollut ihana asia, me tulemme hyvin toimeen, ja meillä on hienoja keskusteluja keskenämme.

Vaikka siskoksilla ei ole yhteistä lapsuutta eikä yhteisiä muistoja, niitä on voitu rakentaa puhumalla.

– Olemme katselleet paljon valokuvia ja todenneet, että meillä on jopa samoja kuvia. Isä oli antanut niitä siskolleni. Kävimme yhdessä suvun juurilla Torniossa, missä isä ja isoisä ovat työskennelleet ja eläneet.

Sisko myös luki Jurvelinin romaanin käsikirjoituksen moneen kertaan ja antoi hyväksyntänsä sen sisällölle.

– Älä mene sekoittamaan kenenkään elämää, oli siskolleni sanottu. Minun neuvoni on vastaavassa tilanteessa päinvastainen: etsi hänet käsiisi.

Ilmoita asiavirheestä