Björn Vikström pitää hyvänä, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö tarttui uudenvuodenpuheessaan ajankohtaisiin ja ihmisiä koskettaviin asioihin. Vikströmiä lämmitti erityisesti Niinistön puheessaan esille nostama ahneuden ja itsekkyyden kritiikki.
– Seurakunnat ja kolmas sektori ovat samassa veneessä. Välillä tuntuu siltä, että yleinen ilmapiiri sotii solidaarisuuden ja epäitsekkyyden arvoja vastaan. On todella hyvä, että presidentti nosti nämä esille. Kun miettii presidentin asemaa Suomessa, tämä on arvojohtajuutta, josta kampanjan aikana oli puhe. Hän jatkaa samoilla hyvillä linjoilla kuin edellinenkin presidentti, Vikström sanoo.
Niinistö esitteli puheessaan myös sanan oleskeluyhteiskunta, jossa omat mahdollisuudet jätetään tietoisesti käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän. Vikström löytää ilmiöön yhtäläisyyksiä myös kirkon puolelta.
– Kun kirkossa on ollut taloudellisesti hyvät ajat on voitu palkata väkeä tekemään diakoniatyötä ja kristillistä kasvatusta. Samalla olemme luoneet ilmapiirin, jossa maksetaan kirkollisveroa, että muut tekevät lähimmäisen rakkauteen ja huolenpitoon kuuluvat asiat, jotka oikeastaan kuuluvat meille kaikille. Olemme luoneet systeemin, jossa olemme saaneet olla laiskoja lähimmäisen rakastamisessa. Nyt kun resurssit eivät riitä, olemme ymmällämme. Niukkenevat varat ovat huolestuttava asia, palvelut huononevat, mutta toisaalta voidaan ajatella, että tässä ehkä voi olla hyväkin seuraus, vastuuta toisista ei voi ulkoistaa, Vikström sanoo.
Puheensa päätteeksi Niinistö toivotti toisin kuin edeltäjänsä, presidentti Tarja Halonen, suomalaisille Jumalan siunausta. Björn Vikströmin mukaan paljon julkista huomiota osakseen saanut toivotus oli paikallaan.
– Olen vähän jäävi tässä asiassa. Jos se hänelle tuntuu luontevalta, se on oikein paikallaan. Toivottavasti sitä ei ymmärretä niin, että joku tuntee olevansa tämän toivotuksen ulkopuolella. Se koskettaa kaikkia, ne jotka haluavat ottaa sen vastaan, voivat ottaa sen.
Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen arvoja käsitellyt osa:
”Suomalaiset ovat useissa vertailuissa osoittautuneet luotettavaksi, mutta myös luottavaiseksi kansaksi. Meillä on perinteisesti korkea luottamus toisiimme, yhteisöömme ja yhteiskuntaamme. Sen pohjalla on vankka oikeudentunnon käsitys, että menetellään ja päätetään niin kuin oikein on. Siitä syntynyt yhteiskunnallinen eheys on myös paras kilpailukykyvalttimme.
Eheyden voima on vaikeuksien voittamisen voimaa. Meillä on siitä kokemuksia, paljon nykyistä vaikeammista on selvitty. Onko tämä perisuomalainen hyvä jotenkin muuntumassa? Entäpä jos ratkaisevin rakennemuutos onkin arvojemme rakenteessa?
On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä.
Työ on aina ollut suomalaiselle tärkeä asia, niin toimeentulon lähteenä kuin elämän arvonakin. Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.
Moni pohtii myös sitä, missä Suomessa kulkee yhteiskunnan ja yksilön vastuun raja. Kolmas sektori joutuu yhä pidemmälle sinne, missä yhteiskunnan tulisi olla. Yhteiskunta taas joutuu yhä pidemmälle sinne, missä oman vastuun, perheen tai lähimmäisten tulisi olla. Rajanvedossa ei tärkein saisi unohtua: ihminen ja ihmisarvoinen elämä. Rohkaisen jokaista meistä pohtimaan kohdaltaan, voinko minäkin tehdä jotain, jotta pahoinvointia olisi ympärillämme vähemmän.”
Niinistön puhe kokonaan