Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen kertoi 16.8. julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että ”(u)seimmat meistä toivovat elämän jatkuvan kuoleman jälkeen, mutta näin ei tule tapahtumaan”. Airaksisen uskonvarmuus kumpuaa oletuksesta, jonka mukaan uskontojen selitykset tuonpuoleisesta ja iankaikkisuudesta ovat lohduksi luotuja.

Kotimaa kysyi Tampereen piispa Matti Revolta, mikä on kristillisen perinteen näkökulma Airaksisen väittämiin.

Repo muistuttaa heti alkuun, että tietysti kysymys on ensisijaisesta toivosta eikä tiedosta.

– Mutta minä en ole menettänyt toivoani samalla tavoin kuin professori tuntuu menettäneen. On myös muistettava, että aika moni filosofi on päätynyt ihan toiseen käsitykseen kuin Airaksinen.

Repo pohtii, että kristinusko on jännitteisellä tavalla sekä sydämen että järjen uskonto.

– Iankaikkisuus on yksi sellainen asia, mitä ei pysty järjellisellä päättelyllä todistamaan. Maailmaan jää paljon selittämätöntä, mitä emme pysty tavoittamaan ja osoittamaan.

Esimerkiksi Repo nostaa Airaksisenkin mainitseman tietoisuuden. Mitä se on ja miten se syntyy?

– Jos ihmisen pelkistää vain aivojen ja hermosolujen ja neuronien sähkömagneettiseen liikkeeseen, ihminen laitteistuu. Jos ihmisen koko aivotoiminta on vain sähköä, hän on melko lähellä konetta.

Kristityt kuitenkin uskovat, että ihmisellä on syvempi tehtävä ja merkitys maailmassa.

REPO PAINOTTAA, että kristillinen usko kohdistuu Jumalaan, joka ei ole mitattavissa tai sormella osoitettavissa. Kyse on mysteeristä. Niissä, jotka olettavat uskontojen olevan pelkkää lohtua kuolemanpelon edessä, Repo aistii ymmärtämätöntä uskon kaventamista ja vähättelyä.

– Usko ei synny pelosta vaan rakkaudesta. Se on suuri motivaation ja voiman lähde tavoitella nimenomaan ajallista hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Usko ei käpristä ihmistä odottamaan omaa kuolemaansa vaan yhdistää toisten kanssa rakentamaan parempaa yhteiskuntaa.

Siitä Repo on vakuuttunut, että ihminen kaipaa enemmän kuin pelkän biologisen selitysmallin olemassaololleen.

– Muutenhan kysymys olisi vain geeneistä ja lisääntymisestä. Minun käsitykseni mukaan ihminen kaipaa merkitys ja muunlaistakin jatkuvuutta. Eikä merkityksen kohde synny kaipuusta.

Repoa itseään puhuttelee kuolemanjälkeisessä elämässä nimenomaan ihmisen pienuus ja Jumalan suuruus.

– Olemme osa Jumalan kaiken läpäisevää järkevyyttä myös ajallisina ja rajallisina olentoina. Maailmankaikkeus on valtava ja ihminen häviävän pieni. Silti ihminen on kutsuttu tavoittelemaan tämän kaikkeuden ymmärtämistä. Kunnioitan filosofeja, jotka etsivät totuutta tässä maailmassa.

Repo uskoo, että maailma on Jumalan hyvän tahdon tuotos.

– Me kaikki kykenemme pieneltä osaltamme tavoittamaan jotain kaiken loogisuudesta ja Jumalan hyvyydestä. Ketään ei ole viskattu tänne ihmettelemään yksin tai suremaan omaa katoavaisuuttaan.

Revon mukaan kristitty saa luottaa siihen, että Jumala lähetti poikansa ihmiseksi.

– Ja hän mursi kuoleman vallan. Hän poisti tämän rajoituksen. Se, mitä silloin tapahtui on meille mysteeri. Iankaikkisuus on tuntematonta.

Esimerkkinä tämän mysteerin tavoittelusta Repo mainitsee Pietarin, joka saa Kirkastusvuorella väläyksen iankaikkisuudesta, mutta vain hetkellisesti.

– Kirkastusvuoren kokemus sekä Kristuksen ylösnousseena ilmestyminen vakuuttivat Pietarin siitä, mitä uskova voi kuoleman jälkeen toivoa. Minua kannattelee sama toivo.

Ilmoita asiavirheestä