Piispa Jari Jolkkonen antoi Kuhmon kirkko­herralle huomautuksen – Timo Suutari vihjasi somessa alhaisesta korona­kuolleisuudesta sateen­kaari­liitot kieltäneissä maissa

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen on antanut Kuhmon seurakunnan kirkkoherralle Timo Suutarille huomautuksen virka-asemaan sopimattoman käytöksen johdosta.

Suutari julkaisi omalla Facebook-sivullaan 23.8. tekstin, jossa hän kehotti katsomaan ja tekemään johtopäätöksiä siitä, että Unkarissa ja Puolassa on vähäinen koronakuolleisuus ja että samoissa maissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on kielletty. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat 28.8.

Päivityksen vihjaus siitä, että näillä asioilla olisi yhteys, on synnyttänyt sosiaalisessa mediassa vilkkaan keskustelun.

Piispa Jolkkonen kertoo antaneensa Suutarille huomautuksen sunnuntaina 29.8. Piispalla on mahdollisuus antaa huomautus kirkkoherran esimiehenä ja papiston kaitsijana.

– Kun sain tiedon kirkkoherran kiistanalaisesta Facebook-päivityksestä, pidin sitä moitittavana ja arkijärjen vastaisena. Se loukkaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia lähimmäisiämme. Kehotin kirkkoherraa perumaan tai korjaamaan viestin, Jolkkonen sanoo.

”Kirjoitukseni oli hatusta repäisty kommentti”

Timo Suutari kertoo Kotimaalle poistaneensa mainitun kirjoituksensa Facebookista. Hän pahoittelee tekstiään ja pyytää sitä anteeksi.

– Se kirjoitukseni oli ”hatusta repäisty” kommentti. Pyydän sitä anteeksi, koska ilmassa näyttää nyt olevan äärimmäisten loukkaantumisten aalto, Suutari sanoo.

Hän toivoo, että sosiaalinen media olisi alustana sellainen, että siellä keskusteltaisiin.

– Mutta keskustelu on nykyisin liian lyhyttä, se on sellaista ”eipäs juupas” -tyyppistä keskustelua.

Suutari kertoo saaneensa useasta suunnasta todistusaineistoa, jonka perusteella hänen nopeasti kirjoittamansa väitteet eivät ole todenperäisiä.

– Sikälikin pyydän sitä anteeksi.

”Some ei ole kaitsennasta vapaa vyöhyke”

Jari Jolkkosen mielestä asian jatkotoimet eivät olleet tyydyttäviä, vaikka kirkkoherra poistikin tulkinnanvaraisen päivityksen.

Kainuun Sanomien haastattelussa hän vetosi yksityisajatteluun, mutta papin virassa tällainen perustelu ei ole hyväksyttävä. Lisäksi hän esitti minun antaneen hänelle puhtaat paperit, vaikka nimenomaan olin todennut pitäväni päivitystä moitittavana, Jolkkonen kertoo.

Korjattavaa on Jolkkosen mukaan myös asenteessa.

– Jokaista ihmistä pitää kunnioittaa, rakastaa ja arvostaa, perhemuodosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Monet yritykset ja yhteisöt antavat Jolkkosen mukaan hyvinkin selkeitä someohjeita.

– Mielestäni kirkon some-etiketille on ollut jo pitkään huutava tarve. Lähtökohdan pitäisi olla rohkaiseva: sosiaalinen media palvelee kirkon työtä, ja työntekijöiden kannattaa olla siellä läsnä omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Some ei piispan mukaan kuitenkaan ole mikään kaitsennasta vapaa vyöhyke.

– Virkavelvollisuudet ovat voimassa myös suljetuilla keskustelualustoilla, eikä vetoaminen ”yksityisajatteluun” anna oikeutta puhua esimerkiksi loukkaavasti tai vastoin kirkon uskoa. Kristityn pitäisi olla kristitty myös somessa. Arvelen, että tässä voi olla monella peiliin katsomisen paikka. Tässäkin asiassa parannuksen pitäisi lähteä itsestä ja olla jokapäiväistä, Jari Jolkkonen sanoo.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Piispa Jari Jolkkonen antoi Kuhmon kirkkoherralle huomautuksen – Timo Suutari vihjasi somessa alhaisesta koronakuolleisuudesta sateenkaariliitot kieltäneissä maissa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHenkilökohtaiset DigiYstävät auttavat ikäihmisiä Espoossa – Valtakunnallista diakonian päivää vietetään keskiviikkona 1.9.
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Seura­kunnan metsän­hoidon reseptit eivät ole sen kummallisempia tai pyhempiä kuin metsän­hoidon yleensäkään

Ei näytettäviä viestejä