Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand sanoo, että Luodossa toimivan Risöhällin rukoushuoneyhdistyksen toiminta vaatii selvittämistä. Yhdistys on asettanut kaksi Inkerin kirkon pappisdiakonia palvelemaan pappina rukoushuoneella. Inkerin kirkko vihkii papeiksi miehiä, jotka eivät tunnusta naispappeutta.
Rukoushuoneen tapahtumakalenterin mukaan sunnuntaina 12.4. papeiksi siunattiin Sven Grankulla ja S-E Enkvist. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa rukoushuoneyhdistyksen Youtube-kanavalla.
Lehtitietojen mukaan Grankulla ja Enkvist on vihitty pappisdiakoneiksi venäläisen Inkerin kirkon piispan Ivan Laptevin johtamassa messussa, ja he ovat lisäksi Laptevin alaisuudessa viranhoidossaan.
Åstrandin mukaan menettely on asettanut henkilöt ”outoon tilanteeseen”.
− Toisaalta he sanovat olevansa pappisdiakoneja Inkerin kirkossa ja toisaalta heidät on asetettu ja siunattu papeiksi palvelemaan Risöhällin rukoushuoneseurakuntaa, Åstrand kirjoittaa sähköpostilla Kotimaalle.

Åstrandin mukaan on epäselvää, mitä nämä rukoushuoneseurakunnan nimeämät pastorit ovat suhteessa Inkerin kirkkoon.
− Ei voi järkevästi olla kahta asiaa samanaikaisesti.
Erikseen Åstrand mainitsee, että rukoushuoneyhdistys on menettelyllään muuttanut itsensä rukoushuoneseurakunnaksi.
Risöhällin rukoushuone kuuluu ruotsinkieliseen lestadiolaisyhteisöön (Laestadianernas fridsföreningars förbund, LFF). Lehtitietojen mukaan on yhteisössä runsas tuhat jäsentä. Ruotsinkielisen rannikon seurakunnat kuuluvat Porvoon hiippakuntaan.
Rukoushuoneella on vietetty aikaisemmin messuja harvakseltaan kirkkoherran luvalla. Piispa Åstrand sanoo, että hän ja tuomiokapituli ovat tämän sallineet.
− Toiminnan edellytyksenä on ollut, että se ei ole kilpailevaa toimintaa seurakunnan kanssa ja että seurakunnan kirkkoherra on antanut sille hyväksyntänsä.
− Tällä tavoin kirkkoherra, järjestön omat papit ja Inkerin kirkon pappisdiakonit ovat voineet toimia yhdessä.
Åstrandin mukaan tilanne on nyt muuttunut, koska pappisdiakonit on asetettu rukoushuoneella papin tehtävään. Hän kirjoittaa, että tuomiokapituli selvittää asian vaikutuksia suhteessa rukoushuoneeseen ja myös herätysliikkeen ja seurakuntien välisiin suhteisiin.
Risöhällin rukoushuoneen puheenjohtaja Roy Tupeli sanoo Kotimaalle, että kyse ei ole ollut pappisvihkimyksestä vaan Grankulla ja Enkvist on asetettu palvelemaan rukoushuoneyhteisöä. Hänen kuvailee asiaa väärinkäsitykseksi, josta on tarkoitus keskustella piispa Åstrandin kanssa lähiaikoina.
Juttua on korjattu ja täydennetty 20.4.2026 klo 10.35:
– Poistettu tieto, jonka mukaan rukoushuoneyhteisön nettisivulla ”muistutetaan erikseen, että kaikkia sitoo vaitiolovelvollisuus”. Tapahtumakalenterin ”alla har tystnadsplikt” viittaa messun jälkeen käytäviin keskusteluihin ja sielunhoitoon.
– Lisätty linkki Youtube-tallenteeseen, joka on kuvattu rukoushuoneella 12.4.2026.
– Lisätty Roy Tupelin kommentti.


