Piilosilla

Joukko perheitä oli kokoontunut mökille. Mukana oli myös viisivuotias Anssi. Lapset ryhtyivät piilosille. Kun leikki alkoi kyllästyttää, äidit kantoivat pöytään mehulasit ja kakkutarjottimen.

Yksi mehulasi jäi koskematta. Silloin eräs äideistä huudahti: ”Missä on Anssi?” Kaikki säikähtivät ja säntäsivät etsimään. Haettiin ja huudeltiin, mutta vastausta ei kuulunut. Lopulta yksi isä huomasi kurkistaa saunan kuistin lattialautojen rakoon. Siellä poika makasi sikeässä unessa.

Hänet saatiin hereille ja kiskotuksi ulos. Kolo oli niin ahdas, että hän ei ollut päässyt sieltä takaperin pois ilman apua.

– Miksi kukaan ei löytänyt minua? Anssi nyyhki. Ensin oli tuntunut mukavalta olla niin mahtavassa piilossa, mutta aika kului ja ahtaassa kolossa oli tukalaa. Itkua tuhertaen Anssi oli lopulta nukahtanut. Mutta nyt hän oli löytynyt, ja oli mehukestien aika.

Jeesus kertoi, miten paimen kadotti yhden sadasta lampaastaan. Hän jätti heti ne 99 ja lähti etsimään kadonnutta, kunnes löysi sen. Toisessa vertauksessa nainen kadotti yhden kymmenestä hopearahastaan. Hän lakaisi huoneen tarkasti ja löysi rahan.

Ilo oli molemmilla niin suuri, että he kutsuivat naapurit ja ystävät juhlimaan kadonneen löytymistä.

Raamatun mukaan ihminen voi lampaan ja rahan tavoin joutua kadoksiin omistajaltaan, Jumalalta. Ensin voi tuntua hyvältä, kun saa elää vapaasti oman mielensä mukaan. Mutta jossain vaiheessa vapauden huuma tuottaakin pettymyksen. Olo on kuin orjantappuroihin juuttuneella lampaalla. Alkaa hätähuuto.

Joskus emme edes tiedä olevamme kateissa. Rahakaan ei osannut määkiä apua niin kuin lammas. Siellä se vain makasi pölyn ja lian seassa itsekin tahriintuneena.

Vertauksillaan Jeesus halusi kertoa, miten tärkeitä ja rakkaita me olemme Jumalalle. Jos olemme kadoksissa, hän etsii kunnes löytää. Ja sitten pidetään juhlat. Meidän tehtävämme on suostua löydettäväksi, vastata, kun kuulemme kutsun.

Rukous

Rakas Jeesus, löydä minut, kun eksyn. Pidä minusta huolta joka päivä. Amen

Virsi

525 Suurempi kuin sydämeni

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUusheräykseltä kriittinen julkilausuma Lähetysseuralle
Seuraava artikkeliTwitter-suosio ei yllä kirkossa Facebookin tasolle

Ei näytettäviä viestejä