Pian saadaan ensimmäiset seurakuntaneuvostojen valitsemat kirkkoherrat

Ainakin kolmessa seurakunnassa on meneillään uudentyyppinen kirkkoherran valinta. Perinteisen vaalin sijasta seurakuntaneuvosto tekee ratkaisun uudesta kirkkoherrasta.

Seurakuntaneuvoston suorittamassa kirkkoherranvaalissa ehdokkaita ei aseteta vaalisijoille. Tuomiokapituli antaa lausunnot kaikista kelpoisuusehdot täyttävistä paikan hakijoista, minkä jälkeen seurakuntaneuvosto on vapaa valitsemaan heistä itselleen sopivimman. Ehdokkaita voi olla paljon, eikä heille annettuja ääniä painoteta millään tavalla.

Joensuussa kaksi ehdokasta

Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherran virkaa hakivat Rantakylän seurakunnan ensimmäinen kappalainen Petri Rask ja Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Jari Uimonen.

Paikallisesti jopa epäiltiin, että uusi vaalitapa olisi tyrehdyttänyt kiinnostuksen virkaan.

Karjalaisessa Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin notaarin Marja-Sisko Aalto sanoo, että vähäinen hakijamäärä ei ole nykyaikana poikkeuksellista, vaan kyseessä on yleistyvä suuntaus

– Henkilökohtaisesti yllätyin Joensuun tapauksessa siitä, että kaupungissa, jossa voi opiskella teologiaa yliopistossa, ei haettu virkaan aktiivisemmin, Aalto sanoi lehden haastattelussa.

Seurakuntaneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Petri Karttunen puolestaan sanoi niin ikään Karjalaisessa odottaneensa useamman henkilön hakevan kirkkoherran virkaa.

– Varsinaista hakijaryntäystä en kuitenkaan odottanut. Nyt ollaan ehkä sellaisessa sukupolvien saumassa, jossa nuoret, vasta vähän aikaa sitten valmistuneet papit eivät vielä ole hankkineet kirkkoherran pätevyyttä. Uskon, että kymmenen vuoden päästä hakijatilanne on jo toinen, kun kirkkoherrojen virkoja on auki, Karttunen sanoo.

Tuomiokapituli haastattelee kirkkoherran virkaa hakeneet huhtikuun viimeisenä päivänä ja antaa toukokuussa seurakunnalle lausunnon, jossa todetaan hakijoiden kelpoisuus. Tämän jälkeen valintaprosessi on seurakuntaneuvoston käsissä.

Kuusi ehdokasta Rekolaan

Vantaan Rekolan seurakunnan kirkkoherranvirkaan oli seitsemän hakijaa, joista tuomiokapituli totesi kuusi kelpoisiksi.

Kirkkoheraksi Rekolaan hakevat medialähetysjärjestö Sanansaattajien hallintopalvelujohtaja Timo Lankinen, Hyvinkään seurakunnan kappalainen Laura Maria Latikka, Rekolan seurakunnan kappalainen Marja-Liisa Malmi, Leppävaaran seurakunnan kappalainen Juha-Pekka Rissanen, Rekolan seurakunnan vt. kirkkoherra Juha Ropponen ja pastori Johannes Tikka

Vantaan Laurin mukaan hakijat on tarkoitus esitellä seurakuntalaisille iltatilaisuuksissa 6.5. alkaen. Uusi kirkkoherra on Rekolassa toiveissa saada valittua ennen juhannusta.

Haku uusiksi Johanneksessa

Johannes församlingenin kirkkoherran valinta välillisesti olisi ollut ensimmäinen laatuaan Suomessa, jos asiat olisivat menneet suunnitellusti. Kirkkoherraksi oli yksi hakija, Lappträskin ruotsikielisen seurakunnan kirkkoherra Stina Lindgård, mutta hän veti hakemuksensa pois.

Tuomiokapituli on laittanut viran uudelleen hakuun. Hakuaika päättyy 22.5. Uusi kirkkoherra Johannekseen saataneen alkusyksystä. Valinnan tekee seurakuntaneuvosto.

– En usko hakijaryntäykseen. Ruotsinkielisellä puolella ei hakijoita ole ollut samalla tavalla kuin suomenkielisellä puolella. Lisäksi seurakunnan maine ei ole ollut parhaimmillaan, sanoo vt. kirkkoherra Henrik Andersén ja viittaa paljon julkisuudessakin olleisiin työilmapiiriongelmiin.

Lue myös Välillisessä kirkkoherranvaalissa testataan ihmissuhdetaidot

Edellinen artikkeliKirkkoherra Essessä: Jalovaaran tilaisuuden tapahtumat olivat hengellistä väkivaltaa
Seuraava artikkeliVain viisi edustaja-aloitetta puolessa vuodessa

Ei näytettäviä viestejä