Perisynnin käsite on nykyihmiselle vieras, arvioi dosentti Petri Järveläinen. Hänen mukaansa perisynnin tunnistaminen ja tunnustaminen voisivat synnyttää osaltaan nykyaikana paljon peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä. Järveläinen pohtii ja avaa vaikeaa käsitettä Kotimaa24:n pyynnöstä.
Keskusteluun asia nousi Ruotsin kirkon perisynnittömän kastekaavaehdotuksen vuoksi. Myös osa suomalaisista papeista karsastaa puhetta perisynnistä.
Järveläinen yhdistää kaksi ääripään ihmistä, kun hän avaa perisynnin käsitettä.
– Perisynnin keskeisin muotoilija Augustinus ajatteli, että perisynti periytyy miehen siemennesteen mukana hedelmöityksen hetkellä. Tätä käsitystä kritisoidaan nykyisin ja sitä pidetään vanhanaikaisena. Richard Dawkinsin teoria itsekkäistä geeneistä on nykyään ainoa samanlainen kuin Augustinuksen perisyntioppi.
Perisynnin käsite ei ole semanttisesti selvä nykyihmisille, arvio Järveläinen. Ajatuksen perisynnistä kuvitellaan olevan epätieteellistä tai väärällä tavalla syyllistävää.
– Perisyntiopin ydin on, että ihminen on sellaisen kohtalon alainen, että hänen elämänsä on rampautunutta. Tämä pätee kaikkiin ihmisiin, jotka ovat maailmassa. Onhan lapsella jo syntyessään perintö. Ruotsin prinsessa Estellellä on hurja perintö, vaikka hänellä ei ole kolikon kolikkoa kehdossansa, sanoo Järveläinen.
– Niin monet niistä asioista, joita perinteinen kristillinen sanoma on sanoittanut synniksi, ovat tragiikkaa ja hairahduksia, joihin liittyy viattomuutta ja hyvää tahtoa. Ihmisen kohtalo on olla olemuksellisesti vaurioitunut, ei hän voi väistää itsessään sitä. Tässä yhteydessä perisynti on ymmärrettävä oppi.
Augustinolaisella perisyntiopilla on erilainen asema kristikunnan eri osissa. Vahvasti Augustinuksen perintöön pohjaavassa luterilaisuudessa maailmankuva on erilainen kuin esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa tai brittikristillisyyden värittämässä kulttuurissa.
– Augustinuksen keskeinen kiistakumppani oli Pelagius. Tämä esitti, ettei Jumala vaadi ihmiseltä mitään sellaista, mihin ihminen ei kykene. Tällainen kristillisyys on vähän samanlaista kuin Britanniassa. Se on hyväntuulisempaa, ei niin ihmisen pahuutta ja vajavaisuutta pohdiskelevaa. Perisyntikulttuuriin kuuluu valittaa miten pielessä kaikki on.
Järveläisen mielestä perisynti voisi tuoda nykyaikaan paljon peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä.
– Tällainen kaikki yhdistävä vajavaisuus, perisyntisyys, voisi olla ihmisiä yhdistävä tekijä. Siihen sisältyy sitä paitsi armonnäkökohta, sanoo Järveläinen.
Lue myös