Pauliina Rauhalalta ilmestyy maaliskuussa hoitokokouksia käsittelevä romaani Synninkantajat

Kirjailija Pauliina Rauhalalta ilmestyy ensi maaliskuussa uusi romaani Synninkantajat. Romaanin kustantajan Gummeruksen mukaan romaani kuvaa sisäänpäin kääntyneen uskonnollisen yhteisön elämää hoitokokouksineen Pohjois-Pohjanmaalla 1970-luvun lopulla.

– Synninkantajat viittaa sijaiskärsijöihin. Kirjoitan rakkauden kaipuusta ja hengellisestä vallasta, Rauhala kertoo Gummeruksen tiedotteessa.

Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu (2013) kertoi tarinan lestadiolaisparista. Se valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Se sai Kiitos kirjasta -mitalin, Kaarlen palkinnon ja kirjabloggaajen Varjo-Finlandian. Sitä on myyty tähän mennessä 67 000 kappaletta. Taivaslaulu-näytelmää esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa ja Oulun kaupunginteatterissa.

Kuva: Jaani Föhr

Lue myös:

Taivaslaulu-keskustelu: On helpompi puhua kirjasta kuin itsestään

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKipan palvelumaksuihin alennusta – kriitikot mukaan kehittämään järjestelmää
Seuraava artikkeliKirkkohallituksen kiinteistöjen myynti pitkittyi – tilalle ainakin asuntoja ja Turkin suurlähetystö

Ei näytettäviä viestejä