Katolisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon päämiehet eivät ole koskaan virallisesti tavanneet.
Paavi Franciscus palasi marraskuun lopussa Turkista, jossa hän tapasi ortodoksisen maailman toisen mahtimiehen, Konstantinopolin patriarkka Bartolomeuksen. Tapaamisen jälkeen paavi kertoi olevansa halukas tapaamaan myös Venäjän ortodoksisen kirkon päämiehen, Moskovan patriarkka Kirillin.
Sekä idässä että lännessä on odotettu jännittyneinä, mitä Moskovan patriarkaatista vastataan paavin toiveisiin. Joulunaikaan Venäjän ortodoksisen kirkon viralliselle verkkosivustolle ilmestyi Venäjän ortodoksisen kirkon ulkoasiain johtajan, metropoliitta Ilarion Alfejevin haastattelu.
– Ilarion sanoi, että Venäjän kirkko on valmis tapaamiseen, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon avustaja Jyrki Härkönen kertoo.
Ilarion nosti samalla esille kysymyksen Ukrainan kreikkalaiskatolisten eli uniaattien asemasta. He noudattavat itäisen kristikunnan perinnettä, mutta pitävät päämiehenään paavia.
– Venäjän ortodoksinen kirkko on syyttänyt katolista kirkkoa proselytismistä. Venäjän ortodoksit toivovat paavin vaikuttavan siihen, etteivät Ukrainan kreikkalaiskatoliset tukisi Ukrainan ortodoksien itsenäistymistä Moskovan patriarkaatin alaisuudesta, Härkönen sanoo.
Tapaaminen on myös politiikkaa
Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri, ortodoksinen rovasti Heikki Huttunen muistuttaa, että primaattien tapaaminen on teologian lisäksi myös politiikkaa. Kreikkalaiskatolilaisten aseman lisäksi kirkkojen suhteita hiertää paavius.
– Paavin asema kristittyjen johtajana on ongelma kaikille ortodokseille, ei vain Venäjän ortodoksiselle kirkolle, Huttunen huomauttaa.
Hänen mukaansa esille ei kannata nostaa pelkkää kirkkopoliittista kyräilyä, vaan myös kirkkojen rikas vuorovaikutus.
– Roomalaiskatolisella teologialla ja hengellisyydellä on ollut keskeinen merkitys teologian opettamiselle ja erityisesti Venäjän älymystön hengellisille virtauksille. Venäläinen teologia, ikonitaide ja hengellinen ohjaus ovat korkeassa arvossa roomalaiskatolisen kirkon piirissä, Huttunen muistuttaa.
Rooman ja Moskovan viralliset suhteet ovat kuitenkin olleet poikki tai hankalat yli tuhat vuotta. Kun idän ja lännen kirkot erkaantuivat vuonna 1054, kirkkojen johtohenkilöt julistivat toistensa ylle kirkonkiroukset. Ne kumottiin vasta vuonna 1965.
Toisen maailmansodan jälkeen Venäjän ortodoksisen kirkon viralliset suhteet lännen kirkkoihin katkesivat kokonaan. Yhteyttä ryhdyttiin rakentamaan uudelleen kun Venäjän ortodoksinen kirkko liittyi Kirkkojen maailmanneuvostoon vuonna 1961.
– Neuvostoliiton johtajat kontrolloivat yhteydenpitoa ja määrittelivät neuvottelujen sisällön, Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen kirkkohistorian yliopistonlehtori Teuvo Laitila kertoo.
1960-luvulta alkaen katolisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisiä suhteita on yritetty lämmittää poliittisten suhdanteiden mukaan.
– Presidentti Mihail Gorbatšov mullisti Neuvostoliiton viimeisten vuosien uskontopolitiikan, sekä yleisesti että suhteessa katoliseen kirkkoon, Laitila sanoo.
Vuonna 2006 oltiin jo pitkällä, kun silloin kirkkonsa ulkoasiainjohtajana toiminut Kirill tapasi paavi Benedictus XVI:n Vatikaanissa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi jo vuonna 2000, että paavi voisi vierailla Venäjällä lähitulevaisuudessa. Ekumeeninen maailma seuraa kiinnostuneena, milloin Putinin toive toteutuu.
Heikki Huttunen tasoittelee puheita:
– Putinin toiveet olivat vuonna 2000 monessa suhteessa erilaisia kuin ne ovat tänä päivänä. En usko, että ajatus paavin Venäjän-vierailusta on enää relevantti hänelle, saatikka Venäjän kirkon johtajille.
Lue tänään ilmestyvästä Kotimaa-lehdestä artikkeli kirkon ja valtion suhteista Venäjällä.