Seurakunnan työntekijän on muistettava hoitaa myös oman hengellisen elämänsä ulottuvuutta. Näin sanoo Kallion seurakunnassa liki 30 vuotta työskennellyt ja viime helmikuussa eläkkeelle jäänyt pastori ja taideterapeutti Terhi Varjoranta.
– Minua tässä on auttanut taideterapiatyöskentely. Se on tapa rukoilla, ja samalla se on kohtaamista oman itsen ja toisten kanssa. Työssä ollessani sain tehdä papin ja sielunhoitajan työtä paljon myös taideterapian keinoin.
Opiskeluaikanaan Helsingin teologisessa tiedekunnassa Varjoranta ei suunnitellut menevänsä seurakuntatyöhön. Hän kuitenkin otti vastaan lehtorin äitiysloman sijaisuuden Kallion seurakunnasta vuonna 1987.
Sijaisuus muutettiin vakinaiseksi, ja parin vuoden kuluttua siitä tehtiin papin virka. Pappisvihkimyksen Varjoranta sai vuonna 1989. Ensimmäiset kymmenen vuotta hän työskenteli lapsityöstä vastaavana teologina, osana innokasta tiimiä.
– Taitavien lastenohjaajien kanssa suunnittelimme yhdessä monipuolista toimintaa käsinukketeatterista erilaisiin lastenkirkkoihin ja hartauksiin. Se oli antoisaa aikaa.
”Vasta totaalinen masennus ja burn out pysäyttivät”
Sitten Varjoranta siirtyi myös aikuistyöhön, ja teki jonkin aikaa samanaikaisesti näitä molempia. Työtä oli paljon, ja pikkuhiljaa pastori ja siviilissä kahden kouluikäisen lapsen äiti alkoi uupua.
– Jälkeenpäin olen oivaltanut, että suurin syy tähän oli oma perfektionismini ja kykenemättömyys rajata omaa työtäni. Meillä papeilla ei ole virallista työaikaa. Työssä on myös imua, joka vie helposti mukanaan.
Terhi Varjoranta sairastui 45-vuotiaana rintasyöpään, mutta palasi kuukauden sairasloman jälkeen nopeasti töihin.
– Vasta totaalinen burn out ja masennus pysäyttivät, ja ymmärsin alkaa hoitaa itseäni.
Varjoranta aloitti oman psykoterapian, ja merkittävä kokemus oli myös osallistuminen syöpäyhdistyksen järjestämään ekspressiiviseen taideterapiaryhmään.
– Koin siinä konkreettisesti, kuinka taideterapia toimii. Se auttoi minua saamaan kontaktin omiin tunteisiini ja niiden ilmaisemiseen. Masentuneen on usein vaikea tunnistaa ja sanoittaa omia tunteitaan.
Työn ohessa taideterapeutiksi
Terhi Varjoranta vaikuttui ekspressiivisestä taideterapiasta siinä määrin, että päätti hakeutua alan koulutukseen. Hän opiskeli työnsä ohessa Inartes Instituutissa taideterapeutiksi vuosina 2003-2008.
– Olen kiitollinen siitä, että Kallion seurakunta maksoi suuren osan koulutuksestani, ja antoi mahdollisuuden käyttää siihen työaikaa päivän, pari kuukaudessa.
Jo aiemmin Varjoranta oli käyttänyt taideterapian kaltaisia työmuotoja joissakin ryhmissään, mutta nyt erilaisia taideterapian menetelmiä soveltavia kursseja ja retriittejä alettiin järjestää enemmän.
Kallion seurakunnan jäsenistä suurin osa on työikäisiä ihmisiä. Muuttoliike on kova; noin kolmannes seurakuntalaisista vaihtuu vuosittain.
– Kurssimuotoinen toiminta istuu hyvin tällaiseen urbaaniin seurakuntaan. Tätä nykyä erilaisiin ryhmiin osallistuu noin 800 ihmistä vuodessa, Varjoranta sanoo.
Hän kiittelee kotiseurakuntansa innovatiivisuutta muutenkin.
– Olemme olleet monessa asiassa edelläkävijänä. Esimerkiksi sateenkaaritoimintaa Kallion seurakunnassa on ollut jo kymmenisen vuotta.
Syväkin muutos lähtee olemassa olevan hyväksymisestä
Terhi Varjorannan mielestä ihmisiä tulee rohkaista tulemaan seurakuntaan juuri sellaisina kuin he ovat. Mitään puolia itsestään ei tarvitse jättää kotiin.
– Voi tulla sen kanssa mitä on ja katsella sitä hyväksyvästi ja vastaanottaen. Syväkin muutos voi olla tarpeen, mutta se lähtee aina sen hyväksymisestä, mikä on omassa elämässä tällä hetkellä totta.
Taideterapia on Varjorannan mukaan hyvä ja turvallinen väline oman elämän katselemiseen. Se tuo siihen sopivasti välimatkaa.
– Kuvaa tehdessä suhde kuvaan usein muuttuu, ja tämä muuttaa suhdetta myös omaan itseen armollisemmaksi. Kuvaa voi halutessaan myös muuttaa, ja näin muutos omassa elämässäkin muuttuu konkreettisemmaksi.
Ihmisiä kohdatessa Varjorannalle on tärkeintä kuunteleminen ja kunnioittaminen; heidän oman kokemuksensa vastaanottaminen.
– Ihmiset esimerkiksi usein vähättelevät omaa uskoaan. Moni saattaa sanoa, että kyllä minä rukoilen, mutta en minä mikään uskovainen ole.
”Sisäpiiriin kuulumattomuudesta on papille enemmän hyötyä kuin haittaa”
Varjoranta arvelee, että tavallisen seurakuntalaisen asemaan asettumisessa häntä on auttanut esimerkiksi se, että hänen omasta suvustaan ei löydy pappeja eikä muitakaan seurakunnan työntekijöitä.
Varjorannan lapsuudenkotikaan ei ollut millään tavalla uskonnollinen; isä ei edes kuulunut kirkkoon. Seurakuntaan hän kotiutui rippikoulun jälkeen Meilahden seurakunnan nuorten toiminnassa, jota luotsasi kirkkoherra Erkki Niinivaara. Ilmapiiri siellä oli suvaitsevainen, avara ja lämmin.
– Pappina olen usein kokenut olevani jollakin tavalla ulkopuolinen ja sisäpiiriin kuulumaton, mutta arvelisin, että tästä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Olen ehkä osannut katsella kirkkoa enemmän seurakuntalaisen kannalta.
Nyt eläkkeellä ollessaan Terhi Varjoranta on seurannut mielenkiinnolla valtakunnallisesti ja myös Helsingin seurakuntayhtymässä käytävää keskustelua kirkon toimintakulttuurin muutoksesta.
– Muutosprosessi voi olla antoisakin. Jotakin täytyy purkaa, että asiat voivat jäsentyä uudelleen. Olen kuitenkin huojentunut, että minun ei tarvitse olla työntekijänä mukana näissä muutoksissa. Se vaihe, kun ei ole olemassa selkeitä toimintakäytänteitä, on työntekijöille raskas.
”Kirjoitan, maalaan, laulan ja tanssin”
Terhi Varjoranta jatkaa edelleen taideterapeutin ja työnohjaajan töitä. Nyt kesällä hän ohjaa muutamia ekspressiivisen taideterapian työpajoja Harakan saarella. Heponiemeen ja Rymättylään on syksyllä tulossa Hiljaisuuden kuvia -retriitit, ja Kallion seurakunnassa alkaa syyskuussa yli 60-vuotiaille suunnattu kurssi Elämän voimaa etsimässä.
Varjoranta on neljännen sukupolven kalliolainen. Tätä nykyä hän asuu Vallilassa, ja viettää kaiken vapaa-aikansa Kemiönsaaressa sijaitsevalla loma-asunnollaan.
– Harrastukseni löytyvät hyvin pitkälle ekspressiiviseen taideterapiaan liittyvistä asioista. Kirjoitan, maalaan, laulan ja tanssin. Olen kiinnostunut myös unista ja niiden meille kertomista viesteistä.
Seurakunnassa työskenteleviä ja kaikkia muitakin Terhi Varjoranta kehottaa pitämään huolta omasta jaksamisestaan.
– Työn rajaaminen on tärkeätä. Se ei ole itsekkyyttä, vaan omasta elämästään kiinni ottamista, hän korostaa.
– On myös tärkeää löytää oma tapansa tehdä työtä, ja sitä kannattaa tehdä koko persoonallaan. Se, mikä on totta omassa elämässä, on läsnä jokaisessa kohtaamisessa.
Kuva: Terhi Varjorannan kotialbumi