Pastori ja ateisti Jumalan kimpussa

Tänään on julkaistu pastori-tietokirjailija Jaakko Heinimäen ja vapaa-ajattelijoiden entisen puheenjohtaja Jussi K. Niemelän keskustelukirja Kamppailu Jumalasta – 12 erää uskosta (Helsinki-kirjat).

Heinimäen ja Niemelän kirjan lähtökohta on yleisessä väitteessä, joka julistaa Jumalan kuolleeksi. Mutta jo seuraavassa hetkessä huomataan, että uskonto on kaikesta huolimatta noussut yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen.

– Elämänkatsomukseksi ateismi on minusta vähän kummallinen. Mikä ihmeen järki on kieltää sellainen, jota ei edes ole olemassa, kysyy Jaakko Heinimäki kirjassa.

Heinimäki ja Niemelä kuvaavat keskustelujaan seuraavasti:

”Keskustelun sävy yltyi välillä kiivaaksi, mutta monesta asiasta huomasimme olevamme myös samaa mieltä. Se ei ole mitenkään yllättävää. Olemme samaa ikäluokkaa, vieläpä kotoisin samoilta kulmilta Suomea, saman ajan hengen lapsia. Keskustelumme oli meille monella tavalla palkitsevaa, vaikka sen tuloksena uskova yhä edelleen uskoo yhteen Jumalaan ja ateisti ei yhteenkään. Kamppailumme voi sanoa päättyneen ratkaisemattomaan. Toinen meistä on tosin sitä mieltä, että jos kamppailu Jumalasta olisi ratkennut, se olisi osoittanut, että kyseessä ei sittenkään ollut kamppailu Jumalasta vaan jostakin paljon helpommasta. Toinen taas on sitä mieltä, että koska Jumalaa ei ole, häntä koskeva kamppailu on lähinnä varjonyrkkeilyä.”

Edellinen artikkeliHS: SRK:n johdon toimista tutkintapyyntö
Seuraava artikkeliSanan Suvipäivillä uskomaton musiikillinen kattaus

Ei näytettäviä viestejä