Papit ovat vihkineet tai siunanneet parikymmentä sateenkaariparia – loppukesälle luvassa lisää

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat keväällä ja kesällä vihkineet tai siunanneet parikymmentä samaa sukupuolta olevien avioliittoa, osoittavat Kotimaa24:n keräämät tiedot.

Maaliskuun 1. päivänä voimaan tullut uusi avioliittolaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien vihkimiset. Osa papeista on ilmoittanut vihkivänsä samaa sukupuolta olevia kirkollisesti.

Tähän mennessä julkisuudessa ovat olleet pastori Kai Sadinmaan toimittamat kaksi avioliittoon vihkimistä, joista on kanneltu Helsingin hiippakunnan tuomiokapituliin. Kapituli ei ole vielä tehnyt asiassa päätöstään.

Kevään ja kesän aikana pappien toimittamia sateenkaariparien avioliittoon vihkimisiä ja avioliiton siunaamisia on ollut yhteensä parikymmentä eri puolilla Suomea ja eri hiippakunnissa, arvioi pastori Aija Pöyri. Hän pitää vihkimisistä ja siunaamisista anonyymiä kirjanpitoa ryhmässä, joka kokoaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen myönteisesti suhtautuvia pappeja. Muut Kotimaa24:n haastattelemat, asiaa seuraavat papit ovat arvioissaan samoilla linjoilla.

Kenenkään papin kohdalle ei Pöyrin tietojen mukaan ole osunut kovin montaa toimitusta. Sateenkaaripareja vihkineitä tai siunanneita pappeja on toistaiseksi tiedossa toistakymmentä. Elo- ja syyskuulle on luvassa lisää sateenkaariparien kirkollisia vihkimisiä tai avioliiton siunaamisia.

Kotimaa24:n tietojen mukaan ensi viikonloppuna toteutuu ainakin yksi papin toimittama sateenkariparin vihkiminen. Paikka ei ole seurakunnan tila.

Helsingin Töölön seurakunta ilmoitti keväällä, että sen tilat ja papit ovat käytettävissä sateenkaarivihkimisiin. Kirkkoherra Auvo Naukkarisen mukaan seurakunnan tiloja on käytetty tähän tarkoitukseen useammin kuin kerran. Töölön seurakunnan pappeja ei kuitenkaan ole toistaiseksi pyydetty toimittamaan vihkimisiä.

Naukkarinen kertoo saaneensa runsaasti myönteistä palautetta siitä, että seurakunnan tilat on avattu kaikkien parien käyttöön. Asia on tuottanut Naukkarisen mukaan myös valituksia. Seurakuntaneuvoston päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen ja pappien vihkivalmiutta koskevasta tiedonannosta on kanneltu tuomiokapituliin.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Sadinmaan toimittamista avioliittoon vihkimisistä kantelu tuomiokapituliin

HS mielipide: Sadinmaa ei ole ainoa – muutkin ovat vihkineet sateenkaaripareja

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLeirivaari ja -mummi vahtivat uimista raesateessakin – ”Tuntuu hyvältä tarjota lepoa vanhemmille”
Seuraava artikkeliUlla Paalijärvi sai kerholapselta kunnianimen: siunaustäti

Ei näytettäviä viestejä