Papiksi haluavat teologian opiskelijat osallistuvat kaikissa hiippakunnissa soveltuvuusarviointiin. Tarkoitus on tukea opiskelijan ammatillista kasvua ja antaa tuomiokapitulille eväitä arvioida hakijan edellytyksiä työhön. Psykologian maisteri Aura Nortomaa teki arvioinneista kirkkososiologian väitöskirjan. Aineistona olivat soveltuvuusarvioinnit vuosilta 2006–2010 ja vuonna 2012 tehty seurantakysely. Omaan kyselyynsä vastasivat myös piispat ja muut tuomiokapitulien jäsenet.
Mitä merkitystä soveltuvuusarvioinnilla on?
– Arviointien vaikutus papiksi pyrkivien ammatilliseen prosessiin on pieni. Soveltuvuusarvioinnilla ei siis ole suurta merkitystä ammatillisen suunnan päättämiseen tai papiksi vihittäväksi hyväksymiseen. Silti sekä papiksi haluavat että tuomiokapitulien edustajat pitivät arviointeja yleisellä tasolla tärkeinä. Tämä ristiriita kiehtoo minua. Arviointi koetaan ulkoiseksi asiaksi, joka haastaa itsemääräämisoikeuden ja sisäisen vapauden kokemuksen. Arvioinnit ovat kuitenkin osa modernia rekrytointiprosessia, jota kohti kirkko on halunnut ottaa askelia.
Miten arviointia voisi käyttää nykyistä paremmin hyväksi?
– Arviointi saatetaan kokea kontrolloivaksi sen sijaan, että se antaisi tietoa. On olennaista, miten arvioinnista kerrotaan ja miten tulokset selitetään. Vihkimyksestä päättävä tuomiokapituli näkee tulokset, mutta rekrytoiva osapuoli eli seurakunta ei. Aineistossani oli 13 henkilöä, jotka olivat hakeneet pappisvihkimystä, mutta eivät olleet saaneet sitä. Vihkimyksen esteenä ei ollut soveltuvuusarviointi. Osa oli luopunut prosessista itse esimerkiksi motivaation puutteen takia.
Millaisia ominaisuuksia papiksi pyrkiviltä toivotaan?
– Arvioinnissa keskitytään papiksi pyrkivän psyykkiseen kantokykyyn ja siihen, miten hän soveltuu seurakuntapapin työhön, joka edellyttää vuorovaikutustaitoja, stressinsietokykyä sekä kykyä olla eri rooleissa. Hengellisiä teemoja arvioinnissa ei käsitellä. Tutkimusta tehdessäni minua alkoi kiinnostaa kutsumuksen ja soveltuvuuden yhteispeli. Työpsykologian tutkimuksessa spiritualiteetti on nouseva aihe.
Miten soveltuvuusarviointi ennakoi työssä menestymistä?
– Hyvän arvion saaneet päätyivät muita todennäköisemmin papeiksi. Yksittäisillä ominaisuuksilla oli vähemmän merkitystä. Vihityt olivat luonteeltaan muita vakaampia ja vähemmän taipuvaisia pessimistiseen ajatteluun. He osasivat hakea tukea toisilta. Älykkyydellä ei ollut yhteyttä papin työssä suoriutumiseen. Maisterin tutkintoon tähtääminen tietysti edellyttää, että tietty taso on olemassa.
Miten papin työ muuttuu?
– Pappeja koskee kaksi suurta sosiaalista muutosta. Toinen on uskonnon roolin yleinen muutos yhteiskunnassa. Toinen on työelämän sirpaloituminen. Se näkyy myös pappien työurien alussa. Yhteiskunnassa siirrytään työajoista kohti joustavampaa työn järjestämistä, mutta osa kirkon työntekijöistä haluaisi ottaa työajat käyttöön. Työhön toivotaan struktuuria ulkopuolelta, koska ihminen jaksaa rajattomuutta vain tietyn määrän.
Kuva: Jukka Granström