Kuvataiteilija Pauliina Turakka Purhonen istuu työhuoneensa sohvalla kirjontakehikko sylissään ja ompelee siihen vihreää kangasta. Tekeillä on avantouintia kuvaava tekstiiliveistos, jossa kaksi pipopäistä ihmishahmoa kylpee kylmässä vedessä. Se on Turakka Purhoselle itselleenkin nautinto. Aina kun hän vain töiltään ehtii, käy hän pulahtamassa avannoissa.

Turakka Purhosella ja neljällä muulla kuvataiteilijalla on uusi yhteinen työhuone entisessä teollisuuskiinteistössä Helsingin Arabianrannassa.

– Nuorena olin välillä niin ahdistunut töistäni, etten halunnut työhuoneella nähdä ketään. Vähitellen, ehkä iän myötä, tunne on alkanut helpottaa.

Avantouimarit-teos on osa Turakka Purhosen sauna-aiheista kokonaisuutta, joka tulee esille Möhkön ruukissa Ilomantsissa pidettävään kesänäyttelyyn. Teoksessa naishahmo seisoo puisilla avantoon johtavilla tikkailla, mies nojaa jään reunaan.

– Mä en laita hahmoja veteen, vaan ne tekevät tavallaan veden siitä huoneesta, jonne teos sijoitetaan, Turakka Purhonen kuvailee.

PIENI VEISTOS osoittaa, miten taitavasti Pauliina Turakka Purhonen luo kolmiulotteisia tiloja pienin keinoin. Teoksen innoittajana on toiminut ihanaa kylpijätärtä kuvaava keskiaikainen gobeliini. Se on osa kuuluisaa La vie seigneuriale -kuvakudossarjaa, jonka hän näki Cluny-\n>museossa Pariisissa.

– Aihe oli mulla mielessä vuosia. Mä käytän toisten teoksia inspiraationa, en mä niitä itse keksi.

Teokset ovat osa kuvataiteen ja kulttuuriperinnön pitkää traditiota.

Turakka Purhonen on yksi kiinnostavimmista nykytaiteilijoista. Hänen muotokielensä on hyvin tunnistettavaa – kukaan muu ei ompele ihmisenkokoisia tekstiiliveistoksia, joissa on viittauksia uskontoon ja myytteihin, ja jotka samalla ovat muotokuvia ihmisistä.

Monissa niistä on viittauksia taiteilijaan itseensä, tämän puolisoon kuvataiteilija Kalle Turakka Purhoseen tai omiin sisaruksiin. Näköisyys selittyy sillä, että Pauliina Turakka Purhonen on koulutukseltaan taidemaalari. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta 2003 ja aloitti uransa muotokuvamaalarina.

Turakka Purhonen on saanut useita merkittäviä kuvataidepalkintoja, kuten Kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2016. Hänen teoksiaan on muun muassa Kiasman, HAMin, Saastamoisen säätiön sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelmissa.

PAULIINA TURAKKA PURHONEN kasvoi yhdeksänlapsisessa perheessä, jossa molemmat vanhemmat olivat pappeja. Hän syntyi Haapavedellä 1971, mutta Pauliinan ollessa vielä vauva perhe muutti Jukkasjärvelle Ruotsiin. Perheessä oli tuolloin jo kolme pientä lasta.

– Lapissa välimatkat ovat pitkiä, tuntui että istuimme aina autossa matkalla jonnekin. Äiti oli paljon yksin kotona meidän lasten kanssa.

Myöhemmin perhe muutti Seskarön saareen Haaparannan edustalle. Siellä Turakka Purhonen oppi ruotsin kielen. Hän oli taitava piirtäjä jo lapsena ja piti piirtämisestä. Siihen, miksi hänestä tuli kuvataiteilija, vaikutti myös kielen vaihtuminen lapsuudessa.

– Kuvat tuntuivat yksinkertaisesti pysyvämmiltä kuin kieli. Joutsen on joutsen, vaikka joku sanoisi svan.

Kun Turakka Purhonen haluaa painottaa jotakin asiaa, puhe kääntyy helposti ruotsiksi. Pappi-isän saarnoja hän muistelee näin:

– Han tala och tala och inga papper hade han.

VARHAISIN KUVAMUISTO liittyy Jukkasjärven kirkon alttaritauluun. Yksityiskohtia täynnä oleva värikäs puureliefi on kuvataiteilija Bror Hjorthin käsialaa. Alttaritaulu oli Turakka Purhosen mielestä hienon värinen ja pelottava. Teoksen vaikutus näkyy viime vuonna valmistuneessa Porsas karkaa -teoksessa, jossa lapsuuden muistikuvat sekoittuvat nykypäivään.

– Mieleen jäi erityisesti vihainen Laestadius. Luulin, että se lyö niitä seurakuntalaisia. Myös suuret Kristuksesta valuvat veripisarat tekivät vaikutuksen. Sen nähtyäni olin hirveän pettynyt muihin kirkkoihin, joissa myöhemmin kävin.

Seskaröstä perhe muutti Ahvenanmaalle. Ensin Brändöhön ja sieltä Finströmiin. Finströmin kirkko oli täynnä keskiaikaisia veistoksia ja freskoja, jotka kiehtoivat teini-ikäistä Turakka Purhosta.

Keskiaikaisissa veistoksissa taiteilijaa puhuttelee niiden voimakkuus, jopa väkivaltaisuus sekä outo tyyneys.

”Papin penskana” oleminen ei ollut pienillä paikkakunnilla helppoa.

– Kun sitä lapsena teki tyhmyyksiä tai jotain omasta mielestään suurenmoista, ei tekijä ollut ensisijaisesti Pauliina, Jaakko, Markus, Emilia, Alisa, Annukka, Greta, Erik tai Henrik, vaan joku papin lapsista.

– Minusta tuntui, etten koskaan saanut olla oma itseni. Kaikesta, mitä me teimme tuli statement, melkein performanssi. Joka paikassa tulimme nähdyksi pappeuden kautta.

Myöhemmin taiteesta tuli Pauliina Turakka Purhoselle keino olla oma itsensä. Hän kertoo purkaneensa vihaansa töihinsä. Viha, josta hän puhuu, on liittynyt vanhempiin. Siihen, mitä heidän asemansa merkitsi lapsille. Jatkuva yhteisön silmätikkuna oleminen oli ahdistavaa. Myös jatkuva paikkakunnalta toiselle muuttaminen otti voimille.

– Elämä on usein vaikeaa eikä siinä aina voi onnistua. Se että tekee töitä, se on sellaista keventämistä ja sovinnon tekemistä maailman kanssa. Sitä siirtää töihin jotain, joka on hankalaa.

TÄLLÄ HETKELLÄ Pauliina Turakka Purhosta ahdistaa Venäjän käymä hyökkäyssota Ukrainassa. Se näkyy myös hänen taiteessaan. Kesänäyttelyyn Möhkön ruukkiin on valmistumassa hurja sotilasveistos. Kranaatiniskussa kuolleen sotilaan työnimenä on Lemminkäisen kuolema.

Osa ahdistuksesta on liittynyt maalaamiseen.

– Maalaaminen on tosi vaikeaa. Jos sitä ei tee säännöllisesti, niin siihen tulee kova kynnys. Ja tuntuu tosi nujertavalta, jos teos on ihan paska.

– Ompeleminen on kivempaa. Siinä en ole samalla lailla riippuvainen havainnoista kuin maalaamisessa, vaan voin tehdä mitä haluan.

Turakka Purhonen puhuu ”langoilla veistämisestä” ja käyttää itsestään nimitystä veistäjä.

Ompelemista hän on kuvaillut aikaan uppoamiseksi ja ajan auki kerimiseksi. Monissa teoksissa on muistikuvia eri aikakausilta.

– Mun mielessä kaikki liittyy kaikkeen. Mennyt aika ja nykypäivä.

Pauliina ompelee kierrätysmateriaaleista räsyhnukketekniikalla koskettavia ihmishahmoja vikoineen ja epätäydellisyyksineen. Hurjia enkeleitä, surullisia pyhimyksiä ja suloisia piruja. Monen veistoksen aihe ja nimi, kuten Tuskien mies, Syntiinlankeemus ja Mörkö itse kolmantena, viittaavat kristinuskoon ja kirkkotaiteeseen.

– Olen miettinyt paljon sitä, mitä tarkoittaa olla uskovainen. Papin lapsena sitä elää uskon keskellä ja toisaalta on rokotettu sitä vastaan. Uskoon ei voi hurahtaa, koska se on niin tuttua. Ainoa, mikä siitä jää käteen, on epäilys ja hirveä määrä kuvia.

– Papin penskana olen kasvanut kuvien keskellä. Koska kirkoissa oli tylsää, oli aikaa katsoa ympärille ja miettiä niitä.

Veistoksissaan Pauliina Turakka Purhonen ei kuitenkaan kuvaa uskontoa, vaan ihmistä ja ihmisyyttä.

Ensimmäisen uskonnollisaiheisen teoksensa hän teki vuonna 2006. Kyseessä on Pyhä Miikael. Siinä suurikokoinen enkeli ruokkii pitkällä lusikalla toisiinsa kietoutunutta, maassa makaavaa miestä ja naista. Enkelin valkoisissa siivissä on yhdeksän silmäparia, yhtä monta kuin Turakka Purhosen lapsuudenperheessä oli lapsia.

– Siinä on mun vanhemmat. Mitä tahansa lapsena teki, niin aina sitä ruokki vanhempiensa kuvaa – oli ensisijaisesti papin lapsi. Täydensi kuvaa niistä.

Pohjois-Ruotsissa kasvaneen Pauliina Turakka Purhosen suhde pohjoiseen on edelleen elävä ja aktiivinen. Kesällä hänen teoksiaan on nähtävillä Rovaniemen taidemuseon Kompassissa pohjoinen -näyttelyssä ja Kittilän Pöntsössä.